Oman elämän härdellimestari
Heipsan kaikki murmelit!
Viimeisimmästä blogitekstistä on ikuisuus! Viimeisin teksti on tammikuulta! Herranen aika! Hirmuisesti on tapahtunut ja toisaalta ei ole tapahtunut oikein mitään... Perusmeininkiä siis!
Pääsyy radiohiljaisuuteen on ehdottomasti meikäläisen elämässä päällä oleva kiire. Olen ollut ihan hirmuisen väsynyt, surullinen, uupunut. Ja porskuttanut vain eteenpäin. Ja välillä itkenyt itseni uneen. Ja seuraavana päivänä nauranut omalle hetken heikkoudelle, kohauttanut olkapäitä ja haistattanut paskat maailmalle. Minusta tuntuu jatkuvasti, että minua revitään vähintään viiteen suuntaan elämässä ja kaikkeen pitäisi pistää hirveästi paukkuja ja antaa itsestään 105%. Ja mieluummin vielä vähän enemmän.
Kuvittelin, että jahka selviän helmikuusta, on loppu kevät helppoa, mutta näin ei olekaan. Hommat helpottavat varmaankin sitten toukokuussa ;)
Jos teen nopean kertauksen siitä, mitä tässä nyt on tapahtunut, niin tiivistettynä homma menee näin:
Meillä alkoi koulusta harjoittelu tammikuussa, ja nyt vietetään harjoittelun viimeistä viikkoa. Minulla oli harjoitteluun liittyen aika paljon tekemistä ja puuhaa. Ja vaikka itse harjoittelupaikka oli "helppo", oli työskentely paikassa kuitenkin raskasta ja olenkin kiitollinen että menin noin "helppoon" paikkaan. Todennäköisesti herjoitteluni olisi muutoin jäänyt kokonaan kesken.
Vaikka tällainen tunteeton bädäss bitch mukamas olenkin, olen viettänyt useita iltoja yksin kotona itkien elämääni. Kaikki tuntuu niin raskaalta ja uuvuttavalta. Kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja minä pienenä yritän raataa niska limassa ja saada asioita toimimaan.
Olen joutunut töissä vääntämään kättä työvuorojen ja jaksamiseni suhteen. Minulla oli erittäin mukana "hiihtolomaviikko": Minulla oli ma-pe väli harjoittelua ja niiden päivien lisäksi tein kuusi työvuoroa. Olin lopen uupunut ja ehkä hiukan hysterinen muutoinkin pitkän työputken jälkeen. Vaikka olen asioita yrittänyt järjestää, niin siitä huolimatta niitä vapaapäiviä ei mitenkään kadehdittavaa määrää ole...
En ole ehtinyt nähdä kavereitani paljoa lainkaan (mutta aina sillointällöin onneksi kyllä!), urheilla en ole ehtinyt paljoa paskaakaan. Muutoinkin olen pääasiassa tehnyt hirveästi vain kouluun, harkkaan tai duuniin liittyviä juttuja kaikella vapaa-ajallani :D
Niin, ja meidän opinnäytetyö. Projekti, jossa ollaan mukana piti alunperin olla huhtikuussa, mutta äkkiä sen aikataulut aikaistuivat yli kuukaudella ja sen sijaan, että meillä olisi ollut aikaa harjoittelumme jälkeen vielä n. kuukausi tehdä erilaisia projektiin liittyviä kyselyitä, hakemuksia, suostumuslupia, havainnointikaavakkeita ja ties mitä kaikkea, oli meillä aikaa oikeastaan kaksi viikkoa. Edelleenkin meillä on osa jutuista kesken, vaikka projekti on virallisesti alkanut. Erittäin raastavaa onkin ollut se, että joudumme samaan aikaan tehdä sekä harjoittelujuttuja, opparijuttuja ja meikäläinen vielä soplata menemään töissä.
