Canicross alkeiskurssin tunnelmia

Osallistuimme Ruutin kanssa canicross alkeiskurssille. Canicross, eli suomalaisemmin koirajuoksu, on Euroopassa alun perin valjakkokoirien lumettoman maan treenaamiseen kehitetty laji, joka lukeutuu valjakkourheiluun. Kurssin kesto oli 6 viikkoa ja treenit olivat kerran viikossa. Kurssin järjestäjänä ja kouluttajana toimi Linda Siekkinen, koirahiihdon viisinkertainen Suomenmestari sekä koirajuoksun 2017 Junioreiden Maailmanmestaruus hopeamitalistin valmentaja. Eli olimme erittäin hyvissä ja osaavissa käsissä. 

Canicross nimitys tulee sanoista ”canis” (koira) ja ”cross” (cross country, maasto). Koirajuoksu tuokin valjakkolajit kaikkien koirarotujen ulottuville, sillä kuvitelmista poiketen se kaikista suurin ja vahvin koira ei välttämättä ole optimaalisin koirajuoksuun: liian vahva koira nimittäin vetää ihmistä liian lujaa myös alamäessä, minkä vuoksi ihminen joutuu jarruttelemaan ja kuluttamaan voimiaan muuhun kuin juoksemiseen. Koirajuoksu ei siis katso koiran rotuun tai kokoon... Saatikka alkeiskurssilla aloittaminen ihmisen kuntoon. Näin painotettiin myös kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä: tärkeintä olisi, että jaksaa hölkätä koiran perässä 100 metriä!

Koiran koko ja vetokyky eivät siis ole ratkaisevimmassa asemassa, kun startataan koirajuoksussa: koirakko etenee sitä vauhtia, mitä juoksija koiran perässä pystyy ylläpitämään. Pienikin koira juoksee vähintäänkin samaa vauhtia kuin ihminen, joten pienestäkin koirasta on vetoapua! Mikä tahansa ulkoilu vetovaljaissa olevan koiran kanssa ei kuitenkaan ole koirajuoksua, sillä koirajuoksussa koiran pitää vetää juoksijaa.

Varusteet

Yksi keskeisimmistä asioista canicrossiin liittyen ovat vetoon soveltuvat varusteet. Ihmisen varusteiksi riittää hyvät lenkkitossut (ja itse suosittelen myös asianmukaisia juoksuhousuja ja meillä naisilla urheilurintaliivejä. Juokseminen on paljon miellyttävämpää oikeissa varusteissa!) Koiralle tarvitaan sopivat ja vetoon tarkoitetut valjaat. Koira on kytkettynä ohjaajaan korkeintaan 2,5 metriä pitkällä, joustavalla vetonarulla. Kilpailuissa vetonarun päässä ei saa olla metallikoukkuja tai renkaita ja se on kiinnitettävä ohjaajan vetovyössä olevaan avoimeen koukkuun tai paniikkilukkoon. Vetovyön tulee olla riittävän paksu ja korkea, vyötäröä tukeva. Oikeanlaisessa vyössä koiran veto kohdistuu lantion keskelle ja vetää lantiota etuviistoon, mihin juoksun tulee suuntautua.

Varusteita meillä ei tarvinnut ensimmäisellä kurssikerralla olla mukana, sillä paikalla oli Valjasliike Väliheikki, jonka työntekijän ohjauksessa katsoimme sekä ohjaajan että koiran varusteet kuntoon. Päädyimme Ruutille Non-Stop Freemotion –valjaisiin. Freemotion valjas on suunniteltu erityisesti koirahiihtoa, kärryajoa ja koirajuoksua ajatellen, sillä näissä lajeissa veto tulee normaalisti yläviistosta. Vetovaljaissa keskeisintä on, että ne jättävät koiran hengitystiet vapaaksi sekä sallivat lapojen liikkeet. Valjaiden valinnan suurin virhe on yleensä hankkia liian suuret ja huonosti istuvat valjaat, sillä valjaiden täytyy olla todella napakat koiran päällä. Ruutin kanssa turkin määrä hämää todella paljon oikeiden valjaiden valinnassa, ja kaiken karvan alta paljastuu todella pieni koira. Ruutilla onkin käytössään valjaiden toisiksi pienin koko.

