Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Ruuti 6 kk edustuskuvat

Kuva
Ruutista otettiin muutama päivä sitten viralliset 6 kk edustuskuvat. Aika kuluu hirmuisen nopeasti. Vielä tovi sittenhän me innolla odotimme pentujen syntymistä, ja syntyykö pentueeseen yhtäkään uroskoiraa. Ja sitten oli edessä pitkällinen (tai no, siltä se kahdeksan viikkoa tuntui) odotus, että saatiin pentu kotiin. Tämä aika Ruutin kotiutumisen jälkeen on tosissaan mennyt kuin siivillä. Ja nyt siitä söpöstä nallekarhunpennusta on kasvanut jo juniori! Ei ihan teini kuitenkaan vielä, se ja kaikki mörkövaiheet ja känkkäränkät on vielä edessä... Vaikka pentukoirat ovat ehkä söpöimpiä olentoja koko maailmassa, niin on kuitenkin mukavaa, että koira kasvaa ja kehittyy, sillä nyt sen kanssa pääsee oikeasti tekemään asioita. Meidän olisi tarkoitus hiukan akivoitua islanninlammaskoiraporukalla ja perustaa oma " hakurinki " ja syksyllä olen suunnitellut minulle ja Ruutille tokon alkeiskurssia . Lisäksi olisi kiva päästä lampaille (ja vaikkapa poroillekin) uudestaan paimennusta h

Hellepäivän aktiviteetit - Uiminen, uiminen ja uiminen

Kuva
Heips. Päivittelin yön pimeinä (heh, melko valoisina) tunteina tänne blogin puolelle Ruutin ja Viirun parin päivän takaiset Islanninlammaskoiran päivän kunniaksi uimarannalla otetut rellestyskuvat . Koska hellettä on nyt jatkunut jo toista viikkoa, (huh) on meidän aktiviteetit rajoittuneet aikalailla 5 minuutin remmilenkkeihi ja uimiseen. Ruutikin on löytänyt rakkauden pulikointiin ja saattaakin lähteä yksinään vain uiskentelemaan ilman mitään sen suurempaa päämäärää. Pentu on varmaankin hoksannut, että vedessä on hiukan viileämpää ja märkänä on kiva olla. Eilen käytiin sitten isommalla issikkaporukalla ihanan kauniilla hiekkakuopalla. Ruuti on kasvanut sen verta isoksi pojaksi jo, että porukan äijät ei meinaa millään sietää mitään mitä se tekee. Kaikkea Ruutin tekemistä ja ilakointia seurattiin tarkalla silmällä ja mikäli Ruuti yritti leikkiä kenenkään kanssa, piti pentua tulla vielä vähän komentamaan, ettei vain innostu liikaa. Tai luule olevansa todellisuutta korkeammalla arvoaste

Islanninlammaskoiran päivä 18.7 - Uimassa Viirun kanssa

Kuva
Heipsuli vei! Keskiviikkona oli islanninlammaskoiran päivää. Sen kunniaksi lähdettiin rotutoveri Viirun kanssa lenkille (eli tällä helteellä uimaan).Viiru ja Ruuti edustavat Oulun islanninlammaskoirien nuorisoa - Viiru on 10 kk vanha ja Ruutilla on ikää 6 kk. Pojilla meni todella hyvin, eikä vauhtia puuttunut! Minulla oli kamera mukana, ja tässä päivän kuvasaldo! Päivän kuvaustaktiikkana oli jälleen kerran "lauo menemään, ehkä joku onnistuu". Koirilla oli senverta vauhtia, että meikäläinen, saatika suhteellisen vanha kamerani, ei meinattu pysyä perässä. Viiru ei mennyt uimaan. Kahlaili vain ja huljutteli masukarvojaan viileässä. Ruuti kulkee ylpeänä "isojen poikien matkassa" ;) <3 Ruuti sitävastoin esitteli Viirulle vähän väliä uimataitojan. Tai oikeastaan kepinhakutaitojaan! Viiru jäi rannalle ruikuttamaan :D Ja sitten taas mentiin... WRRROOOOM! Leijuva koira