Mitä Oululaiset eivät ymmärrä Pääkaupunkiseutulaisista?

Heippa. Eilen oli se virallinen päivä, kun minusta tuli oululainen. Vietimme siis Oulun kanssa virallista vuosipäiväämme. Olin muuttoilmoituksen tehnyt alkavaksi kyseisestä päivästä, 28.8.2017. Toinen virallinen päivä tulee kuun vaihtuessa, koska silloin sain kaikki (loput) tavarani Vantaalta Ouluun ja silloinen Vantaan asuntoni vuokrasopimus päättyi ja uusi vuokrasopimus Oulussa virallisesti alkoi (saimme siis avaimet uuteen asuntoon jo muutamaa päivää aiemmin, tästä syystä muuttokin onnistui paria päivää aikaisemmin).

Olen muutostani alkaen joutunut aina säännöllisin väliajoin huomaamaan erilaisia, puolin jos toisin, ilmeneviä stereotypioita. Nyt näin vuoden oululaisen ja kahdenkymmenen neljän vuoden vantaalaisuuden luomalla kokemuksella, ajattelin tehdä tällaisen hiukan erilaisen postauksen, jossa valaisen niitä seikkoja meistä pääkaupunkiseutulaisista, joita oululaiset eivät vain ymmärrä. Tätä postausta ei pidä ottaa liian vakavasti ja en todellakaan pidä itseäni minään oululaisuuden eksperttinä. Kuinka en myöskään pidä itseäni täysin perinteisenä pääkaupunkiseutulaisena. Ja lisäksi mainintana sanottakoon, että tämä minun "pääkaupunkilaisuus" käsittelee pääsääntöisesti ja puhtaasti "vantaalaisuutta". Ja kuka tahansa muu pääkaupunkiseutulainen kykeneekin sitten jo siitä päättelemään, että postaus ei ole validi ;)  Lisäksi toivon, ettei kukaan pahoita sanomisistani mieltään, vaan tähän postaukseen suhtaudutaan huumorimielellä. Tämä ei ole ultimaattinen totuus, eikä todellakaan kata kaikkien oululaisten mielipidettä (I hope so!). Kyseessä on siis erittäin suppealaatuinen laadullinen tutkimus, jonka mielipiteet kumpuavat tapaamistani ihmisistä/kavereista.

Ja koska en halua saattaa uutta kotikaupunkiani ja sen asukkaita liian huonoon valoon JA koska tätä hirmuista stereotypiaa on molemmin puolin, on tässä kyseessä postaussarja. Jonka toisen osan - Mitä Pääkaupunkiseutulaiset eivät ymmärrä Oululaisista? - julkaisen kuun vaihteessa (mikäli saan sen valmiiksi siihen mennessä :D)

DSC_0730 DSC_0562

MITÄ OULULAISET EIVÄT YMMÄRRÄ PÄÄKAUPUNKISEUTULAISISTA?

Näin erittäin kärjistettynä, oululaisten mielestä meitä hesalaisia ovat kaikki ihmiset jonka asuinpaikka sijaitsee jossakin Turun, Hämeenlinnan, Lahden ja Kotkan muodostaman kaaren sisäpuolella.  (Mutta mainitana kuitenkin: Oululaisen mielestä Turku ei kuulu Hesoihin, koska Turku on suomen peräreikä.) Heillä ei ole minkäänlaista käsitystä termeistä "kehä kolmosen ulkopuolella" tai "kehä kolmosen sisäpuolella" sekä tämän asian tärkeydestä jokaiselle itsearvonsa tuntevalle stadilaiselle.

Oululainen ei ymmärrä mitä merkitystä Kehä III todellisuudessa on rajan rakentajana, ja kuinka kaikki Kehä III ulkopuolella on pääkaupunkilaisten mielestä... ei Helsingissä... käytännössä kaiken tärkeän ulkopuolella, lähestulkoon maaseudulla. Oululaisten mielestä joka ikininen vantaalainen, sipoolainen, hyryläläinen, porvoolainen (jne) ovat hesalaisia ja avuvat Helsingissä. Espoolaisuuden Oululaiset kuitenkin hahmottavat eri asiaksi, kuin helsinkiläisyyden. Mutta eivät todellisuudessa ymmärrä tätä(kään) jaottelua saatika syitä sille.

