Yksin Kotona

Moni kyselee aina silloin tällöin, että miltä tuntuu asua nyt omassa kodissa, ihan yksin. Miten meni eka yö ja sitä rataa. Vastaus on, että eihän tämä mitenkään erikoiselta tunnu, mutta ihan mukavaa on ollut. Tämä on ensimmäinen viikkoni omassa kodissa, vaikkakin olen porukoiden luona käynyt syömässä lähes joka päivä. Olen himona vain roudannut kamoja tänne läävään ja yrittänyt järjestellä niitä joihinkin kaappeihin mistä saattaisin tajuta etsiä niitä myöhemmin, ja ehkä saattaisin löytää ne vielä joskus.

Ihan hirmuisesti en ole kuitenkaan kotona ehtinyt lusia, on tullut viiletettyä tuolla porukoilla, kaupassa, koululla, (salillakin kävin,) lenkillä (iipun kanssa) ja ties missä. Ehkä se on ihan hyvä, eipä ainakaan pääse kokemana yksinäisyyttä tässä luksusmaisessa 43.5 neliössä ihan yksinään. Joka päivä meikäläisellä on myös käynyt porukkaa kylässä. Nessujakaan en ole tarvinnut (paitsi nyt tähän ilkeään kevätflunssaan), enkä ole itkenyt itseäni uneen. Korkeintaan teki mieli tirauttaa pari kyyneltä, kun eilen purin jätessäkki kaupalla vaatteita, kenkiä, laukkuja, takkeja ja muuta härpäkettä kaappeihin kolmen tunnin ajan.

Kämppä on ihan vaiheessa vielä. Tällähetkellä eniten ärsyttää keskeneräisyydessä verhojen puute, mutta sille tulee toivottavasti ratkaisu huomenna. On yhtä ja toista ja sitten vielä vähän sitä sun tätä mitä pitäisi hommata, mutta ne kaikista tärkeimmät onneksi löytyy ja kohta rupeaa olemaan sisustus lähes siinä kunnossa, kuin mitä haluan.

Tein itse tv tason laudoista ja tiilistä, ja aion itse tehdä myös sohvapöydän puulavoista.. Mutta en tiedä, ehkä niistä (ja koko asunnosta muutenkin) sitten kun kaikki on valmisa.. ja myöhemmin.