Unelmia

... ja toimistohommia? (not)

Näin uudenvuoden kynnyksellä voi varmaankin unelmoida, suunnitella ja pohdiskella tulevaa vuotta. Ja elämää ylipääntään. En ole vuosiin tehnyt uudenvuoden lupauksia, mutta uskon siihen, että unelmointi on hyvästä. Lisäksi ääneen sanottu ja ylös kirjoitettu (ja mahdollisesti julkisesti blogissa huudeltu) unelma on lähempänä toteutumista, kuin sellainen, jonka pidämme piilossa itsellämme.
 Vaikka jotkut asiat vaikuttavat mahdottomilta ja sellaisilta, mitä "ei voisi koskaan tapahtua", niin on aina hauska nähdä, kuinka kuitenkin huomaamattamme pyrimme kohti unelmiamme. 
Ja pian se mahdotonkin saattaa toteutua. 
Joten nyt testataan sitä. Tässä on minun unelmiani.
 Toivottavasti voin muutaman vuoden päästä palata tämän postauken pariin ja naurahtaa sille, että kaikki unelmani ovat täyttyneet. Tai sitten ne ovat muuttuneet ja kehittyneet toisenlaisiksi, 
paremmiksi.

Näin valmistumiseni jälken. 

Onko lainkaan yllättävää, että olen viime aikoina pohtinut paljon työtä, tulevaisuuttani ja sitä, mitä haluan niiden olevan. Ja sisältävän. En ole mikään järin suuresti työorientoitunut ihminen. En tiedä johtuuko se tästä "ikäryhmästä" tai tämän ikäryhmän (ja vuosikymmenen) ideologiasta, mutta haluan tehdä minulle merkityksellistä ja mielekästä työtä. Haluan tehdä työtä josta myös minä saan hyvän mielen. Jossa koen olevani merkityksellinen. Saavani aikaan jotakin. Pystyväni auttamaan muita. 



Koen, että valitsemassani ammatissa pystyn näitä asioita toteuttamaan. En vain ole ihan varma missä muodossa haluan tätä tehdä. Lisäksi, kuten aiemmin sanoin, en ole järin suuresti työorientoitunut ihminen. Haluan vapaa-aikaa. Rakastan vapaa-aikaani. En jaksa työntekoa (kuka meistä jaksaisi?) ja en usko, että yksikään työ on minulle sellainen, mitä rakastan yli kaiken. Tiedättekö, sellaista "choose a job you love and you will never have to work a day in your life"-sontaa. Henkilökohtaisesti uskon, että ihan sama mitä rakastamaani asiaa teen, niin jos joudun tekemään sitä työn takia, muuttuu tämä kyseinen toiminta pakkopullaksi.
Se menettää juuri sen, miksi sitä niin rakastan. Sen vapauden, jonka siitä saan.
Sen takia en ole koskaan halunnut tehdä piirtämisestä työtäni. (Vaikka kieltämättä välillä minua voisi kiinnostaa erilaiset kuvitus tai suunnitteluprojektit! :D)



If your dreams doesn't scare you 
they are not big enough

Sanotaan, että päivämäärän kanssa ylös kirjoitettu unelma muuttuu tavoitteeksi.
Pienemmiksi palasiksi ja osiksi pilkottu tavoite on suunnitelma.
Ja toteen pistetty suunnitelma saa unelmasikin toteutumaan.

Lisäksi olen useasti kuullut, että unelmilla on tapana toteutua ;)



The biggest adventure you can take
is to live the life of your dreams

Mitä minä sitten haluan? Tulevasta virallisesta työstäni tai siitä, minne tulen päätymään (ja minkä koen siksi omimmaksi jutuksi) en ole ihan varma vielä. Olen kuitenkin työpaikan jo saanut. Tulen jatkossa työskentelemään yksityisellä sektorilla lasten toimintaterapian saralla. Juuri sitä työtä mitä olen aina halunnut tehdä. Sitä todellista terapiatyötä ja asiakkaan kuntoutusta. Saan työskennellä itsenäisesti, minulla on vapautta toteuttaa itseni näköistä terapiaa, mutta myös hirmuinen vastuu toteuttamastani terapiasta.

Työni on juuri sitä, mitä suunnilleen jokainen luokkalaiseni halusi koulun alkaessa tehdä valmistuessaan. Jep, myönnän, myös minä. Jossain vaiheessa kuitenkin sanoin ei lapsille ja lasten toimintaterapialle. Ei, minusta ei tulisi lasten toimintaterapeuttia. Ja tässä sitä ollaan. Ehkä minun aikani avohoidon mielenterveyskuntoutujien, päihdetyön asiakkaiden, kehitysvammaisten tai aivovammakuntoutujien taikka ikäihmisten parissa koittaa vielä joskus. Ehkä ei. Koskaan ei tiedä. ;)



Believe you can and your half way there

Kuten aiemmin sanoin, en ole nykyisin erityisen työorientoitunut ihminen. Olen opiskelujen ja työn kombolla meinannut polttanut itseni loppuun ja sellaiseen tilaan, ettei mikään kiinnosta ja mitään ei jaksa. Ainut, mitä tein, oli koulu, työt, nukkuminen ja syöminen. En halua sitä enää itselleni. Tiedän ja tunnen itseni. Tiedän, että kykenisin työssäni toimintaterapeuttina polttamaan itseni loppuun.