Usein päiväni ovatkin olleet sellaisia, että aamusta teen ennen harkkan lähtöä nopeasti opparijuttuja, harjoittelun jälkeen painan taas menemään nopeasti opparijuttuja ja jos jouduin töihin, niin yöllä töiden jälkeen saatoin myös avata tietokoneen ja palata opparijuttujen pariin.
Nyt olen kuitenkin pessyt käteni töistä muutamaksi viikoksi. Huh. Mutta silti ei meinkinki ole tuntunut renotutuvan. Jatkuvasti pitää säätää jotakin.
Lisäksi soppaa sekoittaa oma epävarmuuteni ihmissuhteissa ja jatkuva hylätyksi tulemisen pelko.
Ja autoasiat. Edelleenkin tarkoitukseni on hommata oma auto tässä kevään aikana. (autoa olen pääasiassa vain silmäillyt, eikä sillä ole oikeasti edes kiire... mutta jotenkin sen käytönnön asiat, maksut, jne pyörivät sillointällöin päässä)
Ja asuntoasiat. Olin vielä viimeviikkoon asti uhkaavasti joutumassa kodittomaksi. Onneksi meille järjestyi Veetin kanssa asunto. Ei joudutakaan muuttaa sillan alle, mikä on tosi hyvä juttu ;)
Olin ehkä hiukan helpottunut ja iloinen viikko sitten <3
Kuten kuvatekstistä voi lukea,
niin se vain on,
että asioilla on tapana järjestyä.
Everything will be fine in the end
if it's not fine
it's not the end
Toivonkin, että kaikki mun haaveet ja unelmat,
mitä olen tässä kehtellyt
onnistuu ja totetuu
sillä niiden eteen tässä tehdään töitä
ja aika näyttää
kuinka käy.
Ja samaa toivon myös juuri sinun kaikille unelmille ja haaveille!
Ollaan todellakin ansaittu kaikke hyvää <3
Sitä olen yrittänyt toistella itselleni silloin, kun epätoivon hetkellä kysyn itseltäni
"mitä pahaa mä olen tehnyt, että ansaitsisin tätä paskaa?"
Viimeisimmästä blogitekstistä on ikuisuus! Viimeisin teksti on tammikuulta! Herranen aika! Hirmuisesti on tapahtunut ja toisaalta ei ole tapahtunut oikein mitään... Perusmeininkiä siis!
Pääsyy radiohiljaisuuteen on ehdottomasti meikäläisen elämässä päällä oleva kiire. Olen ollut ihan hirmuisen väsynyt, surullinen, uupunut. Ja porskuttanut vain eteenpäin. Ja välillä itkenyt itseni uneen. Ja seuraavana päivänä nauranut omalle hetken heikkoudelle, kohauttanut olkapäitä ja haistattanut paskat maailmalle. Minusta tuntuu jatkuvasti, että minua revitään vähintään viiteen suuntaan elämässä ja kaikkeen pitäisi pistää hirveästi paukkuja ja antaa itsestään 105%. Ja mieluummin vielä vähän enemmän.
Kuvittelin, että jahka selviän helmikuusta, on loppu kevät helppoa, mutta näin ei olekaan. Hommat helpottavat varmaankin sitten toukokuussa ;)
Jos teen nopean kertauksen siitä, mitä tässä nyt on tapahtunut, niin tiivistettynä homma menee näin:
Meillä alkoi koulusta harjoittelu tammikuussa, ja nyt vietetään harjoittelun viimeistä viikkoa. Minulla oli harjoitteluun liittyen aika paljon tekemistä ja puuhaa. Ja vaikka itse harjoittelupaikka oli "helppo", oli työskentely paikassa kuitenkin raskasta ja olenkin kiitollinen että menin noin "helppoon" paikkaan. Todennäköisesti herjoitteluni olisi muutoin jäänyt kokonaan kesken.
Vaikka tällainen tunteeton bädäss bitch mukamas olenkin, olen viettänyt useita iltoja yksin kotona itkien elämääni. Kaikki tuntuu niin raskaalta ja uuvuttavalta. Kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja minä pienenä yritän raataa niska limassa ja saada asioita toimimaan.
