Eläinavusteinen terapia

Meillä oli koulussa toimintaterapian syventäviin opintoihin liittyvä kurssi, jolla saimme jokainen valita aiheen, johon perehdymme tarkemmin. Aiheesta tehtiin tuotoksena seminaariesitys, joka esiteltiin muille kurssin oppilaille ja opettajalle kurssin lopulla. 

Valitsin aiheekseni eläinavusteisen terapian. Olin kiinnostunut eläinavusteisuudesta jo koulua aloittaessani, kolme vuotta sitten, ja silloin minulle lupailtiin, että "teille tulee jossain vaiheessa kurssi tästä aiheesta". Noh, näin kolmen vuoden jälkeen sitä kyseistä kurssia odotellaan edelleen. Tämä kurssi oli kuitenkin minulle oiva tilaisuus ajan kanssa keskittyä tähän aiheeseen ja vanha, aikojen saatossa hautautunut, intoni eläinavusteiseen toimintaterapiaan nosti jälleen päätään. 

Minusta on aivan mahtavaa, että näin monen vuoden jälkeen viimeinkin tiedän edes jonkin suunnan tulevaisuudelleni ja ammatilliselle uralleni. Minä haluan tulavaisuudessa käyttää koira-avusteisia menetelmiä terapiassa.

Ajattelin teidän iloksi (tai harmiksi) liittää kirjoittamani pienen infopläjäyksen aiheesta tänne blogin puolelle. (Tässä ei ole nyt oikeaoppisia lähdemerkintöjä, mutta kaikki lähteet on tekstin lopuksi :D) 

Esittelin siis seuraavat asiat esityksessäni. 

DSC_0847 DSC_0708 fb
DSC_0630 thumb_DSC_0721_1024



MITÄ ELÄINAVUSTEINEN TERAPIA ON?

Eläinavusteinen toiminta = animal-assisted activities (AAA)


Ihmisen aktivoimista ilman koulutukseen perustuvaa ammatin harjoittamista.
Eläinavusteinen toiminta on motivoivaa, virkistyksellistä, opettavaa ja sillä on terapeuttisia vaikutuksia henkilön hyvinvointiin.
Eläinavusteinen toiminta viedään erilaisiin ympäristöihin ammattilaisen tai vapaaehtoisen toimesta.
Eläinavusteinen toiminta on usein “tapaa-ja-tervehdi” tyylistä ja sisältää erilaisten eläinten (kissat, koirat, lampaat, kanat, alpakat, laamat, hevoset, maatilan eläimet, kotieläimet, (villi)siat) tapaamista ihmisen luona.
Samaa aktiviteettia voidaan harrastaa monien ihmisten kanssa “samassa muodossa”.
Eläinavusteisessa toiminnassa myöskään toiminnan alkamis ja päättymisajat eivät ole tarkasti määriteltyjä.

Eläinavusteista toimintaa on esimerkiksi eläinten vierailu palvelukodeissa ja kaverikoiratoiminta: “Terapia laamojen” vierailut esimerkiksi vanhainkodeissa, Kennelliiton kaverikoiratoiminta, Halibernit ja Karva-Kaverit.

On myös paljon erilaisia luonto- ja eläinavusteista toimintaa tarjoavia yrityksiä, joiden tarjoamaa eläinavusteista toimintaa on esimerkiksi tallissa työskentely, eläinten hoito ja niiden koskettaminen, eläimen ulkoiluttaminen/ulkoilu eläimen kanssa ja eläimien valokuvaaminen. Esimerkiksi Green Care Finlandin sivuilta löytyy lista eläinavusteista toimintaa tarjoavista yrityksistä, jotka ovat rekisteröityneet green caren jäseniksi.

Ammatillinen eläinavusteinen toiminta ja eläinavusteinen opetus on sosiaalihuollon, terveydenhoidon tai pedakogiikan ammattilaisen (esimerkiksi sosionomi, terveydenhoitaja, koulukuraattori, erityisopettaja jne) tarjoamaa. Toiminta on tavoitteellista ja suunniteltua. Eläintä käytetään opetuksen ja kuntoutuksen tukena.

Ammatillista eläinavusteista toimintaa on siis esimerkiksi koirat, jotka toimivat kouluissa erityisluokilla tai koulukuraattorin kanssa.



