Ruutin pakkaspäivän frisbee leikit

6qbhfHQTRB2aeSJLE6Uq7A_thumb_2197

Heippa kaikille!
Blogi on ollut pääsääntöisesti radiohiljaisuudessa viimeiset 2 kuukautta. Hirmuisesti on tapahtunut ja ollaan oltu pirun kiireisiä näiden muutosten kourissa. Nyt olemme reilun viikon saaneet "nauttia" yli 25 asteen pakkasista. Jopa Ruuti nostelee jalkojaan, kun elohopea laskee alle -26. Tästä syystä lenkkeilyt ovat jääneet hiukan vähemmälle, etenkin kun aamuisin mittari on saattanut näyttää jopa -30! Nosetreenejä ollaan tehty sisällä, kun ulkona ollaan käyty vain nopeasti pissalenkeillä.

Nyt pakkanen laski vain -20, joten päästiin ulos kuvailemaan. Ja näissä kuvissa Ruuti nimittäin juoksentelee omassa pihassa! Kyllä, päättelit oikein.

100 101

Ostettiin tällainen hiukan syrjemmässä sijaitseva tila ennen vuodenvaihdetta ja tämän kanssa onkin ollut melkoinen tekeminen. Joulunedusviikot, joulun välipäivät ja uusivuosi meni mielettömässä remppauksessa ja M on tehnyt hirmuisen työn, että olen saanut sellaisen lattian (hehe, ja koko muunkin talon) kuin haluan <3 Hirmuisesti on vielä pintaremppaa ja pikkuisen sitä sun tätä tekemättä, mutta ehkä tässä 25 vuoden aikana kerkiää tarttumaan niiden osalta toimeen monen monta kertaa ;) 

Näin pähkinänkuoressa lyhyt esittely meidän tilasta! (ja kyllä, virallisissa papereissä tämä kiinteistö on tila!) Tontti on näin maalaisittain pieni vain 3000m2 (eli 0,3 ha), itse talo on rinteeseen rakennettu ja sen kahdessa kerroksessa on yhteensä 150 m2. Tontilla on kahden auton autotallin ja valtaisan grillikatoksen lisäksi leikkimökki ja lasten leikkipaikka keinuineen ja liukumäkineen. Itse talossa on neljän makuuhuoneen, keittiön ja kahden tilavan "olohuoneen" lisäksi varaava takka, leivinuuni ja kylmäkellari.

Ruuti ja Veeti ovat (omistajien lisäksi) nauttineet täysin rinnoin lisätilasta <3

102 104 103 105 106

Sen lisäksi, että vaihdoimme osoitetta, vaihdoin myös työpaikkaa. Tai oikeastaan aloitan työt vasta 4.2., mutta tässä olen nyt viimeiset viikot viimeistellyt omia hommia ja tehnyt lopetusprosessia terapiasuhteilleni. 

510khzZVS6q+d2EUXo7muQ_thumb_2196 5aw49alqR7KzRd0QYxyphg_thumb_2179 bm5BlcqpSmO1ywr9oj+8NA_thumb_219e LrPQtc0hSH2nKY6OEirFnw_thumb_217b LPeg+E8URUGn9FNv8JbfOA_thumb_219d

Ruuti täytti 1 vuotta 17.1. ja kävimme edellisenä viikonloppuna pyörähtämässä Kajaanissa näytelmissä vieden koko potin! Muutoin koirahommat ovat olleet hiukan tauolla muuton tieltä, mutta hain juuri uuteen tokoryhmään ja ilmoittauduin nose workin jatkokurssille!

jKaYWRVrR9+svys5JDYckg_thumb_218f Q5trU2A0RbefHd9gFSjxFA_thumb_218d SJeoFEvLQF2rWWm1gWI1Bw_thumb_2190 sWxnEAiQQqC0B1cUXBr0dg_thumb_2166 SdpomZwpToqS397XNBMt0Q_thumb_2169 JVg34aw+QFee4ep7Nhw6pg_thumb_2284 PuWcUsPqSva8tgsZ84b0LA_thumb_2184 u7ce4+KpQnCbLBQb1TsN2g_thumb_217f WrwDD5D0QzyIyxJhrLdlMw_thumb_2180 4O1kuXAKSQySsnwrNSXLfQ_thumb_2243 9wCZ0hN6Tm+e6tYVYS8IKg_thumb_2266omIdIDuCT6Kc0WsZaCLL%g_thumb_21e7 aeGO7jCmRZGKokyKh2rteg_thumb_21fd qngP8vwyRa2yatIavyeBYw_thumb_21fb lhelxaJJQRC4vCrEhA6Qzg_thumb_21f5 iMurJ3JCQqiqZxaq3B3uFg_thumb_2194 qpqMPH+PRY6TidOx6O%ooQ_thumb_2203 tOnIG45IRIuf8+7ixES4ZQ_thumb_21e5 gbFEmJwHR+2fGZMUyGvmmw_thumb_2250 JhPMr1zGS%eXkmF2TI4m0w_thumb_21ad mdF%sR8ESgeP9K0JFPpCRA_thumb_2236 bFjluA+6Q5W19QUUAfyKhQ_thumb_21b1 v+lvrrKCTKSgz1DtATGOOw_thumb_2202 bQ%rJEkTRx2qp80KCgQFWQ_thumb_21d6 vVpYlHK0T4uccCSzC3+kaQ_thumb_21d7 dCsdQGwqQUmUTDVOkx9sBQ_thumb_2234 80HeW15CQ6Cee7KK1duMsA_thumb_220a e8HMkeFmS%adYKwr+9Adeg_thumb_220d OisPXtHtS3imyRWBqqNz8Q_thumb_21b6
QcQt6S3NRxed6xU0+sSjHg_thumb_2220
grillikatoksessa on iso jenkkityylinen, reippaan metrin pitkä tulisija. Nyt mahtuu muutamat ribsit grillaamaan ;) Uutena vuotena laitettiin parinkymmenen asteen pakkasessa pystyyn tulet ja grillattiin pöytä koreaksi. Sen jälkeen kelpasi pulahtaa omaan paljuun ;)
Wf06gQ1zRUearlHL1x2wHA_thumb_21b3xYfmVYiPSZ+ltkf0OwvT9g_thumb_21d8 yboMmJZcTQaILhhLZtiLfg_thumb_21c1 yRqIX7m5SBWn8yF9xf35hQ_thumb_21d2 z3Iog1UBTG2Vnt8kAMI8ig_thumb_21ca Z%UtLhymT0WzMVHWWBXF3A_thumb_21d4 ZjcQ5ZDoQIKOKbZZJEOZxQ_thumb_21ec cK5AMxVgRl2T4Eyg%F4FHg_thumb_229b

Muutosten tuulia myös sinulle <3 

Kommentit