Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Bad Romance "Roosa"

Kuva
Blogin puolella on ollut hiljaisempaa pienen ikuisuuden. Joulukuussa ollut pieni innostus kirjoittaa hiipui yhtä nopeasti kuin alkoi, moni teksti jäi luonnoksen tasolle ja lopulta päätyi roskakoriin, inspiraatiota kirjoittamiseen ei ole ollut, eikä kamerakaan ole ulkoillut kuin viimeksi... en edes muista milloin. Olen satunnaisesti bloggerin avannut ja hinku kirjoittaa on ollut, mutta jotenkin minulla ei lopulta ole ollut mitään sanottavaa. Viimeviikon lauantaina aamupäivästä kuitenkin istuin keittiön pöydän ääressä puhdistamassa kameran kennoa ja etsimässä ratkaisua mystiseen pölyhiukkasongelmaan, joka aina sillointällöin kuvissa näkyy. (Ongelmalle ei löytynyt selkeää vastausta :D) Pian olisi aika pakata kamera laukkuun, startata auto ja ajaa kuvaaman kaverin hevosta. Oli aivan ihana päästä pitkästä aikaa kuvaamaan ja olinkin erittäin innoissani kun kaveri aiemmin kyseisellä viikolla laittoi viestiä, että mitä teen viikonloppuna. Siinä kuvausoperaatioon luvatessa en ollut tajunnut