Eläinten kanssa toiminen on terapeuttista, mutta sitä ei voi sanoa eläinavusteiseksi terapiaksi koska…


Eläinavusteinen terapia = animal-assisted therapy (AAT)


Ammatillisen henkilön toteuttamaa terapiaa
Eläinavusteista terapiaa voi tarjota siis Valviran hyväksymät fysioterapeutti, toimintaterapeutti, psykoterapeutti, puheterapeutit. Lisäksi on erillinen Ypäjän Hevosopiston ratsastusterapeuttikoulutus, jonka käynyt henkilö voi käyttää nimikettä ratsastusterapeutti. (koulutuksesta lisää myöhemmin)
Jokaisen asiakkaan hoidon tarve on yksilöllinen ja kaikilla asiakkailla on yksilölliset tavoitteet ja suunnitelmat siitä, kuinka terapia toteutetaan.
Myös yksittäisillä terapiakerroilla on omat tavoitteet.
Terapialla on selkeä aloitus ja päättymisaika ja määritelty, kuinka monta terapia kertaa on.
Kiinnostus eläinavusteiseen terapiaan ja eläinavusteisten menetelmien käyttöön lähtee asiakkaasta.
Eläinavusteisen terapia voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmämuotoisena ja eläin voi olla mukana kaikilla kerroilla tai osalla kerroista.

Terapian avulla voidaan esimerkiksi kehittää henkilön motorisia taitoja, lisätä sosiaalista vuorovaikutusta, parantaa henkilön keskittymiskykyä ja itsetuntoa, luoda turvallisuuden tunnetta, vähentää ahdistuneisuuden ja yksinäisyyden kokemusta, kehittää tietoisuutta käsitteistä (esim. koko, väri, muodot, suunnat). Eläimen käyttö voi lisätä sitoutumista terapiaan, edistää ryhmäytymistä sekä vuorovaikutustaitoja.

DSC_0495 DSC_0600
DSC_0160 DSC_0202

MIKSI ELÄINAVUSTEISTA TERAPIAA?
MITÄ HYÖTYÄ SIITÄ ON?


Eläinavusteinen terapia perustuu eläimen ja ihmisen välisen yhteyden hyödyntämiseen ja eläimen käyttö terapian tukena on tavoitteellista. Eläinavusteinen terapia soveltuu hyvin laajalle asiakasryhmälle, koska eläimen kanssa voidaan tukea asiakkaan fyysistä, sosiaalista ja kognitiivista toimintakykyä sekä harjoitella tunnetaitoja. Käytetyin eläin terapiassa on koira.
Eläimellä myönteisiä vaikutuksia ihmisen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Pelkällä eläimen läsnäololla on positiivinen ja rauhoittava vaikutus. Eläimen läsnäolo alentaa verenpainetta ja hidastaa pulssia, vähentää yksinäisyyden tunnetta ja lisää turvallisuuden tunnetta, eläin usein lievittää surua ja pahaa oloa. Usein lemmikin avulla on helpompi luoda sosiaalisia suhteita ja eläin on kanava vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa. Eläimillä on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi autistien ja neurologisista sairauksista kärsivien mielialaan ja käyttäytymiseen. Eläimet tuovat myös rytmitystä ja rutiineja ihmisen päivään.

Eläin tarjoaa lohtua ja läheisyyttä ja eläimeen voi turvautua, sillä se ei “lavertele salaisuuksia eteenpäin”, etenkin jos asiakkaalla on vaikeuksia ja epäluottamusta läheisissä ihmissuhteissa. Eläin ei myöskään tuomitse tai luokittele henkilöä iän, ulkonäön, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen, sosiaalisen aseman tai ominaisuuksien perusteella. Vuorovaikutus eläimen kanssa tapahtuu pääsääntöisesti ruumiinkielen avulla, jolloin vuorovaikutus on välittömämpää ja aidompaa. Eläin voi toimia myös “tunteiden tulkkina” terapeutille: kun terapeutti tuntee eläimen, voi eläin käyttäytymisellään viestiä terapeutille asiakkaan mielialasta. Eläin voi esimerkiksi asiakkaan mielentilasta riippuen lähestyä tai väistää häntä, innostua tai rauhoittua, rentoutua tai jännittyä. Useissa artikkeleissa, opinnäytetöissä, haastatteluissa nousi ilmi se, että eläimen avulla saatiin sellaista tietoa asiakkaasta, jota ei olisi ilman eläimen läsnäoloa saatu selville. Esimerkiksi henkilön historiasta, mielenkiinnonkohteista. Eläin myös motivoi ja “huijaa salakavalasti” asiakasta harjoittelemaan sellaisia asioita, joita asiakas ei ilman eläintä tekisi.