Olen joutunut töissä vääntämään kättä työvuorojen ja jaksamiseni suhteen. Minulla oli erittäin mukana "hiihtolomaviikko": Minulla oli ma-pe väli harjoittelua ja niiden päivien lisäksi tein kuusi työvuoroa. Olin lopen uupunut ja ehkä hiukan hysterinen muutoinkin pitkän työputken jälkeen. Vaikka olen asioita yrittänyt järjestää, niin siitä huolimatta niitä vapaapäiviä ei mitenkään kadehdittavaa määrää ole...
En ole ehtinyt nähdä kavereitani paljoa lainkaan (mutta aina sillointällöin onneksi kyllä!), urheilla en ole ehtinyt paljoa paskaakaan. Muutoinkin olen pääasiassa tehnyt hirveästi vain kouluun, harkkaan tai duuniin liittyviä juttuja kaikella vapaa-ajallani :D
Niin, ja meidän opinnäytetyö. Projekti, jossa ollaan mukana piti alunperin olla huhtikuussa, mutta äkkiä sen aikataulut aikaistuivat yli kuukaudella ja sen sijaan, että meillä olisi ollut aikaa harjoittelumme jälkeen vielä n. kuukausi tehdä erilaisia projektiin liittyviä kyselyitä, hakemuksia, suostumuslupia, havainnointikaavakkeita ja ties mitä kaikkea, oli meillä aikaa oikeastaan kaksi viikkoa. Edelleenkin meillä on osa jutuista kesken, vaikka projekti on virallisesti alkanut. Erittäin raastavaa onkin ollut se, että joudumme samaan aikaan tehdä sekä harjoittelujuttuja, opparijuttuja ja meikäläinen vielä soplata menemään töissä.
Usein päiväni ovatkin olleet sellaisia, että aamusta teen ennen harkkan lähtöä nopeasti opparijuttuja, harjoittelun jälkeen painan taas menemään nopeasti opparijuttuja ja jos jouduin töihin, niin yöllä töiden jälkeen saatoin myös avata tietokoneen ja palata opparijuttujen pariin.
Nyt olen kuitenkin pessyt käteni töistä muutamaksi viikoksi. Huh. Mutta silti ei meinkinki ole tuntunut renotutuvan. Jatkuvasti pitää säätää jotakin.
Lisäksi soppaa sekoittaa oma epävarmuuteni ihmissuhteissa ja jatkuva hylätyksi tulemisen pelko.
Ja autoasiat. Edelleenkin tarkoitukseni on hommata oma auto tässä kevään aikana. (autoa olen pääasiassa vain silmäillyt, eikä sillä ole oikeasti edes kiire... mutta jotenkin sen käytönnön asiat, maksut, jne pyörivät sillointällöin päässä)
Ja asuntoasiat. Olin vielä viimeviikkoon asti uhkaavasti joutumassa kodittomaksi. Onneksi meille järjestyi Veetin kanssa asunto. Ei joudutakaan muuttaa sillan alle, mikä on tosi hyvä juttu ;)
Olin ehkä hiukan helpottunut ja iloinen viikko sitten <3
Kuten kuvatekstistä voi lukea,
niin se vain on,
että asioilla on tapana järjestyä.
Everything will be fine in the end
if it's not fine
it's not the end
Toivonkin, että kaikki mun haaveet ja unelmat,
mitä olen tässä kehtellyt
onnistuu ja totetuu
sillä niiden eteen tässä tehdään töitä
ja aika näyttää
kuinka käy.
Ja samaa toivon myös juuri sinun kaikille unelmille ja haaveille!
Ollaan todellakin ansaittu kaikke hyvää <3
Sitä olen yrittänyt toistella itselleni silloin, kun epätoivon hetkellä kysyn itseltäni
"mitä pahaa mä olen tehnyt, että ansaitsisin tätä paskaa?"
Kommentit
Lähetä kommentti