Mikäli koiran haluaa opettaa olemaan vetämättä muutoin, kuin vetojen aikana, on tärkeää säntillisyys valjaiden käytössä. Vain vetovaljaita käyttäessä saa (ja pitää!) vetää. Esimerkiksi treenit olisi voinut tehdä siten, että koiralla on valjaat päällä vain vetojen aikana. Muutoin se on muissa varusteissa. Itse olen hiukan laiska ja Ruuti vihaa valjaiden pukemista, joten päädyin siihen, että valjaat puetaan päälle treenien alkaessa (eli esimerkiksi lämmittely toteutetaan normivarusteissa) ja vetojen välissä olevan verryttelyajan ajaksi laitoin usein Ruutille valjaiden lisäksi pannan ja hihnan kiinni pantaan. Viimeisen vedon jälkeen valjaat otettiin pois.

3… 2… 1… Mene – eli koiran opettaminen vetämään

Ensimmäisellä kurssikerralla tarkastimme kaikkien varusteet ja me Ruutin kanssa hankimme oikean kokoiset valjaat sekä mahdollisiin harrastesarjan kisoihinkin sopivan vetovyön ja –narun. Tämän jälkeen aloitettiin treenit kahdella lyhyellä vetoharjoituksella, joiden tarkoituksena oli opettaa koiralle, että lähtökäskyn saatuaan tulee sen juosta täysiä ja vetää. Muutoinkin koko alkeiskurssin keskeisenä pointtina oli opettaa koiralle vetointoa ja sitä, että se vetäen juoksee ihmisen edellä. Tästä syystä kurssin vedot pidettiin lyhyinä. Aloitimmekin noin 50 metrin pätkästä. Ohjaaja jäi koiran kanssa paikalleen ja kouluttaja lähti palkan kanssa 50 metrin päähän, koiraa palkalla (meidän tapauksessa lelu) innostaen.

Aloitimme myös lähtökäskyn opettamisen koiralle. Kouluttajamme-Linda suositteli myös ”lähtölaskentaa”, sillä se hyvin orientoi koiraa juoksuun ja kisoissa lähettäjä myös laskee, ennen lähtölupaa. Meidän tapauksessa lähtökäskyksi muodostui ”3.. 2… 1… Mene!”. Ruutille on hakutreenien perusteella tuttua se, että ihminen lähtee sen luota etenemään ja se tietää, että saa lähteä pian ihmisen perään. Niin myös juoksutreeneissä. Ensimmäisellä kerralla Ruutilla oli hiukan pälyilyä ja se haki jälleen katseellaan tukea minulta, että mitä me mamma ollaan tekemässä. Itse katsoin vain eteenpäin ja odotin, että koira orientoituu kohti palkkaa, jonka jälkeen annoin lähtökäskyn ja lähdimme juoksemaan. Kouluttaja kutsui Ruutia myös luokseen, samalla innostaen lelulla. Ja Ruutihan juoksi. Heti seuraavan vedon aikana se oli ymmärtänyt jutun idean, eikä kysellyt minulta enää katseella vinkkejä ja jopa päästi ”komennushaukahduksen”, eli mennään jo!

Koska koirille pyrittiin opettamaan intoa vetämiseen, saimme me ohjaajat ohjeeksi juosta niin lujaa kuin vain pystymme. Kouluttajamme kertoikin opettavansa omat koiransa vetolajien pariin hiihtäen, sillä hiihtäessä koiran vetotaakka ei ole niin suuri kuin juostessa. Lisäksi hiihdossa koiria motivoiva vauhti on huomattavasti suurempi kuin juostessa. Hiihtäen vedon opettaminen kuitenkin vaatii ohjaajalta hiihto-osaamista, jotta mm. käännökset sekä pysähtyminen (ja ylipäätänsä pystyssä pysyminen) onnistuvat.

Valitettavasti minulle itselle kävi haaveri ensimmäisen ja toisen kurssikerran välissä, kun reväytin jalkani niin pahasti, että se oireilee edelleen tätä tekstiä kirjoittaessani. Kouluttajamme-Linda on kuitenkin aivan rautainen nuori mimmi, joten hän sanoikin, että minun jalkavaivani eivät estä kurssille osallistuista ja Linda juoksikin Ruutin kanssa vedot koko loppu kurssin, ja minä toimin palkkaajana.

