What about sailing away?
Oon tässä parin päivän aikana elellyt yksinäni läpi jos jonkinlaisia mental kriisejä. Ei niistä sen enempää, sillä en itekään jaksa mitään angstitekstejä - saati sitten seitä angsti-osiota, plääh. "Masentuneena" oleminen on niin rasittavaa ja tylsää.
Tänään on facebookin vallannut yksi jos toinenkin iloinen ylläri - porukat on ihan urakalla päässeet kouluihin. Toisin kuin eräät. Milloinkohan on taas meikäläisen vuoro? Toivottavasti sitten syksyllä.. Tai ensivuonna. Kuinka monta kertaa meikäläinenkin jaksaa hakea uudestaan lukemaan paikkaan, johon yli 300 ihmisestä pääsee sisälle vain 25? Ei sen puoleen: tämä meikäläisen pääsemättömyys minnekään ei tullut yllärinä, osasin varautua siihen pahimpaan ja todennäköisimpään scenaarioon - miten nyt kävikin - joten shokki ei ole järin suuri ja osaan todennäköisesti elää tämän asian kanssa. Sen sijaan, että surisi omaa pääsemättömyyttä, saan onneksi iloita hyvien kavereiden, tyokavereiden ja sukulaisten ilouutisista! Kyllä meikäläisenkin vuoro vielä tulee.. Jollei näille aloille (puheterapia ja toimintaterapia) niin sitten pitää ottaa itseä oikeasti niskasta kiinni ja etsiä jotai muuta.
Tsempparina tähän kaikkeen kuitenkin on Irlanti! Hei oikeesti tyypit: kaksi päivää!
Olin viime viikonlopun siis taas mökillä. Perjantaina oli superhyvä sää ja mentiin Iitan kanssa veneilemään ja illalla mentiin serkusporukalla soutelemaan ja uimaan ja pelaamaan fudista läheiselle hiekkarannalle. Lauantaina oli sateinen sää, ja sain ihan suosiolla istua sisällä ja vain olla koko päivän. Sunnuntaina oli taas ne rippijuhlat, missä oli mukavaa käydä. Milloinkohan olen viimeksi "laittautunut" noin? Varmaankin omissa ylppäriessä. Juhlat on aina niin kivoja. Ruokaa ja juomaa ja iloisia ihmisiä. Sunnuntaina tultiin iskän kanssa takaisin vantaalle ja meikkis painaakin tässä vielä pari päivää töitä (tänään, huomenna ja keskiviikkona) ja sitten suuntaan nokan kohti helsinki-vantaan kenttää.
Tänään tyhjensin molemmat kamerani - ny on sit tilaa irkkukuville.
Midninght Run harjoittelu on ollut hiukan rappiolla, mutta pitäisi tässä joku päivä saada juostua se 8 km rikki. Tänään matkaa kertyi 7,8 ja että kun ärsytti. Olen junnannut jo pari viikkoa tässä 7 km:ssä, mutta ajan puuttumisen puitteissa, taitaa kasikilsaa jäädä irkkumatkan jälkeiseksi tavoitteeksi. Huomenna olisi tarkoitus mennä lyhyt lenkki - ja kovaa. Onneksi mulla on hyviä neuvojia tän juoksun suhteen! Ja kyllä mä sen kympin jo pysytyisin juosta! Haluan kuitenkin lisätä matkaa vähitellen. Huomenna ja ylihuomenna olisi sitten tarkoitus juosta lyhyet mutta reippaat lenkit (ja kasvattaa kuntoa ja sitä rataa, mitä mulle nyt seliteltiin tän treenin hyödyistä) Tai ainakin huomenna, ennen töitä, ei edes kerkeä juosta pitkää. Joku sellainen meikäläisen (hitaalle) tahdeille supernopea 2,5-3 km (hiki ja kuolema) lenkki. Mutta ketä taas nämä pohdinnat kiinnostaa? Ei ketään.
Tässä pari seilailu kuvaa.
