Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Ruuti virallisissa terveystarkastuksissa

Kuva
Käytiin tuossa pari viikkoa sitten virallisissa luustokuvissa Ruutin kanssa. Tulokset tulivat melko nopeasti, mutta lonkkakuvista tuli käsky uusiin kuviin. Nämä uudet kuvat käytiin ottamassa viime viikon perjantaina. Halusin odottaa kaikki tulokset, ennen niiden julkaisua täällä blogin puolella, joten siitä syystä tämän päivityksen ilmestyminen on hiukan venynyt, vaikka lonkkia lukuun ottamatta kaikki tulokset on ollut esimerkiksi koiranetissä näkyvillä jo tovin. Luutoskuvat otettiin sitten kerralla kattavasti kaikkialta: lonkat, kyynärät, selkä ja polvet tutkittiin. Rekikelin Eldur Erosson "Ruuti" lonkat          A/A polvet          0/0 kyynärät      0/0 selkä            VA0                     LTV0 Terve poitsu <3 Islanninlammaskoira kuuluu pevisaan silmien, lonkkien ja polvien osalta. Tällä kertaa otimme kuitenkin vain luustokuvat ja silmät olisi tarkoitus käydä peilailemassa varmaan lähempänä kahden vuoden ikää. Tai sitten, kun tulee hyviä tarjouksia :D

Ruuti pakkassäässä

Kuva
Hellurei! Oulussa herättiin tänään upeaan auringonpaisteeseen ja pirtsakkaan pakkaskeliin, mittarin näyttäessä -20! Hetken pohdin, että "tarkeneekohan Ruuti", mutta hoksasin sitten, että tottahan toki se tarkenee. Onhan nyt "vain" 20 astetta pakkasta. Auringon paiste ja eilen satanut puuterilumi kutsui nimittäin kuvaamaan. Ja pidemmälle lenkille.  Vetäisin siis toppavaatteet päälle, nappasin mukaan kameran ja pyörän. Ja sitten mentiin. Ruutin mielestä rapakuntoinen akka kulki aivan liian hitaasti (ja ohi ajavat moottorikelkat olisi ollut paljon varteenotettavampia juoksukilpakavereita). Tänne "meille maalle" on vedetty myös ladut, joille uskaliaasti lähdettiin ajelulle. Muutama hiihtäjä kuitenkin tuli vastaan, mutta melko vähäisellä käytöllä suurin osa ladun pätkistä kuitenkin on. Joten ei toivottavasti pahasti häiritty kenenkään sielunrauhaa! Hiihtäjien ohitus onnistuu vapaana, vaikka hirmuisesti Ruuti haluaisi mennä moikkaamaan ihania ihmisiä <3