Mukamastaiteellinen Iipu

Heips. Otin tänään aamulla muutaman wannabee taiteellisen kuvan Iipusta. Ja ne tulee tuossa alla.

Muuten meikäläisen elämä on ollut sitä peruskauraa.
Olen käynyt siellä avoimen yliopiston logopedian kurssilla (aina tiistaisin ja/tai torstaisin), töissä ja lukenut pääsykokeeseen, lenkittänyt iitaa, kamppaillut edelleen parin edellisen postauksen ongelman kanssa. 

Tässä vielä pieni tsekkaus siihen, mitä olen tehnyt pääsiäisen jälkeen:
-Olen käynyt katsomassa The Host leffan (oli ihan ok, mutta aika samantyyppinen ja juoneltaan tyhjä -kuten twilight. Mutta siinä oli hyvän näköisiä miehiä kyll), Jack the Giant Slayerin (logopedia kurssin jälkeen, joku ihan extemporee idea...) sekä eilen käytiin kaverin kanssa katsomassa I Give it a Year (ihan sika hauska, meikäläinen tykkäsi!).
-5.4. kävin rästiratsastustunnilla
- muutamat pippapot (mm. kaverin tuparit) on ollut tässä parina viime lauantaina (ja sunnuntaina tietysti heti aamuvuoroon..)
- eilen käytiin sukulaisilla syntymäpäiväkakkukahveilla, vaikka meikäläinen ei kakkua, eikä kahviakaan, syönytkään.

Mutta kohta meikäläinen painuu taas lukemaan fysiologiaa ja anatomiaa (jeee). Sitten illalla on taas lähtö opiskelemaan logopediaa.

Sunnuntaina voitte ehkä taas saada kuvapostauksen, sillä lähdetään kavereiden kanssa käymään Korkeasaaressa. Sitä ennen muistia voi virkistellä TÄÄLTÄ, TÄÄLTÄ tai TÄÄLTÄ
Meillä on näemmä vähänniinkuin perinteenä mennä joka kevät Korkeasaaressa käymään.. :D

Mutta nyt näihin Iita kuviin, tuli taas jaariteltua ihan liian pitkään..

DSC_0256

DSC_0258

DSC_0259

DSC_0274

DSC_0275

DSC_0284

DSC_0288

DSC_0289

DSC_0291

DSC_0303

DSC_0306

MÖÖP!

DSC_0332

Kommentit