Joulutervehdy

Siis voihan herran tuutelis sentään. En tiedä miten tässä on näin käynyt, mutta vuosi sitten (!!!) tehty joulutervehdyspostaus oli jostain syystä unohtunut päivittää eetteriin. Blogin vuosi on ollut hiljainen. Kesällä meikäläisen kamera hajosi, joten kuvia ei ole itse tullut otettua ja huomaan, että someaktiivisuus on painottunut Uunon instagramiin. Otappa siis seurantaan @uunobegsforfood jos et sitä jo tee. Olemme nykyisin aktiivisempia siellä. Blogi pysyy edelleen olemassa ja katsotaan, josko sitä saisi kamerajutut uusittua jossain vaiheessa ja aktivoiduttua hiukan tännekkin päin. Ehkäpä taas viimeistään sitten joskus, kun tulee uusi koiranpentu :D 

Emilia kävi vuosi sitten ottamassa pojista joulukuvat. Emilialle jälleen miljoona kiitosta. Nämä ovat upeita. Lisää kyseisen kerran lumi kuviakin on, ja ne on nähtävissä täällä. En tajua, miten olen ne tajunnut päivittää, mutta en tätä postausta :D 

Pojat eivät ole tonttulakit päässä keimailusta ikinä kovinkaan innoissaan, mutta riittävällä lahjonnalla ne suostuvat miltein kaikkeen.

Lämpöinen jouluntoivotus teille kaikille!!!!
toivottavat Julia, Ruuti ja Uuno



Kaikkien kuvien © Emilia Laakkonen

tontut2021




Uunon mielestä besteintä bestiä oli juosta tonttulakki suussa palkinnoksi :) 

tonttu uuno 2021 tonttu uuno 2021.2

Kommentit