SWOT-analyysi "Minä ja Ruuti"

Harva lukijoistani varmaankin todellisuudessa teitää, että aloitin pari viikkoa sitten Koira-avusteisen Kasvatus- ja Kuntoutustyön täydennyskoulutuksen (10 op). Kurssin järjestävät yhteistyössä Jyväskylän Ammattikorkeakoulu, Koirat Kasvatus- ja Kuntoutustyössä Ry sekä Pohjois-Pohjanmaan Kesäyliopisto. Kurssin tarkoituksena on antaa minulle valmiuksia toteuttaa eläinavusteista kuntoutustyötä. Pehehdymme mm. koiran käyttäytymiseen, kouluttamiseen, koira-avusteisen työskentelyn eettisiin sääntöihin ja käytänteihin sekä koira-avusteisen työn hyötyihin, mahdollisiin haittoihin ja näiden haittojen ennaltaehkäisyyn. Kurssi toteutuu pääsääntöisesti itsenäisenä työskentelynä, mutta meillä on yhteensä 4 lähiopetusviikonloppua. Joulukuussa valmistun kurssilta ja valmistumisen jälkeen minulla on oikeus tituleerata itseänä Kasvatus-kuntoutuskoira ohjaajaksi. Ruuti ei virallista Kasvaus-kuntoutuskoira pätevyyttä kurssilta kuitenkaan saa, joten emme tule vielä olemaan Kavatu-kunotutuskoirakko. Aion kurssin aikana/loputtua kirjoittaa blogiinkin hiukan enemmän kurssista. Samoin lupauduin kirjoittamaan islanninlammaskoirien rotulehteen, Hunduriin, aiheesta.

Pari viikkoa sitten ensimmäisen koulutusviikonlopun ensimmäisenä päivänä käsittelimme eläinavusteisen työskentelyn etiikkaa sekä käytönnön asioita liittyen sekä koulutukseen että eläinavusteisen työn toteutukseen. Pohdimme allergiakysymyksiä, tavoitteiden asettamista sekä eläinavusteisen työn hyötyjä. Ja niitä haittoja - näitä siis mm. allergia, zoonoosit (joihin perhedymme lisää myöhemmin), koiran jaksaminen, jne. Toisena lähipäivänä perehdyimme koirien käyttäytymistieteilijä Katriina Tiiran opastuksella koiran käyttäytymiseen, elekieleen sekä koulutettavuuteen ja muihin ominaisuuksiin sekä koiran valintaan. Kurssiviikonloppu oli raskas, mutta erittäin mielenkiintoinen. Keskustelua riitti ja porukka oli aivan mahtava. Kurssilla oli lämmin ja positiivineen ilmapiiri. Ja todellakin huomaa, kuinka koirat yhdistävät! <3

Ensimmäisen lähiopetusviikonlopun jälkeen tehtäväksemme jäi perehtyä tarkemmin (eläinten ja luonnon sekä erityisesti) koirien hyvinvointivaikutuksiin sekä eläinavusteisen toiminnan/terapian vaikuttavuuteen. Tämän lisäksi meillä oli SWOT-analyysitehtävä liittyen seuraavan kurssikerran aiheeseen - eli koiran kouluttamiseen. SWOT analyysissä meidän täytyi analysoida itseämme kouluttajana, sekä minun että koiran ominaisuuksia.

Lyhenne SWOT tulee englannin sanoista Strengths (vahvuudet), Weaknesses (heikkoudet), Opportunities (mahdollisuudet) ja Threats (uhat). Vahvuudet ja heikkoudet ovat sisäisiä tekijöitä, mahdollisuudet ja uhat ovat ulkoisia tekijöitä. Tehtävää tehdessäni alkoi mieleni hifistellä, joten lopulta päädyin (Sporttirakin luentomuistiinpanojen vinkkivitoslistan tekijän innoittamana) pikapiirtämään vastaukseni mindmap tyylillä, tekstin lisäksi.

2018-10-07_03-36-10

SWOT analyysi tehtiin aiheesta "Minä ja Koirani". Kaikkea ikoneilla ja teksteillä kuvattuja osa-alueita voisi avata enemmänkin tekstin muodossa ja olen varma, että jotain oleellista jäi kirjoittamatta. Analyysin lisäksi meidän täytyi listata omat kehittämiskohteet kouluttajana ja analysoida tarkemmi yhtä piirrettä sekä pohtia miten harjoitella omia taitojani.

Tätä analyysia oli mielenkiintoista tehdä. Vaikka osa asioista oli helppo keksiä ja sijoittaa oikealle paikalleen, oli silti paljon mietittävää. Etenkin ulkoisissa tekijöissä, jotka vaikuttavat työskentelyymme.

Varmaan jokaiselle koirankouluttajalle tekisi hyvää aina sillointällöin istua alas pohtimaan omia ominaisuuksiaan :)

Minua työskentelyyn ohjasivat seuraavat kysymykset:
- S: mitä osaan hyvin, mikä toimii hyvin, miten tiedän että toimii?
- W: missä en ole vielä hyvä, kehittämiskohteeni, mikä ei toimi ja mistä tunnistan sen?
- O: mitä en ole huomannut, mitä mahdollisuuksia on?
- T: mikä haittaa kehitystä, miten tunnistan uhat?

Kommentit