Eläimen perustarpeet ovat hyvin samanlaiset kuin ihmisellä, joten myös ravintoon, riittävään liikuntaan ja lepoon liittyviä taitoja voidaan harjoitella eläimen (ja sen hoidon) avulla. Eläin auttaa usein myös omien tunteiden ja vaikeiden asioiden tunnistamista ja sanoittamista. Voidaan miettiä miksi eläin on väsynyt, miksi se ei halua tehdä jotain, miksi sen pitää syödä jne. Terapeutti voi myös mallintaa asiakkaalle tietynlaista käyttäytymistä terapiaeläimen avulla: asiakas voi terapeutin avustuksella opetella esimerkiksi eläimen lempeää koskettamista sekä positiivista sanallista ilmaisua ja äänenkäyttöä. Myös tapa, jolla terapeutti kommunikoi eläimen kanssa toimii mallina asiakkaalle (joten terapeutin ja eläimen välisen suhteen on oltava tasapainoinen) Eläimen avulla voidaan toteuttaa rooliharjoituksia sellaisen ihmisen kanssa, jotka kokevat rooliharjoitukset ihmisen kanssa uhkaavilta. Eläimen käyttö rooliharjoituksen välineenä saattaa helpottaa alkuun pääsyä.

Eläimen kanssa työskentelyn tavoitteena on tasavertaisen ja molemminpuolisen luottamuksen luominen, jolloin näitä kokemuksia voidaan siirtää myös ihmisten väliseen vuorovaikutukseen.

Puhumisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen lisäksi eläintä voidaan hyödyntää toiminnan ja siihen liittyvien elämysten kautta tapahtuvaan oppimiseen. Eläimeltä asiakas voi saada itsetunnolleen ja omakuvalleen vahvistusta ja eläimen kanssa erilaisten hieno- ja karkeamotoristen taitojen harjoittelu on mielekkäämpää. Eläimen kanssa leikkiessä ja eläintä ohjatessa harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista sekä keskittymistä. Eläimen kanssa harjoitellaan myös liikkumista sisällä ja ulkona. Sen kanssa voidaan esimerkiksi piilottaa nameja, tehdä erilaisia tasapainoharjoituksia, esteiden ylittämistä tai alittamista. Lisäksi hienomotorisia taitoja voidaan harjoitella esimerkiksi pantojen ja solkien kiinnittämisellä ja namien pilkkomisella. Esimerkiksi pallon heittäminen on mielekkäämpää, kun sitä heitetään koiralle. Myös eläimen koskettaminen on tärkeä aisti- ja tunnekokemus.

Ilo ja nauru ovat aina läsnä eläinten kanssa toimittaessa. Eläin tuo myös yllätyksellisyyttä terapiatilanteeseen. Usein eläimen käyttö terapiassa myös lisää hoitoon sitoutumista ja terapiakäynnit ovat eläimen ansiosta mielekkäämpiä.


DSC_9992 DSC_9806
DSC_1164 DSC_0604

MIKSI KOIRA?


Käytännöllisyys: sopiva koko, eri koirarotujen monipuolisuus (ulkonäkö, koko, käyttötarkoitus), koiran käyttö ei vaadi erillisiä terapiatiloja (vrt. hevosten käyttö vaatii tallia), koirat ovat myös tuttuja suurelle osaa ihmisistä ja meillä on pitkä yhteinen historia koirien kanssa

Luonne: Koirat ovat ihmisystävällisiä ja koiria on helppo lähestyä. Ne ovat iloisia, avoimia ja vastaanottavaisia, koira ottaa kontaktia ihmiseen ja kohtaa hänet ilman ennakkoluuloja. Koira on myös miellyttämisen haluinen ja helppo kouluttaa. Koira on riittävän aktiivinen ja sosiaalinen, se on myös emotionaalisesti ihmisen kaltainen. Koirat mielletään myös hellyttäviksi.

Viestintätapa: Ilmeet, eleet ja kehon viestintä korostuvat koiran kanssa toimiessa. Koiran vuorovaikutustapa on vastavuoroinen ja koira tulkitsee ja aistii meitä erittäin taitavasti.

DSC_0569 DSC_0489
DSC_0288 DSC_0537

KOULUTUS


Kasvatus-kuntoutuskoirakko (Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry) 

