Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

Syy hiljaiseloon

Kuva
Joku tarkkaavainen lukija ( eikun onko täällä edes lukioita, muutaman kaverin ja sukulaisen lisäksi ) on ehkä havainnut tämän äkillisen hiljaiselon täällä blogin puolella. Viimeisin blogiteksti on ajalta 12.10. No, selitys tähän hiljaisuuteen oli meidän perheen 13.-30.10 sijoittunut lomamatka Austraaliaan, Sydneyhin . Tultiin tänään siis takaisin, ja ai että oli ihanaa päästä kotiin - ei sillä, että loma olisi ollut huono, päinvastoin. Kotiin on vain aina ihana palata. Ja ruisleipä . En muistakaan milloin olisin viimeksi syönyt niin hyvää ruisleipää :D Nyt meikäläisellä alkaa erittäin aktiivinen kuvien karsiminen . Kuvia otettiin matkan ajalta siinä 4500, ehkä jopa ylikin. Saa nähdä kuinka monta kuvaa päätyy loppujen lopuksi tänne blogiin. Facebook tulee ainakin sanomaan itsensä irti niitä kuvia ladatessa... Mutta tässä teille hiukan ensimakua, lupaukseni kuuluukin siis: tämän viikon loppuun mennessä olen ladannut kaikki lataamisen arvoiset kuvat sekä tänne blogiin, että facebookki

Inspiraatiota ja haaveilua

Kuva
Ainahan sitä saa haaveilla, että missä sitä haluaisi asua, millaisessa talossa, millaisella näköalalla ja ah - etenkin siitä sisustuksesta. Meikäläisellä on (edelleen) kamala tarve päästä muuttamaan ja pääasiassa sisustamaan, mutta sen aika ei ole ihan vielä :D Kaikki postauksen kuvat ovat täältä . Mitäs te tykkäsitte?

Historian havinaa - ainkain melkein.

Kuva
Satuin eilen selailemaan vähän vanhoja kuvakansioita, ja mitä sieltä löytyikään, muutama erittäin edustava ja seksikäs ratsastuskuva! Harmi etten jaksanu kaikkia kansioita kahlata läpi, sillä näitä olisi varmasti ollut vielä lisääkin! Lisäksi on vielä mainittava, että suurin osa kuvista oli niin tummia ja epämääräisesti otettuja, ettei niistä edes tajunnut, että kuvassa voisi olla hevonen - saati sitten pikku-Julia ratsastamassa :D Meikäläinen ihka ensimmäisellä ratsastustunnilla. Syksy 2002. Ratsuna Kerppu Minä ja Ami 13.3.2004. Eikös meikäläinen olekin asiallisesti pukeutunut? Jonny -poni, joka ei ole Poni-Haassa enää.  Prinssi . Ratsastin hiukan nuorempana tällä ponilla usein. Kipitettiin hirveää vauhtia, ja ainakin silloin ponilla oli tapana aina välillä villisti pukitella. Meikä vain ei ikinä tippunut, niin kai minä siitä syystä aina ratsastin sillä. Tämä on myös yksi äitin lempi poneista koko tallilla :) Meikäläinen ja Gasella  ("Gasse")-poni. S

Leijonanharjaskoira?

Kuva
Iita joutui jällen käymään läpi sen kahdesti vuodessa tapahtuvan järkyttävän asian - nyppimisen! Neiti oli, kuten Syyskuvista vallan hyvin huomaa, aivan järkyttävässä karvassa, ja äiti päätti nyt nyppiä ne pois. Valmista "kalkkuna" kuvaa meikäläisellä en nyt ole, sillä olen ollut todella laiska ottamaan niitä tänään... Ehkä huomenna sitten? Tällainen karvaturri meillä oli kotona vielä viime viikolla! :D Ja tällainen koira meillä asusti vielä pari päivää sitten, oli muuten naurettavan näköinen! Toinen kylki ja pää nypitty ja rintakarvat leikattu. Jalat, häntä ja toinen kylki sekä niska kokonaan nyppimättä. Ymmärrätte varmaankin mistä tämän postauksen nimi - " leijonanharjaskoira " on peräisin Etenkin takaa koira näytti aivan naurettavalta! Se näytti niin huvittavalta! Ja tässä tämä nyppimätön puoli :D Että tällaisia kuulumisia tänään. Sokerina pohjalle voin mainita, että olen edelleen hakenut duunia, eilen (kun nämä leijonaku