Kuvapostaus: Martimoaapa
Tänään meikäläinen heräsi "viikonlopuksi aivan liian aikaisin" ja se vitutti ihan suunnattomasti. Mulla ei ollut päiväksi mitään suunnitelmaa, joten äkkiä heräsi tarve lähteä vähän pidemmälle lenkille Ruutin kanssa.
Pakkasin kampsut mukaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Simoa ja Martimoaapaa. Siellä kierrettiin 9 km pitkä lenkki. Päivä oli Simossa pilvinen ja harmaa. Sää oli kävelylle todella passeli, mutta kameraa en jaksanut kaivaa esiin kuin vasta lenkin loppupuolella, kun aurinko hiukan kurkisteli pilviharson takaa.
Viimeisen parin käppäilykilometrin aikana Ruuti osoitti ehkä pieniä rauhoittumisen merkkejä. Olihan se rallittanut menemään suossa ties kuinka monia extrakilometrejä, joten parempi olisikin! Rakastan itse suomaisemaa! Ja oikeastaan rakastan mitä tahansa muutakin luontomaisemaa, mutta suo, järvi, joki ja meri omaavat aivan oman paikkansa sydämessäni.
Saatiin kulkea melko rauhassa, sillä vastaan tuli vain muutama kanssaulkoilija, ja ensimmäiset koirien kanssa lenkkeilleet tulivat vastaamme vasta parkkipaikalla tehdessämme lähtiöä. Tästä Martimoaavan "Järviaapa" reitistä suurin osa kuljetaan loppumattoman pitkiltä tuntuvien soiden päälllä pitkospuita pitkin. Ah, kyllä sielu lepää.
Lisäksi reissulla tapahtui eräs kohtaaminen. Olen aina haaveillut tiettyjen eläinten/asioiden/ilmiöiden näkemisestä luonnossa. Koska viikolla näin ensimmäiset revontuleni, oli tänään aika siirtyä seuraavaan uuteen kohtaamiseen. En ollut mielessäni kuvitellut ensi-kohtaamisemme olevan sellainen, kuin se todellisuudessa päätyi olemaan... Mutta hei, eihän asiat ole kovinkaan usein sitä mitä kuvittelee niiden olevan?
Näin nimittäin ensimmäisen kerran ikinä metson. Sekä uroksen, että naaraan. Uros oli ensimmäinen bongauksemme, kun se pikospuita ohi kävellessämme lähti syvemmältä metsiköstä lentoon ja lensi pois. Toisen, naaraan, Ruuti näytti minulle. Se pysähtyi kesken kävelyn metsässä ja jäi tuijottamaan. Epäilin jossain olevan jotain, tai että se kuulee mahdollisesti edestä lähestyvien ihmisten ääneet, ja olin kutsumassa sitä luokse, kun siitä puusta mitä Ruuti tuijotti, lähti lentoon metsonaaras. (ja tässä vaiheessa voin myöntää, että en tiedä olivatko ne metsoja vai teerejä, mutta veikkaan metsoja, koska lintujen koko oli niin iso!)
Mutta, kuitenkin... Wau! Olin ihan sika innoissani, kun viimein näin metsoja!
''
Pakkasin kampsut mukaan ja lähdettiin ajelemaan kohti Simoa ja Martimoaapaa. Siellä kierrettiin 9 km pitkä lenkki. Päivä oli Simossa pilvinen ja harmaa. Sää oli kävelylle todella passeli, mutta kameraa en jaksanut kaivaa esiin kuin vasta lenkin loppupuolella, kun aurinko hiukan kurkisteli pilviharson takaa.
Viimeisen parin käppäilykilometrin aikana Ruuti osoitti ehkä pieniä rauhoittumisen merkkejä. Olihan se rallittanut menemään suossa ties kuinka monia extrakilometrejä, joten parempi olisikin! Rakastan itse suomaisemaa! Ja oikeastaan rakastan mitä tahansa muutakin luontomaisemaa, mutta suo, järvi, joki ja meri omaavat aivan oman paikkansa sydämessäni.
Saatiin kulkea melko rauhassa, sillä vastaan tuli vain muutama kanssaulkoilija, ja ensimmäiset koirien kanssa lenkkeilleet tulivat vastaamme vasta parkkipaikalla tehdessämme lähtiöä. Tästä Martimoaavan "Järviaapa" reitistä suurin osa kuljetaan loppumattoman pitkiltä tuntuvien soiden päälllä pitkospuita pitkin. Ah, kyllä sielu lepää.
Lisäksi reissulla tapahtui eräs kohtaaminen. Olen aina haaveillut tiettyjen eläinten/asioiden/ilmiöiden näkemisestä luonnossa. Koska viikolla näin ensimmäiset revontuleni, oli tänään aika siirtyä seuraavaan uuteen kohtaamiseen. En ollut mielessäni kuvitellut ensi-kohtaamisemme olevan sellainen, kuin se todellisuudessa päätyi olemaan... Mutta hei, eihän asiat ole kovinkaan usein sitä mitä kuvittelee niiden olevan?
Näin nimittäin ensimmäisen kerran ikinä metson. Sekä uroksen, että naaraan. Uros oli ensimmäinen bongauksemme, kun se pikospuita ohi kävellessämme lähti syvemmältä metsiköstä lentoon ja lensi pois. Toisen, naaraan, Ruuti näytti minulle. Se pysähtyi kesken kävelyn metsässä ja jäi tuijottamaan. Epäilin jossain olevan jotain, tai että se kuulee mahdollisesti edestä lähestyvien ihmisten ääneet, ja olin kutsumassa sitä luokse, kun siitä puusta mitä Ruuti tuijotti, lähti lentoon metsonaaras. (ja tässä vaiheessa voin myöntää, että en tiedä olivatko ne metsoja vai teerejä, mutta veikkaan metsoja, koska lintujen koko oli niin iso!)
Mutta, kuitenkin... Wau! Olin ihan sika innoissani, kun viimein näin metsoja!
''
Kommentit
Lähetä kommentti