Ruuti Nose Work epiksissä
Lähes koko kisakööri ja tuomarit kisojen jälkeen. Noseporukka on melko rentoa ja lupsakkaa sakkia. Kuvan © Virva Pietilä Osallistuttiin sunnuntaina Ruutin kanssa Nose Team Oulu ry:n järjestämiin epävirallisiin Nose Workin kilpailuun. Kilpailun tapahtumapaikkana oli Pohjois-Suomen Turvapuisto ja yhteensä koirakoita oli paikalla 16, joskin muutama ohjaaja kilpaili kahdella koiralla. Kilpailuiden oli tarkoitus toimia sulkeisina meille syyskuuta varten, kun pitäisi startata ihan virallisesti nosekilpailuissa ;) Meillä on viimeisimmillä treenikerroilla mennyt treenit enemmän tai vähemmän penkin alle, mutta koutsin sanat " teillä menee hallilla niin hyvin ja varmasti, että teijän on pakko treenata häiriössä jossain vieraassa paikassa ", erään haastavan etsinnän jälkeen, kun valittelin että treenien etsimisvarmuus, ilmaisut ja kaikki tekeminen ovat viimeaikoina laskeneet kuin lehmän häntä , herätteli ja ravisteli meikäläistä. Sehän on totta. Kotona ja hallilla etsinnät...