Niinpä olenki ajatellut, että mikäli sen on työpaikallani mahdollista, niin haluaisin tehdä 80% työaikaa.



If you don't fit in
your probably doing the right thing.



Koen olevani myös erittäin oivassa roolissa ns. kotiäitinä. (ja puollustuksen sanana, mulle on muutamaan otteeseen sanottu, että musta tulisi hyvä kotirouva! :D) Niinpä haluan tehdä myös sitä. Olla kotona ja tehdä kotihommia. Tehdä ajatuksen kanssa ruokaa (ei niinkuin tänään, kun piti työpäivän jälkeen käydä kaupassa ja vain äkkiä tehdä jotain syötävää)

En kuitenkaan halua olla vain kotona. Sen olen tässä muuton jälkeisenä parina kuukautena huomannut. Olen aiemmin tehnyt niin paljon töitä samanaikaisesti, että tällainen vapaus ja kalenterin tyhjyys on välillä ollut todella lamauttavaa, turhauttavaa, yksinäistä ja tylsää. Vaadin puuhaa ja töitä. Lisäksi säännölliset tulot ja rahavirta ei ole pahasta ;)

Lisäksi, kun tässä nyt unelmista puhutaan, niin.. Aion ensivuonna hankkia koiranpennun, jonka olisi tulevaisuudessa tarkoitus aloittaa työt meikäläisen työparina.



and one day she discovered that 
she was fierce, and strong, and full of fire,
and that not even she could hold herself back
because her passion burned brighter than her fears

Aloittaessani toimintaterapiaopinnot olin erittäin kiinnostunut eläinavusteisesta terapiasta. Opintojen jatkuessa, eläinavusteisuuden puuttuessa opinnoista kokonaan ja muutenkin menettäessäni kiinnostusta koko alaan, jäi tämä unelmani. Kunnes se viime keväänä nosti taas päätään. Ah se niin usein täällä blogissakin mainittu toimintaterapian syventävät opinnot kurssi, jossa tein seminaariesityksen eläinavusteisesta terapiasta, löysin tulevaisuuden suuntani ja kadotetun unelmani. Sain vahvistusta sille, millainen toimintaterapeutti haluan olla, missä haluan kouluttautua lisää ja sain kerrankin kipinän johonkin opintoihin liittyvään.

Ja minua lämmittää suuresti se ajatus, että se pieni koiranpentu, joka talouteemme toivottavasti astelee ensivuonna, tulee olemaan minun paras työkaverini koskaan <3



Little girls with dreams
become women with visions.

Ja nyt kun päästiin näihin muihin tulevaisuuden unelmiin, niin onhan niitä. Jopa pitkän aikavälin unelmia ja tavoitteita.

Sen lisäksi, että haluan vahvistaa omaa toimintaterapeutin identiteettiäni ja oppia lisää,
haluan hankkia koiran, kouluttaa sitä, harrastaa sen kanssa ja kilpailla sen kanssa, sekä kouluttaa se itselleni työpariksi...

Näiden lisäksi...
... seuraava asunto mihin muutan, tulee olemaan oma.
Parin, kolmen, neljän (heh) vuoden päästä pitää päivittää vähän makeampaan ajopeliin ;)
Haluan alpakoita, kääpiövuohia, aasin, ponin sekä mahdollisesti lampaita omaan pihaan.
Lisäksi isäntähän tarvitsee "itselleen koiran" (eli mammalle toinen koira, mutta isännän valitsemalla rodulla) Ja salaa voisin ottaa toisen kissan. Ei kukaan huomaa mitään ;)

Ja nämä alpakat, vuohet, aasi ja poni liittyvät erittäin tiiviisti sellaiseen yrittäjyytteen liittyvään haaveeseen, joka on tässä puolen vuoden aikana uhkaavasti kolkutellut mielessä...

Mutta ei niistä sen enempää... vielä. Itse olen ehkä niitä ihmisiä, jotka eivät hirmuisesti huutele omista tavoitteistaan. Olen niitä, jotka ylhäisessä yksinäisyydessään työskentelevät päättäväisenä omia unelmiaan kohti, kertomatta siitä muille. Haluan antaa saavutusteni puhua puolestani. Vaikken vielä tähän mennessä olekaan mitään maagista saavuttanut...
Palataan tämän yrityshomman tiimoilta asiaan kymmenen vuoden päästä, koska sillon kun mä olen oikeasti Oulun paras koira-avusteista toimintaterapiaa tarjoava toimintaterapeutti!

mutta,
täytyy muistaa, että...
If we wait until we're ready
we'll be waiting for the rest of our lives