Tänään on facebookin vallannut yksi jos toinenkin iloinen ylläri - porukat on ihan urakalla päässeet kouluihin. Toisin kuin eräät. Milloinkohan on taas meikäläisen vuoro? Toivottavasti sitten syksyllä.. Tai ensivuonna. Kuinka monta kertaa meikäläinenkin jaksaa hakea uudestaan lukemaan paikkaan, johon yli 300 ihmisestä pääsee sisälle vain 25? Ei sen puoleen: tämä meikäläisen pääsemättömyys minnekään ei tullut yllärinä, osasin varautua siihen pahimpaan ja todennäköisimpään scenaarioon - miten nyt kävikin - joten shokki ei ole järin suuri ja osaan todennäköisesti elää tämän asian kanssa. Sen sijaan, että surisi omaa pääsemättömyyttä, saan onneksi iloita hyvien kavereiden, tyokavereiden ja sukulaisten ilouutisista! Kyllä meikäläisenkin vuoro vielä tulee.. Jollei näille aloille (puheterapia ja toimintaterapia) niin sitten pitää ottaa itseä oikeasti niskasta kiinni ja etsiä jotai muuta.
Miksi elämä on niin vaikeaa aina välillä? Tuleeko minun vuoro koskaan? Kyllä. On pakko tulla.
.. Vaikka tekisi kyllä aina välillä mieli heittää hanskat tiskiin, kirves kaivoon ja ties mitä muuta.Tsempparina tähän kaikkeen kuitenkin on Irlanti! Hei oikeesti tyypit: kaksi päivää!
Olin viime viikonlopun siis taas mökillä. Perjantaina oli superhyvä sää ja mentiin Iitan kanssa veneilemään ja illalla mentiin serkusporukalla soutelemaan ja uimaan ja pelaamaan fudista läheiselle hiekkarannalle. Lauantaina oli sateinen sää, ja sain ihan suosiolla istua sisällä ja vain olla koko päivän. Sunnuntaina oli taas ne rippijuhlat, missä oli mukavaa käydä. Milloinkohan olen viimeksi "laittautunut" noin? Varmaankin omissa ylppäriessä. Juhlat on aina niin kivoja. Ruokaa ja juomaa ja iloisia ihmisiä. Sunnuntaina tultiin iskän kanssa takaisin vantaalle ja meikkis painaakin tässä vielä pari päivää töitä (tänään, huomenna ja keskiviikkona) ja sitten suuntaan nokan kohti helsinki-vantaan kenttää.
Tänään tyhjensin molemmat kamerani - ny on sit tilaa irkkukuville.
Midninght Run harjoittelu on ollut hiukan rappiolla, mutta pitäisi tässä joku päivä saada juostua se 8 km rikki. Tänään matkaa kertyi 7,8 ja että kun ärsytti. Olen junnannut jo pari viikkoa tässä 7 km:ssä, mutta ajan puuttumisen puitteissa, taitaa kasikilsaa jäädä irkkumatkan jälkeiseksi tavoitteeksi. Huomenna olisi tarkoitus mennä lyhyt lenkki - ja kovaa. Onneksi mulla on hyviä neuvojia tän juoksun suhteen! Ja kyllä mä sen kympin jo pysytyisin juosta! Haluan kuitenkin lisätä matkaa vähitellen. Huomenna ja ylihuomenna olisi sitten tarkoitus juosta lyhyet mutta reippaat lenkit (ja kasvattaa kuntoa ja sitä rataa, mitä mulle nyt seliteltiin tän treenin hyödyistä) Tai ainakin huomenna, ennen töitä, ei edes kerkeä juosta pitkää. Joku sellainen meikäläisen (hitaalle) tahdeille supernopea 2,5-3 km (hiki ja kuolema) lenkki. Mutta ketä taas nämä pohdinnat kiinnostaa? Ei ketään.
Tässä pari seilailu kuvaa.
Kommentit
Lähetä kommentti