Päiviä teillekin

No morjens taas kaikki! Meikä tajusi juuri, että viime kuussa kirjoitin "jopa" kuusi tekstiä. Hyi minä. No mennyt on mennyttä. Nyt aloitetaan tämän kuun ensimmäisellä postauksella. Jeah.
Tein pienen muutoksen: lisäsin tuon "Lukijat" sivupalkin tuonne kaiken muun pälätyksen alapuolelle, joten nyt tätä blogia on varmaankin ehkä helpompi alkaa lukea, jos jollakulla nyt on siihen innostusta. En vain tykännyt siitä kun se oli esillä, tuolla lukijoiden määrällä ei nimittäin oikein voi ylpeillä ;D

Mutta, oltiin pääsiäinen Joensuussa sukulaisten luona ja söin aaaivan liikaa. Eilen olin ihan äimänä kun kävin viiden päivän tauon jälkeen töissä! Herranen aika, yleensähän meikä on siellä koko ajan! Muutenkin mulla on nyt hiukan vähemmän työvuoroja, kun aikaa pitäisi löytää sekä pääsykokeisiin lukemiselle (ja ei mulla todellakaan ole ollut koko vuotta aikaa. pöh, kröhm) ja tänään käyntiin pyörähtävälle avoimen yliopiston logopedian perusteet kurssille. Tuo kurssi on siis aina tiistaina ja/tai torstaina nyt tämän kuun ajan.
Duunin puolesta meikäläiselle myös tänään soitettiin yhdestä superkivasta jutusta, joka ei kylläkään vaikuta meikäläisen työskentelyyn millään tapaa, mutta piristi paljon.. Ja jollain tapaa vakautti asioita. Mutta tämä ei oikeastaan vaikuta kehenkään muuhun kuin minuun, joten ei siitä sen enempää.

Pääsiäinen oli siis ihana: säät olivat superkauniit ja käytiinkin koirien kanssa joka päivä lenkillä. Tässä teille yksi kuva meikäläisestä ja iipusta järven jäällä. Ostin myös Joensuun Cubuksesta ihanat lököhousut ja sitten ihan edustuskelpoisetkin housut.

image_1364739463936315
tästä kuvasta ei oikein näy, mutta jäällä oli suhteellisen paljon porukkaa kävelemässä. Siellä meni hiihtolatu ja kuunon "kä velylatuja", joten ei jouduttu umpihangessakaan edes rämpiä. :) Ja aurinko oli ihanan lämmin!

DSC_0169
Pikkuserkkujeni paimensukuinen suomenlapinkoira Rasmus.
Kotiin tullessa ajettiin toisen mummon kautta. Mummo tarjosi aprillipäivälliseksi hyvää ruokaa, jälleen kerran. Otin ulkona myös muutaman kuvan mummon Lili-koirasta. Lili on yksi maailman hölmöimmistä ja läheisriippuvaisimmista koirista, jonka olen koskaan tavannut. Voi Liliä :3

DSC_0210DSC_0230

DSC_0221

Ainiin, Operaatio Hyvä Olo on jatkunut nyt jo kuukauden! Meikäläisellä ei ole ollut minkäänlaista vaikeutta lakon pitämisessä, mikä on ajanut allekirjoittaneen ihmetyksen partaalle. Edes toinen ja kolmas viikko eivät olleet hankalia. Välillä harmitti tuossa pääsiäisenä, kun en syönyt suklaamunia. Mutta pääsiäisiä tulee aina, samoin suklaamunia. Vielä olo ei ole sisäisesti muuttunut.
Ja ainiin, tuossa yllämainitussa postauksessa puhuttu "jalkaoperaatio" vähän jäi.. En ole jaksanut tehdä mitään jalkajuttuja.. Saati edes etsiä niitä. Mutta mulla on nyt toinen pikku proggis mietinnän alla, katsotaan jaksanko jatkaa sen suorittamista. Ja tuon herkkulakon päättymisajankohtakin on näin alustavasti päätetty: sitten kun meikäläinen täyttää kaksikymmentä! Eli syyskuun seitsemästoista päivä. Eipä tämän lakon suhteen ole mitään ihmeellistä, kun mulla ei ole edes ollut vaikeuksia ja hirveitä himoja, mistä selviämistä voisi täällä pohtia ja jakaa ajatuksia.

Miltäs muuten kuulostaisi jokin "terveelliset herkut, näitä syön kun herkkunälkä iskee" tyyppinen postaus?

Kommentit