Lots of Brändöm

Heissuliveissuli . Meillä oli tämän viikonlopun kylässä vanhempani. Meidän melko pienessä kaksiossa oli melkoisen tiivis tunnelma. Eilen käytiin iskän ja äitin kanssa lenkillä Virpiniemessä. Äitillä oli hänen oma kameransa mukana, ja kysäisin sitten, josko otettaisiin Ruutista edustuskuvat. Illalla lähdettiin keskustaan syömään (nams, härän ulkofilee, valkosipulikermaperunat ja uunijuurekset kera jättikatkaravunpyrstön maistui taivaalliselle) ja vietiin iskä yksille tunnelmalliseen Graali-olutbaariin, jossa on ties mitä erikoisoluita. Sen enempää ruuasta tai juomasta puhumatta... Tässä siis Ruuti 9 kk edustaa. (ps. äitin kamerankäyttötaidot eivät ole parhaasta päästä ja meidän valitsema paikkakaan ei ollut myöskään pinnanmuodoiltaan kaikista otollisin kuvien ottamiseen, koska oltiin mäkisessä maastossa :D Hups, pikkuvikoja. Mutta yllättävän hyvinhän nämä onnistui!) Ruutista on tullut jo ihan koiran näköinen otus. Komea pikkumies <3 Kaikkien kuvien © äiti  

Osallistuimme Ruutin kanssa canicross alkeiskurssille. Canicross, eli suomalaisemmin koirajuoksu , on Euroopassa alun perin valjakkokoirien lumettoman maan treenaamiseen kehitetty laji, joka lukeutuu valjakkourheiluun . Kurssin kesto oli 6 viikkoa ja treenit olivat kerran viikossa. Kurssin järjestäjänä ja kouluttajana toimi Linda Siekkinen , koirahiihdon viisinkertainen Suomenmestari sekä koirajuoksun 2017 Junioreiden Maailmanmestaruus hopeamitalistin valmentaja. Eli olimme erittäin hyvissä ja osaavissa käsissä.  Canicross nimitys tulee sanoista ”canis” (koira) ja ”cross” (cross country, maasto). Koirajuoksu tuokin valjakkolajit kaikkien koirarotujen ulottuville, sillä kuvitelmista poiketen se kaikista suurin ja vahvin koira ei välttämättä ole optimaalisin koirajuoksuun: liian vahva koira nimittäin vetää ihmistä liian lujaa myös alamäessä, minkä vuoksi ihminen joutuu jarruttelemaan ja kuluttamaan voimiaan muuhun kuin juoksemiseen. Koirajuoksu ei siis katso koiran rotuun tai kok

Tänään meikäläinen heräsi "viikonlopuksi aivan liian aikaisin" ja se vitutti ihan suunnattomasti. Mulla ei ollut päiväksi mitään suunnitelmaa, joten äkkiä heräsi tarve lähteä vähän pidemmälle lenkille Ruutin kanssa. Pakkasin kampsut mukaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Simoa ja Martimoaapaa . Siellä kierrettiin 9 km pitkä lenkki. Päivä oli Simossa pilvinen ja harmaa. Sää oli kävelylle todella passeli, mutta kameraa en jaksanut kaivaa esiin kuin vasta lenkin loppupuolella, kun aurinko hiukan kurkisteli pilviharson takaa. Viimeisen parin käppäilykilometrin aikana Ruuti osoitti ehkä pieniä rauhoittumisen merkkejä. Olihan se rallittanut menemään suossa ties kuinka monia extrakilometrejä, joten parempi olisikin! Rakastan itse suomaisemaa! Ja oikeastaan rakastan mitä tahansa muutakin luontomaisemaa, mutta suo, järvi, joki ja meri omaavat aivan oman paikkansa sydämessäni. Saatiin kulkea melko rauhassa, sillä vastaan tuli vain muutama kanssaulkoilija, ja ensimmäiset koirien kan