Ohituksen alkeita

Ohitusharjoitukset toteutettiin siten, että me kurssilaiset toimimme toisillemme ohituskoirakkoina. Ohituskoirakko seisoi juoksuradan vieressä ja etäisyyttä harjoittelevaan koirakkoon säädettiin aina harjoittelijan mukaan. Osalla koirista piti ohitettavan koiran olla melko kaukana, osalla taas ohitettavat pystyivät olla melkeinpä pururadalla. Ohituskäskyksi valitsin meille lyhyen ja ytimekkään ”ohi”. Ohituskäsky annettiin aina ohitushetkellä.

Ohituskoirakon tärkein tehtävä oli olla neutraali ja vain seistä/istua paikallaan, rintamasuunta samaan suuntaan kuin juoksevalla koirakolla. Meillä kävi Ruutin kanssa kuitenkin siten, että meidän ohituskoirakkona toimiva henkilö lähti vahingossa käyttämään koiraansa verryttelemässä juuri siinä hetkessä, kun heidän olisi pitänyt toimia meidän apuna. Hetken pohdittiin kouluttajan kanssa tilannetta ja Ruutin taitotasoa, ja lopulta päädyttiin sijoittamaan kouluttajan oma koira hihnassa juoksuradan viereen. Ohitustilanne oli todella vaativa ja vaikea, sillä kouluttajan oma koira olisi halunnut juoksemaan, joten se haukkui ja poukkoili hihnassaan. Olin kuitenkin arvioinut, että Ruuti ei kauheasti toisesta koirasta välitä. Se on melkoinen työnarkomaani, joten töissä ollessaan se ei juurikaan muista piittaa. Olin oikeassa, sillä Ruuti juoksi vaikean ohitettavan ohi ilman mitään ongelmia tai edes pyrkimystä toisen koiran luokse. Hiukan se sivusilmällä kohdalla ollessaan selvästi katsoi toista koiraa, mutta ajoitin myös kutsuni ohitustilanteeseen, jotta Ruutin fokus pysyisi minun luokse juoksemisena.

Tällä kurssilla pääsimme harjoittelemaan vain tätä paikallaan totutettua ohitustilannetta, mutta ohitusten koulutus etenisi siten, että ohitettavaa paikallaan olevaa koiraa tuodaan aina vain lähemmäs juoksevaa koirakkoa. Tämän jälkeen ohitettava koirakko alkaa kävellä (rintamasuunta edelleen sama kuin juoksevalla koirakolla) ja lopulta vahtia kasvatetaan siten, että lopulta molemmat koirakot juoksevat ohitustilanteessa.

Ohjausta ja hallintaa – eli käännökset

Harjoittelimme käännöksiä sekä vasempaan että oikeaan. Käskyiksi käännöksiin valitsin omaan suuhun sopivat ”vasen” ja ”oikee”. Tavoitteena koirajuoksussa on, että koira tekee tiiviin ja nopean käännöksen. Kouluttajamme kertoi, että kisoissa on usein 90 asteen käännöksiä sekä tiukkoja u-käännöksiä. Näitä alettiin siis harjoitella.

Harjoittelu toteutettiin siten, että palkkaaja lähti koiran nähden etenemään ja kääntyi risteyksestä ”piiloon”.  Tämän jälkeen koirakko lähti palkkaajan perään. Palkkaajien piti varoa kutsumasta koiraa liikaa lähetyshetkellä, että koira ei lähde rynnimään metsän läpi lyhyintä reittiä palkkaajan luokse. Kutsu ja innostus jätettiin siis kääntymishetkeen, jotta koiran käännös olisi ripeä. Lindan kertoman mukaan Ruuti oli fiksuna koirana ensin harkinnut lähtöä luokseni suorinta reittiä metsän halki, mutta kun sille oli osoittanut kädellä ja katseella suunnaksi suoraa eteenpäin pururataa pitkin, juoksi se tosi nätisti tietä pitkin. Lindan kertoman mukaan Ruuti hoksasi nopeasti, että ”kurvit vedetään suoriksi” ja mutka juostaan mahdollisimman reunasta ja tiiviisti läpi! Tässä treenissä vaihtelimme käännöksen suuntaa (oikea vai vasen). Itse palkka oli melko pian käännöksen jälkeen, jotta koiraa päästiin palkkaamaan juuri kääntymisestä.