Oululaisen on mahdotonta ymmärtää, että Vantaa on vain yksi pääkaupunkiseudun peräreikä, helsingin lähiö ja todellisuudessa kaukana Helsingin hienoudesta - Ja vantaalaisen kuvaaminen helsinkilläisenä on sama kuin kutsuisi kempeleläistä oululaiseksi. Jep, toivottavasti nyt hahmotatte pointtini ;) Olen itse kovin ylpeä vantaalaisuudestani, ja korjasin omassa työhaastattelussanikin, nykyisen pomon kysyessä minulta "niin sinä olit Helsingistä", että "ei, kun Vantaalta". Useat Oululaiset myös kieltäytyvät muuttamasta mielipidettään tästä erittäin laajasta "helsingin rajasta", korjauksistani huolimatta ja pitävät minua (!) edelleen helsinkiläisenä. Onneksi M on oppinut tämän kaupunkien välisen eron jo todella hyvin ja osaakin kaikille sanoa että "se on vantaalta" <3

2017-09-24_05-30-15 IMG_20170922_144111_368 
Veetin kanssa mustikassa meidän "takapihalla" syskyllä 2017

Oululaiset siis kuvittelvat koko pääkaupunkiseudun olevan yhtä Helsingin keskustaa ja betoniviidakkoa. Oululaiset eivät siis ymmärrä, että heti poistuttuasi Helsingin keskustan alueelta (mikä on todellisuudessa todella pieni alue, vaikka reilusti Oulun keskustaa isompi onkin!), olet käytännössä pellolla tai metsässä. Ouluaisten on myös vaikea hahmottaa esimerkiksi Vantaata kaupunkina, koska kyseisellä kaupungilla ei ole virallista keskustaa, vaan erillisiä pikkukyliä, joilla on oma pieni kävelyraittinsa ja kauppakeskuksensa (ja ehkä juna-asema). Oululaisella täytyy olla selkeä keskuspiste kaupungin ytimessä.

He myös uskovat, että joka paikkaan on lyhyt matka pääkaupunkiseudulla (tai ainkain paljon lyhyempi, kuin mitä täälä "pohjoisessa"). Tämän väitteen kykenen osittain kuitenkin allekirjoittamaan. Oulussa on periaatteessa pidemmät välimatkat, mutta pääkaupunkiseudulla on hiumasti paljon enenmmän matkaa viivästyttävää ruuhkaa, liikennevaloja, pikkuteitä jne. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi Oulun alueella ihmisten työmatka on n. 15-30 minuuttia suuntaansa (ja tästä tästä poissuljetaan he, jotka työskentelevät Oulun ulkopuolella! Heillä nimittäin työmatka voi todellakin olla pitkä!). Siinä missä pääkaupunkiseudulla ihmiset käyttävät perinteiseen työmatkaansa mielestäni noin 20-50 minuuttia suuntaansa. Vaikka matkan pituus on melko sama tai lyhyempi, joutuu pääkaupunkilainen kuitenkin käyttämään matkaan paljon enemmän aikaa.

Tein pientä vertailua: Oma työmatkani on tällähetkellä 10 km ja siihen kuluu aikaa n. 15-20 minuuttia, riippuen ruuhkista. Toimistomme on keskustassa. Vantaalla asuessani työmatkaani oli 7 km ja siihen kului aikaa 10-20 minuuttia, riippuen ruuhkista. Työpaikkani ja asuinpaikkani olivat molemmat "keskustan" ulkopuolella. M käy töissä käytännössä toisella puolella Oulua, hänen työmatkansa on 21 km ja siihen kuluu aikaa n. 20-30 minuuttia*. Vantaalla asuessani kävin koulua Helsingissä ja matkaa kotoa koululle oli n. 17 km, mutta jouduin varata matkaan aamuisin aina 45 minuuttia, koska tuosta ajasta 20 minuuttia meni ruuhkassa seisoessa. Myös julkisella liikenteellä matkaan olisi kulunut vähintään 50 minuuttia.

*muoks. asianosainen halusi korjata, että hänen työmatkaansa kuluu aamulla ruuhkassa 35-45 minuuttia (faktat tiskiin!). Oulussa ollaan tällähetkellä tekemässä hirmuisen suurta remonttia moottoritiellä (josta aina vahingossa käytän nimitystä kehä...) mikä aiheuttaa melkoisia ruuhkia keskustan kohdalle moottoritiellä. (Ruuhka osin verrattavissa vaikkapa tuusulanvylän ja kehä III risteyskohdan ruuhkaan) Ystäväni GoogleMaps oli arvioinnut M.n työmatkaksi 20 minuuttia, johon en itsekään ruuhka-aikana usko. Tuohon 20-30 minuuttiin päästään varmaankin siinä vaiheessa, kun valtatie (joskus) saadaan valmiiksi...

