Ruuti 13 vko - Squad Goals

Meidän kamu, Ruutin enon ja Ruutin ihaileman ladyn omistaja Marjut on muuttamassa pois Oulusta, joten käytiin näin "viimeisten päivien" kunniaksi Ruutin kanssa ihastuttamassa heidän päiviään, juoksuttamassa koiria ja ottamassa piskeistä ryhmäkuva. Eihän siitä ryhmäkuvan ottamisesta meinannut tulla mitään, mutta lopulta koiruudet saatiin edes jollain tasolla järkevästi ruudulle ;)

Lähdettiin käpöttelemään tuohon naapurilähiöön siinä kuuden aikoihin, ja kotiin tultiin puoli kymmeneltä. Että oli vähän pidemmällä kaavalla reissu. Aluksi käytiin Ruutin kanssa sisällä juomassa teet ja sitten mentiin läheiseen koirapuistoon ja koitettiin ottee koirista kuvat.

Jälleen kerran ISO kiitos ja kaikkien kuvien © Marjut Färman.


WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.07-4
SQUAD GOALS <3

WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.05
Yllättäen tämä kuva on meikäläisen lemppari! Kuvasta ilmenee kivasti koirien luonteenpiirteet <3 Ja nopeammin kuin arvaankaan, Ruutista kasvaa yhtä iso ja komea kuin Noasta! Minne mun pieni pentu on mennyt?

WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.32.52
Ruuti <3 Lina

Ruutin mielestä ihana Lina-lady on parasta ikinä. Linaa kunnioitetaan, sille annetaan pusuja ja aina välillä myös hienon ladyn vaatimaa tilaa. Ja pentu koittaa kovasti ottaa koossa isompia kiinni ;)

WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.32.59 WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.00-2
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.00
VENATKAA! TÄÄLTÄ MÄ TUUN!
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.01-3
Ruuti (Rekikelin Eldur Erosson) sekä Noa (Rekikelin Stefnir) <3
Ruuti on siis Noan siskonpoika ja luonteenpiirteiltään jäbät ovat aika saman oloisia.
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.02-3
Noa ja Lina (Katimon Meyja) <3
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.02 WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.03-2 WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.03-3
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.04-2
<3
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.04-3
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.04-4
Grrr ;) tää on se sexy-look jolla Linan sydän valloitetaan ;) Hei beibe mulla on kaarnanpala!
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.04
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.05-3
Aluksi otettiin pönötyskuva Ruutista.
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.06-3
Sitten yritettiin saada isot kuvaan, ja Ruuti häippäsi.
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.06
Lopulta saatiin kaikki samalle ruudulle, mutta nopea piti olla. Kamera lauloi muutaman sekunnin aikana, kun Ruutilla loppui kärsivällisyys ;) Lisäksi Ruuti ei ole päässyt vielä niin ylhäiseen kastiin, että olisi mahtunut kivelle. Alamaiset ovat maassa! :D
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.07-2
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.07-3
<3
WhatsApp Image 2018-04-19 at 21.33.07


Tää on vaan niin loistava jengi! 

Saa nähdä miten urosten kemiat muuttuvat kun Ruuti hiukan kasvaa. Etenkin jos se kasvattaa itselleen yhtä suurta ja periksiantamatonta egoa, kuin Noalla. Nyt se haluaa vain kovasti olla kaikkien kaveri ja alistuu vanhempien edessä (vaikkakin tänään meininki oli sitä, että Ruuti mukamas mielistellen vain viilettää menemään, sen kummemmin isojen ärinästä purinasta ja komentamisesta välitämättä. Ja mitä enemmän se kohtaa ärinää, sitä sinnikkäämmin se yrittää luokse! Ja oikea ratkaisuhan on tunkea naama kohti irvistäviä hampaita! :D)

Kommentit