Linda kertoi, että kovinkaan paljon juostessa ei käytetä käsimerkkejä kertomaan suuntaa, mutta käsimerkkejä voidaan käyttää vahvistamaan suuntakäskyä. Hän kertoikin esimerkiksi lainakoirien kanssa usein käyttävänsä käsimerkkejä suullisen käskyn lisäksi. Koira näkee nopealla vilkaisulla käsimerkistä mitä suuntaa ohjaaja tarkoittaa.

Vähitellen matkaa pidennettiin siten, että tehtiin u-käännös, eli kaksi käännöstä samaan suuntaan putkeen. Kahden käännöksen treenaaminen toteutettiin siten, että menin käännöksen taakse Ruutin nähden ja odotin lähempänä toista käännöstä. Koiran juostua ensimmäisen mutkan takaa, kutsuin sitä ja lähdin itse ”karkuun” vielä toisen käännöksen taakse, minkä jälkeen Ruuti sai palkan.

Treeneissä myös kasvatettiin matkaa sekä vaikeutettiin harjoituksia siten, että koirat eivät heti nähneet, missä palkka odottaa niitä ja ne joutuivat lähteä juoksemaan ilman varmuutta palkasta. Ruuti myös innostui juoksusta niin, että ei enää heti juoksun jälkeen halunnut palkkaa. Tämä ilmenee heti, kun matkat pitenevät. Lyhyillä matkoilla Ruuti tarraa ensimmäisenä leluun kiinni, mutta pidemmillä matkoilla se vaatii pienen rauhoittumisen ja hengähdyshetken (mikä on siis n. 10 sekuntia) ennen kuin haluaa taas leikkiä. Ollaan siis päästy Ruutin kanssa siihen pisteeseen, että sen mielestä juokseminen ja vetäminen itsessään on kivaa ja palkitsevaa!

Kilpailemaan canicrossissa? Kisaura auki kurssikisoilla!

Ensimmäiset viralliset canicross kilpailut järjestettiin Suomessa vuonna 2003. Kilpailut ovat avoimia kaikille rokotetuille ja tunnusmerkityille koirille ja niissä juostaan aikaa vastaan. Virallisia kilpailuja Suomessa järjestää VUL (Suomen Valjakkourheilijoiden liitto). Koirajuoksussa kilpaillaan erikseen naisten ja miesten sarjoissa. Sen lisäksi on junior sarja (14-16 vuotiaat) joka on myös jaettu tyttöihin ja poikiin sekä usein myös harrastusluokka. Tavallisin kilpailtava matka on 5-6 km, nuorilla 3 km. Harrastesarjan matkat ovat 2-3 km. Matkat ovat lyhyitä verrattuna esimerkiksi koirahiihtomatkoihin. Parhaimmat kuitenkin pinkovat 5km matkan jopa alle 14 minuuttiin!

Viimeisellä treenikerralla meillä oli pienet kilpailut. Kouluttaja oli järjestänyt paikalle lähettäjän ja toimi itse ajanottajana. Koska vettä tuli kuin aisaa, oli ”kisajuoksumatka” vain n. 150 metriä pitkä. Ensimmäisenä otettiin harjoituskerta, jonka jälkeen otettiin kaksi kisavetoa joista otettiin aika. Harjoitusvedossa oli tavoitteena harjoitella sitä, että lähetyksessä koiran vieressä on lähettäjä, joka ilmoittaa radiopuhelimella ajanottajalle lähetyksestä, sekä antaa lähtökäskyn ohjaajalle. Kisat olivat ”erittäin vakavamieliset ja totiset”, eli kaikki voittivat palkinnot. Ruuti pinkoi Lindan kanssa 150 m matkan ajoin 22,1 s. ja 23,3 s. ja sijoittui aikavertailussa toiselle sijalle! Ruuti sai kehuja, että siitä on kuoriutunut kurssin aikana hieno vetokoiranalku!

Jahka minä saan jalkansa kuntoon, kunnon kohotettua, jatkamme treenejä ja saamme Ruutin motivaation juosta pysymään myös pidemmillä matkoilla, niin ensi vuonna voisimme startata ensimmäisissä harrastesarjan kilpailuissamme!

Tällähetkellä ollaan canicross jatkokurssilla, jonka tavoitteena on harjoitella pidempää matkaa sekä vielä enemmän käännöksiä sekä ohituksia. 

ps. kuvituskuvina muitakin, kuin kurssilla otettuja kuvia :D