DSC_0398 DSC_0224

Spora on oululaiselle lähes täysin tuntomaton käsite. Ratikasta he ovat kuulleet ja nauravat edelleen sille ajatukselle, että ouluun kaavailtiin ratikkaliikennettä. Oululaiseen julkiseen liikenteeseen en ota sen kummemmin kantaa, kuin että Oululaisten mielestä pääkaupunkiseudulla on hyvä ja kattava julkinen liikenne ja Oulun julkinen liikenne on susipaska. (Tähän mainintana vanha asuinalueeni Ruskeasanta, josta kulki bussi ohi kerran tunnissa... Jollet halunnut ensin kävellä 4 km päässä olevalle pysäkille tai juna-asemalle ja vaihaa sen jälkeen toiseen kulkuneuvoon ja sitten taas kolmanteen....)

Oulaiset eivät myöskään ymmärrä (koska meillä pääkaupunkiseudulla ei ole valtavia luonnonpuistoja, erämaita tai kansallispuistoja) että meillä pääkaupunkiseutulaisilla olisi mitään koskatusta luontoon, osaisimme kulkea luonnossa tai voisimme olla taitavia eränkävijöitä. Olemme niitä juntteja, jotka tulevat pohjoiseen vaeltamaan (vaikkemme siitä tiedä mitään, emmekä muutenkaan pärjää luonnossa) laskettelemaan, katsomaan poroja (ja kettuja ym metsän eläimiä, koska pääkaupunkiseudulla on vain puluja, oravia ja citykaneja) ja revontulia. Pääkaupunkiseudullahan ei ole luontoa, maatiloja tai ylipäätänsä maataloutta.

Oululaiset eivät siis ymmärrä, että kaikki pääkaupunkilaiset eivät ole hienostuneita, koppavia, kyynisiä, betonihelvetissä pienessä kerrostaloyksiössä asuvia (ja siitä nauttivia!), itsekeskeisiä ja töykeitä kusipäitä, jotka halveksivat heidän (oululaisten) kotikaupunkiaan. Oululaiset eivät ymmärrä, että pääkaupunkiseudulla voisi olla aivan mahtavia, sydämmellisiä ja lämpimiä ihmisiä. Kaikki eivät ole kylmän viileitä "naapureita" toisilleen.

IMG-20170714-WA0029
Ainolanpuiston suihkulähteet kesällä 2017

Oululaiset eivät ymmärrä sitä, että pääkaupunkiseutulaiset kutsuvat heidän talvea talveksi. Oululaisten mielestä pääkaupunkiseutulaisten käsitys talvesta on pyhäinhäväistys talven pyhintä olemusta kohtaan. Oululaiset eivät ymmärrä pääkaupunkiseudun lumihelvettiä tai sitä, että talvi yllätti autoilijan. (koska oulussa osataan varautua talven tuloon oikeasti ajoissa!) Oululaiset eivät myöskään ymmärrä sitä, miksi meidän pääkaupunkilaisten mielestä täällä pohjoisessa ei ole pimeää talvisin. (Minulta on kysytty mahdottoman monta kertaa, että olenko aivan kauhuissani tästä pimeydestä, joka oulussa talvella on) Faktahan on se, että pääkaupunkiseudulla on lyhyempi, lämpimämpi ja vähälumisempi talvi, kuin Oulussa. Pääkaupunkiseudulla talvesta ja lumesta päästään nauttimaan nykyisin ehkä kuukaudeksi, ja muutoin sää on kylmän kostea ja räntäsateinen. Ja pääkaupunkiseudulla sitä pimeää vasta onkin. Siinä missä pääkaupunkiseudulla aurinko kyllä nousee muutamaksi tunniksi päivän aikana, on muutoin aivan pilkkopimeää. Maan pinnalla on sateiden ja pikkupakkasten luoma tappava luistinrata ja ainoan valon luovat katulamput.

Minusta oli aivan ihanaa viettää viime talvi oulussa, kun lumi tuli maahan marraskuussa (? jos oikein muistan) ja suli lopullisesti pois huhtikuussa (? jos oikein muistan). Missään vaiheessa ei ollut mielestäni pimeää, koska lumi valaisi yön pimeitä tunteja <3

DSC_0771 DSC_0197


Pakko vielä tänne lopuksi sanoa, että
kyllä, oululaiset tulee ja vie kaikki pääkaupunkiseutulaiset naiset kylmään ja pimeään pohjoiseen
ja kyllä, oulu on niin pieni paikka, että naiset täytyy käydä etsimässä vantaalta.
Ja kyllä, oli mulla aika pirun hyvä syy muuttaa ouluun <3

Kommentit