Välillä ihminen on itse suurin ongelmansa

Miksi meillä ihmisillä on tapana tehdä asioista paljon suurempia ongelmia kuin ne todella ovat?

Miksi me ei yleensäkään vain voida tyytyä siihen mitä meillä on? Miksi me halutaan aina parempaa? (No, muutoin ihmisillä ei olisi päämääriä, unelmia tai tavoitteita elämässä. Parempaan ja suurempaan ja hienompaan pyrkiminen on syy siihen miksi saamme jotakin aikaiseksi, tämä tyytymättömyys siihen tilaan jossa elää juuri sillä hetkellä on se alkava voima, joka saa ihmisen tekemään jotain tilasta poispääsyn vuoksi.)

Miksi haalimme materiaa? Miksi minä haluan kaikkea, vaikka olen tosiasiassa onnellinen ilmankin?

Tekeekö materia sitten loppujen lopuksi sen onnellisemmaksi?

Mitä minä oikeasti haluan?

Ja miksi minä edelleen teen tästä näin suuren ongeman?

Kyllä. Ongelma yhdestä puhelimesta.

Ja ongelman nimi on:
kumman puhelimen minä oikein haluan;

iPhone 4s vs Samsung Galaxy S 3

kirjoitinkin tässä juuri facebookissa kaverille: "halusin et joku vastaa mun puolesta et kumpi mun kannattaa ostaa"

Mutta eihän se ihan niinkään mene...

Ja faktahan on juuri se lause minkä kirjoitin tuohon otsikkoon: minä itse olen itseni suurin ongelma.

Aina silloin kun pääsen käyttämään iPhonea haluan sen, mutta muutoin haluan ehkä enemmän tuota samsungia. Samsungin voisin ostaa vaikka heti, iPhonen kanssa pitäisi odottaa siihen asti, että tulisi vielä uudempi malli... Samsung on ihan superiso ja iPhone hiukan pienempi. Mutta haittaisiko iso koko sitten loppujen lopuksi? Molemmissa 16 Gb sisäinen muisti. Kummankaan ulkonäössä ei meikäläisestä ole valitettavaa. Toisessa iOs ja toisessa Android. Muutenkin ominaisuuksiltaan puhelimet ovat aikalailla samanlaiset. ARG! What should i do? 

Jäämme siis seuraamaan tilannetta.