Mitä äiti sanoi hampaiden harjauksesta?

Kyllä, että se on tärkeää.

Aamuin ja illoin.







Iita kärsi tuossa vuosi (helmikuu 2013) sitten niin pahasta hammaskivestä, että se käytettiin eläinlääkärillä hammaskiven poistossa. Siltä jäi kyseisellä reissulla lääkärille ainakin kaksi yläposkihammasta, sillä niissä oli niin paha tulehdus, että ne jouduttiin repiä kokonaan irti.

Hampaat pysyivät puhtaina todella lyhyen aikaa. Hammaslääkärin mukana saatu hammasharja ja -tahna olivat käyttämättöminä kaapissa ja koiran hampaiden kunto huononi. Alkuvuodesta Iitaa käytettiin rokotuksessa, jonka aikana lääkäri sanoi Iitan hampaiden olevan muutoin hyvässä kunnossa, mutta sen kulmahampaan tarvitsisivat hammaskiven poiston.

Iitalla kesti yli vuoden takaisesta hammasoperaatiosta parantua useamman kuukauden. Hampaat ja suu olivat niin herkkänä, ettei se halunnut syödä melkeimpä mitään herkkupaloja, saati leikkiä. Olimme vähänniinkuin tehneet sanattoman päätöksen, ettei Iitan hampaita kannattaisi enää puhdistaa lääkärillä. Parantuminen kesti nimittäin niin kauan.

Aloin harjata Iitan hampaita ensimmäisen kerran 2.4.2014
Tämän jälkeen hampaita on harjattu säännöllisen epäsäännöllisesti, välillä on viikkoja, kun en harjaa niitä ollenkaan, toisinaan taas useaan otteeseen viikossa. Keskimääräinen hampaiden harjaustahtimme on ehkäpä kerran viikossa.

Ja katsokaa itse millaiseen tulokseen ollaan päästy.

Before kuva on siis otettu 2.4.14 & After kuvat tänään, 9.6.2014 (klikkaamalla kuvat suuremmiksi)


HAMPAAT1


HAMPAAT2


HAMPAAT3

Kamerassa on ollut hiukan eri asetukset, mutta hampaiden (ja ienten) kunto on kyllä selvästi huomattavissa molemmista.

Tiivistyksenä: Hampaita on harjattu, ainoastaan ulkopuolelta, maksimissaan kerran viikossa - ja muutos on silti noin huomattavan suuri.

On pakko myöntää, että olin itse erittäin skeptinen hampaiden harjauksen suhteen, mutta pakko myöntää: se toimii.




Muistakaas siis kaikki harjata hampaanne!



ps. kiinnostuneille tiedoksi: Iitalla on oma "koirahammasharja" (saatu eläinlääkäriltä), mutta myös ihan tavallinen pehmeä hammasharja ajaa asiansa. Käytössämme on koirille (ja kissoille) tarkoitettua hammastahnaa (merkiltään Virbac), joka taitaa maistua pekonille.. tai kanalle.. tai noh, jollekkin hyvälle. 

Harjaussession jälkeen lisään hampaisiin myös erikoistahnaa (nimeltään Dentisept, soveltuu myös kissoille), joka jättää hampaiden ja suun limakalvon pinnan tahmeaksi. Tahna jätetään hampaisiin, eikä koiralle kannata antaa heti sen käyttämisen jälkeen ruokaa. Tahnalla on desifioiva vaikutus bakteereja ja sieniä vastaan, siihen on myös lisätty vanilija-aromia, joten se on Iitasta aika hyvää ;)

Jos kiinnostuneita löytyy, voisin myös tehdä pienen videon siitä, kuinka totutin Iitan hammasharjaan ja harjaukseen. Edelleenkään en pääse harjaamaan hampaita niiden sisäosasta, mutta pienikin harjaus on parempaa, kuin ei harjausta lainkaan.

Kommentit