Ruutin tavoitteet 2021
Dodiin, nyt on tälle vuodelle tehty vuoden 2020 tavoitteiden saavuttamisen arviointi sekä listattu vuoden harrastustulokset ylös.
Seuraavana vuorossa olisi vielä vuoden 2021 tavoitteiden asettaminen.
Minulla on, kuten viime vuodenkin osalta, melko selkeä kuva siitä, mitä haluan saavuttaa.
RUUTIN HARRASTUS TAVOITTEET VUODELLE 2021
- TK2: Kevään ja (viimeistään) kesän aikana olisi tavoitteena kerätä kaksi viimeistä avoimen luokan 1-tulosta, ansaita TK2 ja viimeinen menolippu voittajaluokkaan.
- RTK1: Keväällä voitaisiin myös jatkaa rallytokouraamme ja haalia kokoon ainakin RTK1 vaadittavat tulokset. Mikäli oikein innostun (ja etenkin jos tokotreenit ja -kisat tökkivät) niin saatetaampa kerätä ihan RTK2. Rallytokon on tarkoitus olla Ruutin "toko eläke" laji, mutta kieltämättä minua tämän syksyn aikana on puraissut pienoinen rallykärpänen ;)
- FI MVA: Toivottavasti taas kesällä olisi mahdollista järjestää näyttelyitä. Tarkoitus olisi varmaankin taas ilmoittaa koira(t) Oulu NORD ja KV:hen. Ruutilta puuttuu muotovalioarvosta vain yksi SERT. Lisäksi haluaisin kerätä sille toisen Suomen CACIBin. Ja siihen varmaankin loppuisi Ruutin näyttelykoiran ura Suomessa :D Seuraavan kerran sitten veteraaniluokassa, mikäli se ensivuodelle kokeiluun tuleva FI VET ja JUN-MVA:t tulevat jäädäkseen.
- VOI startti: Joskus syksyllä tai alkutalvesta olisi sitten tarkoitus kokeilla siipiämme voittajaluokassa, jahka saavat sääntömuutoksen läpi. Näillä vanhoilla säännöillä minulla ei ole kiire startata. Ollaan nyt jo aloiteltu tiettyjen asioiden treenaaminen voittajaa silmällä pitäen, ja osaa ollaan treenailtu jo pidempään. Treenaillaan kuitenkin voittajaluokan liikkeiden osia siihen asti, että ollaan avoimen luokan tulokset saatu "noin suunnilleen" kasaan. Sitten siirrytään rakentamaan osista kokonaisuuksia.
- NOSEWORK 2. LUOKKAAN KISAAMAAN: Tammikuussa on (toivottavasti) meidän seuraavat nosekokeet (1 lk) joista tavoitteena olisi saadaan meidän viimeinen kaikkien etsintäosioiden kokeen luokkanousutulos! Ja jahka tämä tulos saadaan, niin tavoitteena olisi vähintäänkin startata, korkeintaan kerätä 3x100p. tulokset 2. luokasta ensivuoden aikana. Tyytyväinen tulen olemaan jo ihan siitä, että käydään 2.luokan kisoissa, tulokset ovat sitten plussaa. Vaikka keskeneräisen koiran kanssa minä en ole kisoihin menossa "katsomaan tasoa" - me lähdetään jokaiseen kisaan hakemaan tulosta, mutta tässä nosessa osaan olla tietyllätavalla armollisempi itseäni kohtaan. / Lisäksi voidaan ihan omaksi iloksi starttailla yhden etsinäsioiden kokeissa, mikäli niitä tässä lähellä pidetään.
Kaikista tärkein tavoite on kuitenkin pysyä henkisesti ja fyysisesti terveinä, olla onnellisia sekä pitää hauskaa yhdessä.
Keskeisenä tehtävänämme myös on jatkaa "islanninlammaskoira on huippu harrastuskoira"-ilosanoman julistamista/rotu PR:ää.
Sellaisia "kivoja to do" asioita, muttei virallisia tavoitteita, olisi myös
jäljestyksen aloittaminen (ohjaajan pitää opetella tätä!),
BH koe,
MH luonnekuvauksessa käynti,
MEJÄ treenien jatkaminen (ja kisoihin!) sekä
näyttelyreissu ulkomaille (Ruotsi tai Norja, sekä samalla napata SERTit kyseisestä maasta ja VALIOITUA!).
Mikäli islanninlammaskoirien tokorotumestaruudet järjestetään, niin niihin olisi mukava osallistua.


Ja Uunon kanssa meillä ei ole mitään tavoitteita.
Uuno saa olla vauva.
Toivottavasti löydämme vuoden aikana sille jonkin "oman jutun". Hauska nähdä miten se innostuu MEJÄstä ja/tai jäljestämisestä. Tällä hetkellä kieltämättä hiukan hakkaan päätäni seinään sen kanssa. Se ei ole vain ymmärtänyt esimerkiksi noseworkin ideaa, eikä ymmärrä mitään sivulletulosta tai seuraamisesta. Hömpötellään sen kanssa kuitenkin ihan vain yhteistyön rakentamisen merkeissä. Ja nyt itsekehu haisee - mutta mun mielestä tässä olen onnistunut ihan hyvin!
Kommentit
Lähetä kommentti