Uuno 18 vkoa: kuulumisia ja kuvia elokuun alun aurinkoiselta lenkiltä

Viimeiset pari viikkoa Uunon (tai Ruutin) kuulumisten päivitys on ollut erittäin huonolla tolalla. Olen todella laiskasti jaksanut kantaa kameraa mukana missään, eikä kuvaaminen oikein hotsita. Uunon on tällä hetkellä tuollainen vähän joka suuntaan liikkuva, awkward koipeliini, joka ei ole oikein järkevän näköinen mistään suunnasta katsottuna. Hauska nähdä miten se tuosta lähtee kehittymään! Myös vähän hävettää se, että Uunon kouluttamiseen ja sosiaalistamiseen ei ole juurikaan käytetty ylimääräistä aikaa. Uuno on todella paljon kulkenut vain Ruutin mukana lenkeillä ja kotona ollaan harjoiteltu silloin tällöin jotain pientä. Tämä näkyi sunnuntaina, kun käytiin Lauran ja koirien kanssa tokoilemassa tuossa lähikentällä. Autossa olo ja odottaminen oli vai-ke-aa ja tyl-sää. Etenkin tylsää. Uuno ei millään malttanut pitää suutaan supussa, koska olihan se epäreilua, että Ruuti pääsi tekemään ja hän joutui istua autossa. Itse pennun puuhailut kentällä olivat ihan mukavaa katsottavaa, ja se malttaa tosi kivasti keskittyä herkun toivossa tekemiseen, vaikka kentällä on toinenkin (melko vieras) koira tekemässä.

Maanantaina käytiin Uunon kanssa kahdestaan kiertämässä pieni lenkki, sillä Ruuti pääsi itsekseen sen jälkeen lenkille ja nosetreeneihin. Yksinolemiset kotona eivät onneksi ole pennulle mikään iso juttu. Se jää mukavasti ja rauhassa kotiin. Vaikka M olisi kotona, ei hän useinkaan edes tajua, että en ole ottanut Uunoa jonnekin mukaan, kun se yksinään nukkuu rauhassa eri kerroksessa/huoneessa, ilman sen kummempaa metelöintiä. 

Tiistaina ajettiin läheiseen, meille melko uuteen metsään pitkälle tutkimusmatkalle (lenkille). Ja eilen, keskiviikkona otin kameran mukaan, kun käytiin pitkällä metsälenkillä sitten täällä ihan omilla huudeilla. Lenkki oli Uunolle ehkäpä hiukan liian pitkä, koska olimme ulkona reippaat 2 tuntia. Se kyllä jaksoi kulkea koko matkan ja riehua Ruutin perässä, mutta kahdestaan Uunon kanssa ei oltaisi ikimaailmassa kierretty noin pitkää lenkkiä. Uuno on myös melko mielyttävä kahdestaan lenkkeilijä. Se kulkee lähellä ihmistä, todella rauhallisesti, ottaa hyvin kontaktia ja kuuntelee kivasti. Mutta sitten, kun itse mr.speedyconzales otetaan mukaan kuvioihin... Ruutin idioottimainen pörhältäminen, päätön juokseminen ja kaahottaminen tarttuu pentuun. Sekin painelee isomman perässä kuin mielenköyhä, eikä todellakaan samalla tavalla roiku kiinni ihmisessä.

Tänään sain jonkin suuremmansorttisen aivopierun. Olen ollut melko väsynyt tämän töiden aloitusviikon aikana. Mietin koko päivän, jaksanko lähetä Ruutin kanssa treeneihin. Pitäisi käyttää Uuno ensin yksin lenkillä ja sitten vielä painua treenaamaan. Äh öh, etsin koko päivän tekosyitä. Ihan kuin minun mitään tekosyitä edes pitäisi treeneistä poisjääntiin keksiä, muille kuin itselleni. Perustelisinko asian itselleni väsymyksellä? Treenikentän hyttysillä? Kuumuus? Aikaisin nukkumaan meno? Uunon yksinolo? Jos vaikka sataisi? Mutta silloin ei olisi hyttysiä.. äh. Noh, lopulta sitten voitin itseni tässä jahkailussa: käytin Uunon lenkillä ja suunnittelin treenin.

 

 

Jäin myös pohtimaan, pitäisikö minun ottaa Uneski mukaan. Ja otin. Ja treenikentälle ajaessa tajusin, että eihän tässä ollut mitäään ideaa: Uunolle tuntuu olevan vielä todella vaikeaa odottaa autossa, minun ja Ruutin treenatessa. Emme ole juuri ollenkaan harjoitelleet sitä, että se jätettäisiin täysi yksin autoon, kun minä poistun treenaamaan n. 100m päässä olevalle, pusikkojen takana olevalle kentälle. Olisimme täysin uudessa paikassa. Hoksasin siinä sitten, kuinka pahasti koko juttu voisi mennä perseelleen. Päätin sitten, että treenaan Uunon ensin: onhan se käynyt alle puolen tunnin lenkillä, siihen vielä treenit ja autossa kongi ja kanankorva. Voisiko toimia?

 

Uuno pääsi siis treenailemaan pentujuttuja: Kahden lelun leikkiä. Sosiaalista palkkaa. Katsekontaktia ihmisten, toisen koiran lähellä, käteni eri asennossa, liikkeessä. Rauhoittumista ja maassa paikallaan oloa. Kosketusalustaa ja hiukan pyörimistä siinä. Sivulle tuloja. Uneski oli hieno mies. Nampan eteen tehdään mitä vain. Toinen koira kentällä aiheutti, etenkin sen leikkiessä, hiukan tunteidne kuumenemista ja pöhinää, mutta siitä päästiin onneksi aina ohi. Ja autoonkin Uuno jäi rauhassa, ilman ääntelyä. Kongia tai possunkorvaa ei kylläkään oltu syöty, mutta nätisti maaten se meitä odotti Ruutin kanssa takaisin.

 

Ruuti treenasi vauhtiliikkeitä treenikaverin koiralle häiriöksi: Ruutua. Pitkiä seuraamisia eri tempossa. Hiukan jääviä, nopeutta ja istu-maahan-seiso erottelua. Noutoa. Meillä on hiukan ruosteessa tuo ruutu, joten siihen pitää nyt ottaa jonkin verran sulkeisia, että saadaan paketti jollain tasolla kisakuntoon. Ruutilla menee vielä todella herkästi sekaisin merkin kierto sekä ruutu. Lisäksi se on hiukan epävarma noissa poispäin minusta ja itsenäisesti etäällä minusta suoritettavissa liikkeissä.

Molempien koirien omien treenien jälkeen ne jäivät vielä nätisti odottelemaan treenien loppua keskenään autolle. Ja Uuno pisti possunkorvaa syöden. Ehkäpä Uneskipuneski pääsee vielä uudemman kerran treeneihin mukaan, kun noin asiallisesti käyttäytyi!