- Koirakon ohjaajalla oltava pohjakoulutus kulttuuri-, sosiaali- tai terveysalalta
- 4 lähiopetusviikonloppua: kurssilla käsitellään laajasti aloja, joilla voidaan toimia koira-avusteisesti. Esim. tt ja ft. Koiran käyttäytymisen asiantuntijoita, harjoitteita joissa voidaan harjoitella työssä tarvittavia asioita koiran kanssa. Dokumentointi. Apuja, kuinka tuoda uusi työmuoto työympäristöön.
- Kurssi yhdistyksen jäsenille kerran vuodessa.
- Soveltuvuuskoe: jäsenien koirille. Asiantuntija arvioi koirakon soveltuvuutta: koiran suhtautuminen vieraaseen ihmiseen, koiran yhteiskuntakelpoisuus. Koiran täytyy olla peruskoulutettu ja vähintään vuoden ikäinen. (soveltuvuuskoe 100 e) → oppilashuivin käyttö-oikeus
- Työnäyttö: ohjaaja käynyt kurssin, koira läpäissyt soveltuvuuskokeen.
Arviointi tapahtuu koirakon työpaikalla, 2 ulkopuolista tuomaria. Arvioidaan työskentelyä asiakkaiden parissa. (työnäyttö 250 e) TAI videolla. Video leikkaamaton kokonaisuus kokonaisesta terapiasessiosta (150 e).
Tuomarit arvioivat koiraa sen työskennellessä, esimerkiksi sen työskentelytaitoja ja sitä, nauttiiko koira itse työstään.
Toinen tuomareista havainnoi sen sijaan ohjaajaa ja tämän kontaktia paitsi koiraan, myös asiakkaaseen. → lupa käyttää liiviä
- HUOM: Oikeus toimia koulutus-kuntoutuskoirakkona vain sillä “alalla” miltä näyttö on tehty! Esim. jos asiakasryhmä vaihtuu, täytyy työnäyttö tehdä uudestaan videolla. (päivitys ei maksa mitään)


Koira-avusteinen kasvatus- ja kuntoutustyö täydennyskoulutus JAMK 10op 970 e+alv 24%  

(ESITE)

- Lähipetus:Lähiopetuksessa tutustutaan koira-avusteisten työskentelyn perusteisiin ja eettisiin näkökulmiin, jotka ohjaavat työtä. Eri ammattialojen edustajat kertovat koira-avusteista työskentelystä omassa työssään. Kurssilla käsitellään koiran elekieltä sekä kasvatus- kuntoutuskoiran koulutukseen liittyviä asioita. Lähiopetukseen kuuluu myös kontakti-harjoituksia koirien kanssa.
-Verkko-opetus: teoria, ryhmäkeskustelu, kirjalliset työt
- Koulutukseen otetaan enintään 22 osallistujaa ja koulutuksen toteuttamisedellytyksenä on 16 osallistujaa. Ilmoittautuneille lähetetään kutsu koulutukseen. Mikäli koulutukseen ilmoittautuu enemmän kuin 22 osallistujaa, koulutukseen osallistujavalinnassa etusijalla on soveltuvuus koira-avusteisen toiminnan hyödyntämiseen omassa työssä, Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n jäsenyys sekä mahdollinen koiran soveltuvuuskokeen läpäisy.



Alfa Partners Oy Eläinavusteinen valmentaja (Solution Focused Animal Assisted Therapy -koulutusohjelma SFAT)  1890 e (sis. Alv 24 %)

(Helsingissä, Kokkolassa, Keuruulla, Oulussa, Turussa sekä Rovaniemellä sekä Ruotsissa)

- Henkilöille, jotka haluavat hyödyntää lemmikkieläintä erilaisissa valmennuksissa ja terapiatyössä.
- Koulutuksen tavoitteena on antaa perustiedot ratkaisukeskeisestä ajattelusta, työotteesta sekä taitoja niiden soveltamiseen asiakastyössä.
- Koulutuksen kautta opiskelija saa valmiuksia käyttää eläinavusteista valmennusta tai -terapiaa omassa työssään hyvinvointialoilla, kuten esim. kasvatus-, sosiaali- tai terveysalalla. Koulutus sopii myös maaseutualan yrittäjille.
- Ratkaisukeskeisen lähestymistavan keskeisimmät teemat ovat voimavarakeskeisyys, asiakaslähtöisyys, arvostava vuorovaikutus, luovuus ja huumori.
- Lähiopetus: aktivoivia luentoja, videoita, pienryhmätyöskentelyä, käytännön harjoituksia sekä etätyöskentelyä. Lähiopetuspäivät koostuvat max 12 seminaaripäivästä, jotka toteutetaan n. 1-2 kertaa /kk, yleensä viikonloppuisin. Osa koulutuspäivistä on vapaaehtoisia ja ne saatetaan toteuttaa eri paikkakunnilla esim. tilavierailuina
- Verkko-opetus: voimavarakeskeisten työmenetelmien soveltamista käytäntöön, välitehtäviä, oppimispäiväkirjaa sekä kirjallisuuteen perehtymistä

sis. Ratkaisukeskeiset asiakastyötaidot I, oppimisvalmiudet
Hevosavusteinen kuntoutus (tallikoulutuspäivä)
Kehotietoisuuden taidot asiakastyön välineenä
Eläin, kuva ja tarina, narratiivisuuden monet mahdollisuudet
Eläinavusteinen terapia ja valmennus, eläimen kieli ja mieli
Koiran vaikutus ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin
Koira ja kissa vapaaehtoistyössä
Eläimen käyttäminen psykoterapiassa
Alpakkatilavierailu ja tutustuminen maatalousoppilaitoksen toimintaan ja eläintenhoitolinjalle, Green Care
Kanat, aasit, alpakat ja lehmät terapeuttisina eläiminä
Yrittäjyys

