Lenkillä kevätsäässä ja esittelyssä ystävämme Capu
Käytiin keskiviikkona lenkkeilemässä kera ystäväni ja hänen 4 kk vanhan lagotto romagnolopentu Capun (Hopeanuolen Calimero) kanssa. Capu on ystäväni kärsivällisen (ja välillä vähän kärsimättömän) odotuksen sekä haaveilun lopputulos, johon allekirjoittanut on vahvasti kannustanut - ja oletettavasti meidän Ruutikin hiukan sykäystä antanut ;)
Capu on aivan mahtava pikkukoira! Rohkea, avoin ja sosiaalinen! Ihan kuin Ruuti pienenä! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ja tästä pennusta tulisi varmasti aivan mahtava agilitykoira - sellaisia loikkia se on esitellyt! Perinteiseen lagottotyyliin se on hiukan drama king, mutta pääsee kaikista hiukan ikävistä sattumista yli nopeasti. Onneksi en itse välitä lagotosta rotuna, olisi varmasti Capun myötä muutoin tullut hirmuinen pentukuume.
Uuno tosiaan osaltaan on pitänyt huolta siitä, että uutta pentua ei tähän talouteen tule vielä pitkään aikaan. (kop kop) Se aloitti ennen joulua tuhoasmioperaationsa, tuhoten hissun kissun valtaisan määrän hiukan arvokkaampaa ja arvotonta tavaraa talosta yksinolojen aikana. Asensimme kameran valvomaan pennun toimintaa: se nukkui rentona ja jäi hyvin kotiin. Emme ikinä saaneet sen tihutöitä videolle (kamera ei tallenna) sillä tihutyöt oli tehty yleensä n. 10 minuutin aikajänteellä ja sen jälkeen pentu jälleen nukkui pallit kohti kattoa. Tuhoaminen alkoi pahveista ja muovipulloista, jalostuen sitten kaikkeen elektroniikkaan ja oikeastaan kaikkeen mielenkiintoiseen, mihin pentu hampaansa sai.
Kokeilimme tilan rajaamista, oli iso tila, pieni tila, jaettu tila, samassa kuin Ruuti, erilleen Ruutin kanssa, oli luita, oli kongia, oli askeettinen ympäristö. Aina löytyi jotain tuhottavaa. Ajoittan tuhoamisvimma hiukan laantui, mutta alkoi sitten aina vain uudestaan. Sitten Uuno tuhosi minun teepussikokoelmani ja varmaankin sen myötä sai jonkinsortin myrkytystilan. Sillä meni vatsa löysälle kahden viikon ajaksi, jolloin se sitten saattoi tuhota ja ripuloida sisälle yksinolojen aikana. Vatsan toiminta saatiin tosiaan kahden viikon jälkeen kuntoon, mutta sisäsiisteysongelmat jäivät vielä hetkeksi. Uuno saattoi siis ihan suvereenisti yksinolojen aikana kakata sisälle. Tästäkin viimein päästiin, mutta tuhoaminen jäi edelleen.
Muokkasimme Uunolle jo pientä yksiötä alakerran yhteen huoneeseen, kun näin islanninlammaskoirien facebookryhmässä päivityksen, jossa eräs rotuharrastaja kehui luentoa, jolla oli käynyt. Kuvassa näkyi yksi sivu hänen muistiinpanojaan ja mieleeni jäi teksti: (en ihan muista miten se siihen oli kirjoitettu, mutta sisältö oli tämä) koiran pitäisi käyttää syömistoimintoihin 45 minuuttia päivässä. Voisiko tässä olla osasyy ongelmiin? Olin jo pitkään miettinyt sitä, onko Uunon käyttäytymisen pohjalla jokin riittämättömästi täytetty perustarve. Se ei kuitenkaan luitakaan pure super intohimoisesti, joten mitään super easy solutionia tähän ei ollut. Meillä kyllä pentuaikana koirat eivät juurikaan saa ruokaa kupista, vaan ruoka ansaitaan arjentaitojen opettelun lomassa. Mutta näin vanhemmiten on ruokinta mennyt enemmän ja enemmän kuppiruokintaan, yhähän ne saavat napsujaan nameina lenkillä hyvin tehdystä työstä ja käydään treenaamassa usemapia kertoja viikossa. Mutta tämä ei selvästikään ole Uunolle riittävästi.
Aloitinkin sitten systemaattisen koirien ruoka-aktivoinnin aamuisin ennen yksinoloja. Pyrin pyrkimään siihen, että koirilla olisi jotain syömiseen ja ruuanhankintaan liittyvää toimintaa vähintään se 45 minuuttia päivän aikana. Ne saivat ruokaa (lihaa) ydinluun sisältä, nappuloita etsittäväksi sisällä ja ulkona, ostin pari pyöritettävää aktivointilelua, piilotin nameja pyyhkeeseen jonka sidoin solmulle ja annoin koirille ratkaistavaksi, laitoin ruokaa jääpalamuotteihin ja jäädytin ne ja saivatpa ne muutamaan otteeseen myös rustoluita (Ruutin vatsa ei vain niitä juurikaan kestä, joten tässä on aina riskinsä), lisäksi ostin kestäviä Rauh-hirvennahkaluita ja laitoin niiden poimujen väliin namipaloja motivoimaan niiden kaluamista sekä yritin löytää jonkin korvaavan päivittäin syötettävän luun (Aiemmin olen syöttänyt niitä kanakääreisiä possunnahkaisia luita, mutta niitä ei enää valmisteta. Ruutin ruokaongelmien tekia naudannahkaiset luut eivät tule kyseeseen ja luiden pitää olla kestävämpiä kuin esim. dentasticks). Kestosuosikkini on kuitenkin edelleen nappuloiden heittely ulos etsittäväksi - tätä en ollut nyt pitkään aikaan tehnyt, koska talvi, aurattu piha ja helposti näkyvät tummat nappula. Mutta aloitin sitäkin tekemään. Lisäksi pidensin aamulenkkiämme n. 30 minuutin mittaiseksi. Olen aiemmin ollut todella laiska aamulenkkeilijä, koska minun pitää mennä töihin niin aikaiseksi - mutta nyt ollaan tehty tosiaan puolen tunnin aamulenkit.
Ja tadaa: tuhoamiset loppuivat - siihen asti kunnes eilen vedin lyhyen korren aamutoimissa ja koirat saivat huonon aktivoinnin ja vain lyhyen lenkin. Uuno oli tuhonnut erään rottinkisen (?) kukkaruukun. Mutta tadaa kuitenkin! Ongelmamme on ollut ainakin kuukauden ratkaistuna näin. Jatketaan siis samaa rataa.
Tarinan opetus: Huolehdi koiran perustarpeista. Ongelmakäyttäytymisen äärellä joissain niistä on todennäköisesti puutteita. Ja näiden tarpeiden määrä ovat yksilöllisiä koirakohtaisesti.
DODIIN! Sitten takaisin näihin tämän viikon tunnelmiin. Lenkki. Kuvia. Olihan jo aikakin ottaa hiukan uusia kuvia. Viimeisimmät kunnon itse ottamani kuvat ovat parin kuukauden takaa. Noniin, mutta nauttikaa!
Kommentit
Lähetä kommentti