Tummia pilviä paratiisissa
*postaus sisältää flashbäkkinä ajatuksiani Kroatian reissultamme ja on kirjoitettu hiukan reissusta paluumme jälkeen, mutta valitettavasti sen julkaisu on siirtynyt useita viikkoja*
Tiedättekö mikä on ärsyttävää?
Jos ette arvaa niin minäpä kerron.
Ärsyttävää on se, kuinka euroopan toisella puolella matkustaessasi, lomasta nauttiessasi ja auringossa maatessasi, mieleesi nousee jatkuvasti ajatus olen ihan hirveän näköinen ja lihava. Siis c'moon! Ihan viimeinen paikka, jossa meikäläisen mielestä pitäisi kyseisistä ajatuksista kärsiä - paratiisissa. Kyseiset ajatuksethan eivät ole ookoo edes kotona, arjen keskellä, harmaassa ja sateisessa Suomen "kesä"säässä. Ne eivät ole ookoo koskaan ja mielestäni olisi ihana päästä kyseisistä ajatukista eroon.
Yksi ratkaisuni on vältellä peilejä. Toimii 50%:sesti.
Aurinkorannoilla ja altaalla maatessani, mieleeni kuitenkin nousi jatkuvasti vuoroin suru, ärtymys ja inho siitä millaisessa kesäkunnossa olin ja miten huonosti olen jaksanut tehdä sitä itseään, eli laihduttaa ja saada kroppani tasaisenpaksua (ja omissa silmissä aivan ällöttävää ja rumaa) rasvakerrosta kuriin. Inhosin omaa lihavuuttani ja samalla inhosin ajatuksia, joita minulla oli itsestäni. Vaikka kierot, lierot aatteet ja mietteet yrittivätkin mieleni valloittaa (ja usein valloittivatkin), pyrin aina mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti latistamaan ja polkemaan ne alas mieleni pimeimpään ja synkimpään (ja mahdollisimman kaukaiseen) nurkkaan. Siellä ne olivat ja pysyivät, eivät ne minnekään lähteneet, mutta poissa pinnalta - ainakin hetkeksi.
Oma tyytymättömyys itseeni on kovin latistavaa.
Onneksi en antanut ajatusteni häiritä lomaani kovinkaan paljon. Sen sijaan pyrin välttelemään kameran edessä olemista bikinit päällä (toimii 80%:sesti!) ja yritin ajatella asiaa siltä kannalta, että mitä hyötyä meikäläisen on enää vikistä kadottamattomien senttien ja kilojen perään, kun täällä sitä ollaan jo, eikä sille bikini bodylle enää mitään mahda. Piste. End of the Game. V*ttu. En ehdottomastikaan halunnut pilata lomaani omilla mietteilläni, vaikka ne jatkuvasti lomatunnelmaani hiukan masensivatkin.
Ikuisuusprojektini vatsamakkaroiden kadottamiseksi jatkuu siis edelleen hitaasti ja (ei nyt niin kovinkaan) varmasti. Kyllä tästä varmasti vielä ihan hyvä paketti ja setti saadaan. Ajallaan... ehkä joskus 2080-luvulla... eikun mitä? (hehe, vitsiniekka kun olen) Meikäläinen kun ei tunnetuskikaan ole se kuntosalin innokkain fitnesspimu taikka keittiön intohimoisin mealpreppaaja.
Tai sitten opin ennen sitä arvostamaan ja pitämään itsestäni juuri sellaisena kuin olen. Vatsamakkaroineen päivineen. (toimisi varmasti 100%:sesti!) ;)
Tiedättekö mikä muu on ärsyttävää?
Kaikesta huolimatta haluaisin silti edelleen olla Cavtatissa.
Ja mulla ei ole edes seuraavaa reissukohdetta (saatika ajankohtaa) tiedossa...
Onneksi on yksi ihan huippujuttu mitä odottaa tapahtuvaksi noin kuukauden päästä. Kerron siitä kuitenkin lisää varmaankin sitten kun asia on ajankohtaisempi ;)
Tiedättekö mikä on ärsyttävää?
Jos ette arvaa niin minäpä kerron.
Ärsyttävää on se, kuinka euroopan toisella puolella matkustaessasi, lomasta nauttiessasi ja auringossa maatessasi, mieleesi nousee jatkuvasti ajatus olen ihan hirveän näköinen ja lihava. Siis c'moon! Ihan viimeinen paikka, jossa meikäläisen mielestä pitäisi kyseisistä ajatuksista kärsiä - paratiisissa. Kyseiset ajatuksethan eivät ole ookoo edes kotona, arjen keskellä, harmaassa ja sateisessa Suomen "kesä"säässä. Ne eivät ole ookoo koskaan ja mielestäni olisi ihana päästä kyseisistä ajatukista eroon.
Yksi ratkaisuni on vältellä peilejä. Toimii 50%:sesti.
Aurinkorannoilla ja altaalla maatessani, mieleeni kuitenkin nousi jatkuvasti vuoroin suru, ärtymys ja inho siitä millaisessa kesäkunnossa olin ja miten huonosti olen jaksanut tehdä sitä itseään, eli laihduttaa ja saada kroppani tasaisenpaksua (ja omissa silmissä aivan ällöttävää ja rumaa) rasvakerrosta kuriin. Inhosin omaa lihavuuttani ja samalla inhosin ajatuksia, joita minulla oli itsestäni. Vaikka kierot, lierot aatteet ja mietteet yrittivätkin mieleni valloittaa (ja usein valloittivatkin), pyrin aina mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti latistamaan ja polkemaan ne alas mieleni pimeimpään ja synkimpään (ja mahdollisimman kaukaiseen) nurkkaan. Siellä ne olivat ja pysyivät, eivät ne minnekään lähteneet, mutta poissa pinnalta - ainakin hetkeksi.
Oma tyytymättömyys itseeni on kovin latistavaa.
Onneksi en antanut ajatusteni häiritä lomaani kovinkaan paljon. Sen sijaan pyrin välttelemään kameran edessä olemista bikinit päällä (toimii 80%:sesti!) ja yritin ajatella asiaa siltä kannalta, että mitä hyötyä meikäläisen on enää vikistä kadottamattomien senttien ja kilojen perään, kun täällä sitä ollaan jo, eikä sille bikini bodylle enää mitään mahda. Piste. End of the Game. V*ttu. En ehdottomastikaan halunnut pilata lomaani omilla mietteilläni, vaikka ne jatkuvasti lomatunnelmaani hiukan masensivatkin.
Tai sitten opin ennen sitä arvostamaan ja pitämään itsestäni juuri sellaisena kuin olen. Vatsamakkaroineen päivineen. (toimisi varmasti 100%:sesti!) ;)
Tiedättekö mikä muu on ärsyttävää?
Kaikesta huolimatta haluaisin silti edelleen olla Cavtatissa.
Ja mulla ei ole edes seuraavaa reissukohdetta (saatika ajankohtaa) tiedossa...
Onneksi on yksi ihan huippujuttu mitä odottaa tapahtuvaksi noin kuukauden päästä. Kerron siitä kuitenkin lisää varmaankin sitten kun asia on ajankohtaisempi ;)
Kommentit
Lähetä kommentti