Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Lomajuttuja

Kuva
Olen nyt muutaman päivän ollut lomalla. Ja naatiskellut täysin siemauksin. Meikäläisellä on ollut alkukesästä ja koulun loputtua suhteellisen vähän vuoroja muutoinkin töistä, joten kauheastihan tämä muutama päivä ei ole vielä vaikuttanut millääntavalla normaalista erilaiselta... mutta jotenkin, kun sitä asennoituu kaikkeen sellaisella "hälläväliä, mulla on loma"-asenteella - maistuu jäätelö paremmalta ja nukkuminen on nautinnollisempaa. Ja kaikki mitä tekee tuntuu jotenkin kivemmalta. "Koska loma". #Kesäaktiviteetit #YksinkertainenOnKaunista #TätäMäOonPuuhannu   Olen käynyt burgereilla . Burgerit napattiin Chikosissa. Niillä on nyt tarjolla joku erikoismeny (en kyllä muista miksi) ja meikäläinen söi kyseiseltä listalta Aurajuustoburgerin. Burger oli makoisa, muttei mitenkään tajunnanräjäyttävä ja se "aurajuusto pihvi" ei kyllä ollut pihviä nähnytkään (ehkä se johtuu siitä, että se Mike's Dinerin burger joku aikaa sitten oli vaan aivan mah

Veli ooksä rikki?

Eilen illalla tulin kotiin mökiltä. Ihana viikonloppu ihanassa seurassa takana. Paljon ruokaa, paljon juomaa, paljon naurua. Eihän sille rämäpääseurueella vahingoilta vältytty. Kukaan muu ei onneksi hukkunut, kuin Essin puhelin. Kokko oli kaunis. Makkara hyvää. Salmari maistui. Ja en edes muista, milloin olisin viimeksi juhlinut kaksi päivää putkeen. (Ja sen kyllä huomasi, kunto tuli pahasti vastaan lauantaina) Perjantaina jaksoin valvoa aamukuuteen ja nousin ylös jo muutaman tunnin kuluttua kymmeneltä. Lauantai-iltana väsy (ja sängyn kutsu) iski siinä kolmen aikoihin. Ja juomaakin kului lauantaina huomattavasti vähemmän. Ollaan Veetin kanssa ihan rikki viikonlopusta. Veeti on vetänyt sikeitä kotona siitä asti kun tultiin takaisin. Meikäläinen taas sammui eilen illalla kesken viestittelyn koneen ääreen joskus kymmenen aikoihin illalla. Heräsin noin tunnin kuluttua ja raivasin itselleni sängyn, laitoin koneen sivuun, käänsin kylkeä ja jatkoin unia. Uudemman kerran heräsin puoli ka

Juhannus

Kuva
Keskikesän juhla. Perhejuhla mökillä. Ruokaa. Juomaa. Kokko. Sauna. Grillimakkaraa. Hyvä seura, letkeä meininki ja aunringonnousulle laulaminen. Aina vain lisää hyvää ruokaa ja juomaa. Ja ehkä hiukan (heh) krapulaa. Laukut on pakattu. Kissan tavarat pakattu mukaan. Juomat messissä ja kämmpäkin suunnilleen siinä kuosissa, että kelpaa palata kotiin. Kohta pakkaudutaan autoon: minä, kaverini, veljeni ja veljeni kaveri (joka ajaa). Sekä kissa. Kuten ehkä aiemmasta postauksesta voi saada selville, on juhannus (joulun lisäksi) yksi meikäläisen lempijuhlista. En välitä joulun ja juhannuksen lisäksi oikein mistään muista juhlista. Ja juhannus onkin ainut "bilejuhla" josta pidän. Uusivuosi on päivä muiden joukossa. Samoin Vappu. Joulu ja Juhannus rakkauteeni vaikuttaa (sen lisäksi että alamme kaikki J:llä) se, että ne ovat minulle perhejuhlia. Olen todella perhekeskeinen ihminen ja vietänkin suhteellisen paljon aikaa perheeni, veljeni, serkkujeni, mummon sekä muid

Kesäjuttuja

Kuva
Meikäläiselle ei ole kesälle oikeastaan minkäänlaista bucketlist :iä (vaikka kaikista listoista pidänkin ihan hirveästi). Olen vuosien saatossa tullut siihen lopputulokseen, että meikäläisen suunnitelmista ei yleensä tule mitään, joten on parempi heittää lonkalta. Mitä yksinkertaisemmat suunnitelmat ja haaveet, sitä vähemmän se haittaa, jos ne eivät toteudu. Milloin mistäkin syystä. Ja, sitten jos kesäpuuhaksi ilmestyykin kaikkea huisinhauskaa ja kivaa, niin sitä vaan yllättyy aina positiivisesti ja kesä on niin hyvä! (Pessimisti ei pety ja sitä rataa) Kaiken lisäksi, mitä meikäläinen vaatii hyvältä kesältä on viisivaiheinen juttu: 1. Jäätelöä (paljon) 2. Grilliruokaa (paljon) 3. Lepääminen 4. Bruna ja aurinko 5. Juhannus mökillä Olen simppeli tyyppi: kunhan olen kylläinen on kaikki hyvin . Kesän ehdottomat must herkut ovat mansikoiden ja herneiden lisäksi siis jäätelö (jota pitää ohjesääntöjen mukaisesti syödä samalla annostuksella kun vettä pitää juoda) sekä grilliruoka - e

Ei todellakaan malliainesta

Kuva
Essi laittoi minulle vähän aikaa sitten viestiä "Mennääks joku päivä kuvailemaan, kun ei olla käyty pitkään aikaan" Ja tottakai se sopii. Ja mehän mentiin. Käytiin keskiviikkona photoshooteilla ja lauoin menemään ihan kivojakin kuvia Essistä. Essi sitten yritti saada otettua meikäläisestä kuvia. Ei mallin kesäkunto ja mallina olo taidot saatika kuvaajan kamerankäsittelytaidot ihan kohdanneet. Mutta kyllä sieltä muutama kiva otos löytyi, jotka nyt aion jakaa teidän kanssanne. Näihin aurinkoisiin kesäkuviin on mukava palata näin sateisen harmaana perjantai-aamuna. Etenkin eilen sateessa salille polkiessani ja läpimäräksi kastuessani oli edellisen päivän aurinko kaunis muisto vain. (Essistä ottamiani kuvia en täällä jaa.) Tuli ehkä vähän lukioajat mieleen. Ei silloinkaan käyty usein kuvailemassa, mutta kamera oli miljoona kertaa nykyistä useammin mukana meiningeissä. Ja tuli muutenkin kuvailtua enemmän. Mutta tosissaan. Ei ole meikästä malliksi. Eikä ole myöskä