Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Flying pupperino

Kuva
Kieltämättä eilen jaettujen Emilian ottamien kuvien jälkeen, on melko noloa tulla esittelemään näitä omia kuvia :D Mutta kauniista ja kirpsakasta pakkassäästä inspiroituneena pakkasin sunnuntaina kameran laukkuun ja lähdettiin järven rannalle ottamaan lisää kuvia, ihan kahdestaan. Tämä talvi on siitä ollut mukava, että lunta on ollut juuri sopivasti, aina silloin kun sitä on ollut. Saimme kantohanget jo todella aikaisessa vaiheessa, joten (liukasta aikaa ja pimeyttä lukuunottamatta....) lenkkimaastomme ovat olleet meille miltein rajattomat! Vuosi sitten kantohanki tuli vasta loppukeväästä, joten lenkkeilymme nivusiin yltävässä lumihangessa oli melko toivotonta. Tänä vuonna sitä ongelmaa ei ole ollut, vaan olemme todella mukavasti päässeet käppäilemään ympäri metsiä. Myös meitä ympäröivät suot ovat olleet jäässä, joten niiden päällä on päässyt myös kulkemaan. Saa nähdä tuleeko tuota lunta vielä kuinka paljon lisää, ja missä vaiheessa lumitilanne muuttuu sellaiseksi, että tänne vedet

Talvi on tullut takaisin!

Kuva
Ai että. Saatiin viime viikonlopuksi talvi takaisin. Juuri tilauksesta. Käytiin kaverini ja koirien kanssa lenkillä. Kaverini on vähän meikäläistä parempi kameran (ja photoshopin) käyttäjä. Hän otti aivan ihania kuvia Ruutista lenkin aikana! En voi muuta, kuin tuijottaa ihaillen näitä kuvia! Luv them <3 Sattumalta lauantaille sattui myös aivan täydellinen auringonpaiste sää! Emilia sai Ruutin kanssa harjoitella vauhtikuvien ottamista! :D Mukana oli myös iki-ihana Tuisku-mummo, jonka varpaat hiukan palelivat. Koska mummothan ei ylimääräistä lenkillä juokse. Lauantaina piti myös Ruutilta kaivella muistaakseni ensimmäiset jääpaakut varpaiden välistä lenkin aikana. En tiedä onko tullainen oikein kevyt höttölumi jotenkin erityisen kärkästä sulmaan ja paakkuntumaan varpaisiin? Tänään onkin sitten tullut taas kuukauden edestä lunta. Koko päivän on tasaiseen tahtiin tippunut uutta valkoista kerrosta taivaalta, ja se jatkuu yhä. Mulla meni (taas) tunti pihaa kolatessa. Onneksi tämäkin

Ruuti 2 v.!

Kuva
Mamman pikku lellipentu täytti tänään kaksi vuotta! Synttäreiden kunniaksi Ruuti pääsi tekemään yhtä niistä asioista, joita se rakastaa eniten koko maailmassa: eli leikkimään ja puuhailemaan mamman kanssa :) Niin, ja leikkimisen lisäksi sai nakkia ja lihapullaa, mikäs sen parempaa! Käytiin ottamassa ihan mini tokosulkeiset. Ruuti oli aivan liekeissä ja teki super hyvin hommia, tosi hyvällä moottorilla ja seuraamiset oli liki pöööörfekt tänään! Olin aluksi pohtinut, että minun pitäisi päivittää joku erikoinen wohoo, syntymäpäivä - postaus ja keksiä siihen jotain kivaa, mutta tällä hetkellä wohooksi riittää se, että meillä meni treenit aivan supermahtavasti, seuraavana vuorossa on wingsien valmistusta ja pöydällä odottaa sipsipussi. Weekend, I'm ready! :) Ruutille on seuraavaksi vuorossa lihaisa iltapala sekä synttäriluu <3 Onnea myös siskoille Rihlalle, Tähdelle ja Liljalle <3

Ajatusvirtamaista vuodatusta vuodesta 2019

Kuva
          .                   life doesn't require that we be the best  only that we try our best                  . Mä en ole pitkään aikaan tehnyt minkäänlaista järin tähtitieteellistä vuosikatsaus tsydeemiä. Uudenvuoden lupauksiakaan en ole vuosiin antanut, koska en osaa tai halua niitä pitää, enkä usko mihinkään "new year, new me" sontaan, vaan niihin pieniin muutoksiin, jotka syntyvät ajan kanssa. Asetin kuitenkin tavoitteet tälle vuodelle , liittyen Ruutin kanssa harrastamiseen. Muuhun elämään nyt ei tavoitteita sitten olekaan.  Ajattelin tänään kuitenkin ilahduttaa teitä jonkinsortin vuosikatsauksella. Tai noh, ennemminkin vuoden ajatusvirralla. En ole pitkään aikaan kirjoittanut minkään sortin asiapostausta. Viimeisin kunnollinen taitaa olla lokakuulta 2018, kun julkaisin kirjoitukseni canicross alkeiskurssistamme , joka sittemmin julkaistiin myös islanninlammaskoirien rotulehdessä. Olin samaan aikaan myös Koira-avustesen kasvatus- ja kuntoutu