Not a Motivationmonday

Myytti: marraskuu on vuoden masentavin kuukausi.

Totuus: marraskuu on vuoden masentavin kuukausi.

Onneksi vuoden masentavin kuukausi on kohta selätetty. Vaikka pidän itseäni peruspositiivisena, iloisena ja optimistisena tyyppinä, marraskuu vaikuttaa minuun joka ikinen vuosi vieden kaiken haluni poistua talosta, tehdä asioita ja saada aikaan yhtään mitään. Tunnen hirmuista tarvetta mennä nukkumaan kello neljä päivällä. Vellon koko marraskuun yhtä harmaassa ja sateisessa ja pimeässä mielenmaisemassa kuin päivät ympärilläni. Marraskuu on vuoden pimein, rumin ja synkin kuukausi. Ollaan jätetty hyvästit syksyn viimeisille lämpimillä päiville, meitä viisaammat linnut ovat lähteneet etelään (kuten varmaan minunkin pitäisi) pakoon kylmyyttä ja pimeyttä. Missään ei näy enää vihreää. Marraskuun pääväri on ruskea, harmaa ja musta. Se, joka väittää, että marraskuu on hyvä kuukausi, valehtelevat itselleen ja meille muille. Marraskuun pimeys imee kaiken energian ja ilon ainakin allekirjoittaneesta. Tämä ei välttämättä näy ulospäin, mutta tunnen oloni yleensä pimeinä kuukausina erittäin ärtyneeksi.

Aistiiko koko postauksen alusta, että meikäläisellä oli todellakin niin perinteinen marraskuinen maanantai kuin vain oppikirjasta on mahdollista repäistä; heräsin laittoman aikaisin ja lähdin kouluun kuuntelemaan neurologian luentoa (lisäksi luento oli toisella toimipisteellä, kuin missä normaalisti olemme. Ja tälle toimipisteelle on vajaa puolituntia pidempi matka kuin omalle toimipisteellemme). Luennon jälkeen istuin superhitaassa bussissa ja meinasin myöhästyä sen takia seuraavasta bussistani. Kotiin päästyäni olin jo hermoraunio. Asetuin koneen ääreen kirjoittamaan psykologian kurssiini kuuluvaa kliinisen psykologian tehtävää, joka pitää olla valmiina huomenna. Olen jo parin päivän aikana kironnut viikonlopun työni syvimpään helvetin rakoon pilalle menneen lastenneurologian tentin ja nyt tämän psykologian tehtävän takia. 

Olen super ääniherkkä ihminen ja kun äiti leikki piilosta kummityttömme kanssa, hän puhui aivan äärettömän ärsyttävällä äänellä. Pyysin häntä puhumaan normaalisti, sillä en kestänyt ääntä, (Kyllä,minulla on ongelmia erilaisten äänien suhteen) mutta tää kuuluu tähä leikkiin nii on pakko puhuu tällee. Jokaisen sanan jälkeen tunsin kuinka paine pääni sisällä ja jännitys hartioissa ja niskassa kiristyi ja kasvoi. Lähdin sitten ovet paukkuen lenkille koiran kanssa. Ulkona on jälleen pilkkopimeää, ollut jo pitkään. Tunnen edelleen jännityksen ja kuljenkin puolet lenkistä hartiat jäykkänä korvissa. Puolessa välissä lenkkiä hidastin viimein puolijuoksua vastaavaa tahtiani ja kireys rupesi pikkuhiljaa helpottaa. (Iita käyttäytyi muutoin todella mallikkaasti: ei kehdannut meikäläisen räjähdyksen uhalla äristä yhdellekään vastaantulevalle koiralle. Ainut iso miinus koiran käytöksessä oli se, ettei sitä olisi millään huvittanut kävellä meikäläisen kanssa, vaan sitä sai osan lenkistä vetää perässä - sillä, että olin ihan raivona ja koira vaistosi sen, ei tietystikään ole mitään tekemistä asian kanssa ;D) Siinä, missä normaaleita ihmisiä olis ehkä haitannut koko lenkin jatkunut sade, meikäläinen häiriintyy äänistä. 

