Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Ruuti 4 kk passikuvat

Kuva
Olin aivan totaalisesti unotanut julkaista Ruutin 4 kk passikuvat. Viikko sitten napattiin yhteistyössä Ruutin islanninlammaskoirakavereiden omistajan, Annan, kanssa kuvat pennusta. Tämän jälkeen käytiin nopealla minilenkillä. Anna oli myös lupautunut islanninlammaskoirien rotulehden päätoimittajaksi (jos nyt oikein muistan, mihin titteliin hän oli lupautunut) ja kyseli sitten minulta, että huvittaisiko meikäläistä kirjoittaa meidän pentukurssista rotulehteen. Niinkin "ammattitaitoinen" ja "vaikuttava" "bloggaaja" (huom. hapsut myös tässä) kuin olenkin, niin hiukan epäilin, olisiko minusta kyseiseen hommaan. Ja kiinnostaako ketään edes lukea meidän pentukurssista. Mutta koska olen lähes kaikesta innostuvaa tyyppiä, niin pienen hetken asiaa punnittuani (no, ehkä 5 minuuttia) niin lupauduin pentukurssikirjuriksi. Onneksi tekstillä ei ole kiire, vaan saadaan rauhassa käydä kurssi läpi ja katsellaan sitten uudemman kerran, että mitä kirjoitettavaa minulla siit

Ruuti 18 vko

Kuva
Tähän en nyt sen kummempia kommentoi, kuin että - löysin tällä viikolla Ruutista ensimmäisen punkin, ja hommattiin sille punkkilääke, joten jatkossa punkkien pitäisi kuolla pois, mikäli erehtyvät piskiin tarttumaan. - Ruuti on nyt 18 vkoa vanha, sitten kun sen ikä menee yli 20 vkoa, niin minusta ei tunnu enää luontaiselta sanoa sen ikää viikoissa :D - käytiin tänään kuvauslenkillä, tutkittiin uusia maisemia, meinattiin eksyä (tai no polku vain loppui eikä tiedetty missä ollaan ja vaelleltiin edestakaisin polkuja pitkin) siten että meidän aamulenkistä tuli 2 tunnin mittainen. Oikein ihanaa ja aurinkoista perjantaita! Ruuti sai kastuttuaan muutaman hepulin, eikä kamera meinannut millään pysyä täysiä pinkovan piskni perässä... ;D Pentu myös innoissaan jahtasi pieniä perhosia, jotka olivat aurinkoisella metsäpolulla lämmittelemässä :D