Lots of Brändöm

 Heissuliveissuli. Viime viikolla en juurikaan jaksanut päivitellä koirien kuulumisia, etenkään tänne blogin puolelle. Veetin kuolemasta huolimatta koirapojat ovat jatkaneet elämäänsä ilman sen suurempaa kaverin suremista tai kaipaamista. Ruutilla oli jonkin verran reagointia erilaisiin kolahduksiin, jotka ovat aiemmin merkanneet sitä, että Veeti on hypännyt terassin ikkunalaudalle tiirailemaan, missä palvelusväki luuraa. Sisälle pitäisi päästä, syömään. Veetin kuoleman jälkeen nämä erilaiset kolahdukset saivat aikaan siis samanlaisen juoksen-ovelle-kyttäämään-koska-haluan-ahdistella-Veetiä -reaktion. M oli töissä ollessani parannellut Veetin hautaa ja tehnyt siitä kaivuuturvallisemman, etteivät metsäneläimet pääse kaivamaan hautaa auki. Koirat olivat saaneet olla toimituksessa mukana ja Ruuti oli käynyt haistamassa hautaa/Veetiä. Se selvästi ymmärsi tilanteen, sillä se ei ole enää hyppinyt ovelle odottamaan ystäväänsä. Uuno ei ole tajunnut hölkäsen pöläystä juuri mistään, sehän va...

Suurimmalle osalle blogin lukijoista tämä uutinen ei enää ole uusi. Tämä muistokirjoitus on julkaistu myös facebookissani, joskin avaan ajatuksiani ja tuntojani enemmän vielä tässä blogin puolella. Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat nyt tähän blogikirjoitukseen lisättyä materiaalia. Veeti 12.5.2015-9.8.2020 Veetin kuolemasta on nyt kulunut melkein viikko. Viikko on ollut pitkä, raskas. Fiilikseni on ollut matala ja ylläni velloo jatkuva suru. Suren ja muistelen Veetiä päivittäin. Jos en ajattele sitä, on fiilikseni melko ok, mutta erilaiset asiat kotona, ulkona ja ihmisten kanssa keskustellessa tuovat aina välillä mieleen Veetin. Mitä seuraa suru. Etenkin illat ovat vaikeita ja aina nukkumaan alkaessani alan jossitella, muistella, surra ja itkeä. Olen viime sunnuntaista asti paininut sen ajatuksen kanssa, mitä ja milloin aion blogiin kirjoittaa tästä asiasta. En ole varma, jaksanko. Tänään kävelimme ensimmäistä kertaa koirien kanssa sellaisen lenkin, jolle Veeti usein lä...