Ypäjän Hevosopisto. Ratsastusterapiakoulutus. 52 op. 9500 e

- Omaehtoista ammatillista lisäkoulutusta.
- Pääsyvaatimuksena on vähintään AMK -tason koulutus opetus-, sosiaali- tai terveydenhuollon alalta, sekä vähintään kahden vuoden työkokemus oman ammattinsa käytännön kuntoutus alalta. Hakijalla on oltava vahva hevosalan perusosaaminen ja hyvä perusratsastus taito.
- Koulutus sisältää ratsastusterapiaa käsitteleviä opintokokonaisuuksia, mm. hevonen terapiassa, ratsastusterapia kasvatuksen, kehityksen, mielenterveyden ja oppimisen tukena, ratsastusterapia fyysisen kuntoutuksen tukena.

Ratsastusterapia on koulutetun ratsastusterapeutin ja terapiatyöhön koulutetun hevosen yhdessä toteuttamaa kokonaisvaltaista kuntoutusta. Se tukee ja täydentää sosiaalisen, kasvatuksellisen, lääkinnällisen ja psykiatrisen kuntoutuksen tavoitteita. 

DSC_0190 DSC_0409
DSC_1054 101_0183


Huom. 

Yllä oleva teksi oli kirjoitettu yleiseksi esittelyksi eläinavusteista terapiasta sekä koulutusmahdollisuuksista (eikä niitäkään esitelty kaikkia) ja sitä on pääsääntöisesti käsitelty toimintaterapeuttisesta näkökulmasta. Esimerkisi fysioterapeuteilla tavoitteet eläinavusteisten menetelmien käyttämisessä voivat olla erilaiset. 
Teksti on myös kevyt pintaraapaisu eläinavusteisiin menetelmiin.

Lähteet:
Green Care Finland <http://www.gcfinland.fi/>

Keteliini <http://keteliini.fi/>

Terveyskirjasto 2006: Lemmikkieläimet ja ihmisten terveys http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00009>

Euroosa Oy <http://auroosa.fi/elainavusteiset-terapia-ja-kuntoutuspalvelut>

Terapiapalvelu Usva <http://terapiapalvelu-usva.fi/?page_id=33>

Canis 2/2014 Koira-avusteinen toimintaterapia
<http
://www.kasvatus-kuntoutuskoirat.fi/wp-content/uploads/2013/12/Koira-avusteinen-toimintaterapia-2-2014.pdf>

Toimintaterapia Huiske <http://www.huiske.fi/koira.html>

Tuovinen, Susanna 2014. Koira-avusteinen terapia lasten psyykkisten häiriöiden hoidossa.
Opinnäytetyö <https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/73215/Tuovinen_Susanna.pdf?sequence=1>

Koirat Kasvatus- ja Kuntoutustyössä RY <http://www.kasvatus-kuntoutuskoirat.fi/kasvatus-ja-kuntoutustyo/>

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Avoin AMK
ja täydennyskoulutus <https://amp.jamk.fi/asio/kurssiilmo/jamk/index.php?resource=56381/Koira-avusteinen_kasvatus-_ja_kuntoutustyö_täydennyskoulutus_8_op/esite/&ss_lang=fin>

Alfa Partners Oy <http://alfapartners.fi/elainavusteinen/>

Ypäjän Hevosopisto <http://www.hevosopisto.fi/fin/opiskelu/aikuiskoulutus/ratsastusterapiakoulutus/>

Suomen Ratsastusterapeutit Ry <http://www.suomenratsastusterapeutit.fi>

Färm, Mia 2013. Eläinavusteinen toiminta ja terapia - Systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Opinnäytetyö <https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/69344/Farm_Mia.pdf?sequence=1>

Ikäheimo, Kaija 2013. Karvaterapiaa


Kahilaniemi, Eeva 2016. Eläinavusteinen interventio. Asiakkaan toiminnallisuuden tukeminen koira-avusteisin menetelmin

Kommentit