Tekstit

Uuno, Ruuti ja Helmi

Kuva
 Eilen aamulla Vantaalla oli kaunis auringonpaiste. Yritys oli hyvä ottaa koirakaveruksista kuvia. Menossa mukana äitini borderterrieri Helmi.

Syyslomalla koirien kanssa

Kuva
1300 kilometriä (plus "kohteessa ajot", joita tähän ei laskettu mukaan :D) 9 eri kyläilykohdetta (plus vielä omistajalle kaksi muuta) 7 kaupunkia 3 yöpaikkaa  5 eri koirakaveria  4 km vaellusreitti Nuuksiossa Yhden kerran juoksentelua Kalajoen hiekoilla sekä yhdet tokotreenit Kaksi reissussa rähjääntynyttä koiraa Ja yksi kaikkensa antanut omistaja, tyytyväisinä kotona. Tästä oli meidän syyslomareissu tehty.  Paljon ajamista.  Hyvää ruokaa. Parasta seuraa.  Nautiskelua, löhöilyä, kahvittelua, ulkoilua, koiria, nukkumista ja ihania hetkiä. ISO kiitos kaikille meidät majoittaneille ja meidän kanssa aikaa viettäneille. Juuri TE teitte reissustamme tekemisen arvoisen!   Ei voi olla kuin kiitollinen tällaisista koirista, jotka rauhoittuvat olemaan missä vain ja niiden kanssa voi lähteä lähes minne vain. Ja ne käyttäytyvät (pääsääntöisesti, hehe) fiksusti kaikkialla. Uunokin on vasta puoli vuotiaana todellinen maailman matkaaja, reissumies ja...