Kotiin päästyäni vaihdoin päälle juoksukamppeet, vedin kuulokkeet korviin, sportstrackerin päälle ja juoksusoittolistani soimaan - vain huomatakseni, että puhelimeni oli poistanut kaikki soittolistani. Jouduin siis luomaan pikapikaa uuden soittolistan lenkilleni. Purin loputkin agressiostani juoksulenkille ja loppulenkistä ajatukseni rupesivat olemaan hiukan selkeämpiä ja rauhallisempia. Koko lenkin ajan edelleen jatkunut sade ei haitannut lainkaan, antoi vain vauhtia ja lisäpuhtia.

(Näitä ihania talvipäiviä odotellessa)

Mutta palataksemme taksin marraskuiseen masennukseen ja melankoliaan: minun marraskuuni on ollu täynnä koulua, tehtäviä, tenttejä, pitkiä päiviä, kamalia työpäiviä, kamalia pitkiä työpäiviä, unettomia öitä ja väsymystä. Huomion arvoinen seikka kuitenkin on, että elämäni on jatkunut samanlaisena tasapainoiluna työn ja muun elämäni välillä jo kaksi vuotta, mutta tekemäni työtaakka (sekä töissä että koulussa) on viimeisen kuukauden aikana väsyttänyt minua erittäin paljon, vaikka olen koulussa ja töissä saman verran kuin aiempinakin kuukausina. Tämä kuukausi ei eroa edeltäjistään muutoin kuin mielialaltani. Marraskuun pimeys väsyttää minut. Samalla tavalla koko muu talvi ja satunnaiset erittäi pitkät  pimeysjaksot vaikuttaa minuun erittäin negatiivisesti, mutta auta armias se yksi aurinkoinen päivä niin elämä hymyilee taas, eikä mikään enää haittaa minua. 

(Krabi, Thaimaa tammikuu 2014)

Tekstin loppupäätelmä onkin se, että marraskuu on yksi inhokkikuukausistani. Se on pimeä, kylmä ja harmaa kuukausi. Minun elämäni on yhtä mitäänsanomatonta myös marraskuussa, mutta se tuntuu kaikista pahimmalta kaiken pimeyden keskellä. Pimeys vaikuttaa elämänilooni - olen aurinko energialla toimiva yksilö. 

Odotan sitä, että maan peittää ihana lumikerros, joka tuo valoa tuohon pimeyteen. En jaksa tuota ruskean harmaata loskap*skaa. Onneksi kohta alkaa joulukuu ja saa alkaa fiilistellä joulua. Joulukuussa tapahtuukin kaikkea kivaa ja vaikka koulussa odottaa erittäin intensiivinen ja kenties jopa rankka kurssi, odotan joulukuuta innolla.

Marraskuu kun nyt on vain tällainen välikuukausi - ei vielä talvi, mutta liian myöhäinen ollakseen syksy. Täydellinen aika potea vuoden ainut masennuskausi ja pistää se kaamosmasennuksen syyksi! 

On vielä pakko mainita, että samat ilot ja surut, onnistumiset ja epäonnistumiset sitä tässäkin kuussa kantaa mukanaan, mutta silti kaikki tuntuu paljon raskaammalta kuin vielä kuukausi sitten. Onneksi peruspositiivinen luonteeni kuitenkin yleensä näinä synkkinäkin päivinä puskee lopulta läpi: nyt lenkin jälkeen onkin hyvä fiilis, suihkunraikkaana on hyvä olla. Enää tarvitsen vähän iltapalaa ja avaan sitten iltalukemiseksi jonkin ihan muun kirjan kuin kliininen psykologia!

(Ps. Tällä hetkellä luen Kristine Barnettin kirjoittamaa Ihmeellinen Mieli poikani tarina)

... Kyllä se kevät ja kesä sieltä pikkuhiljaa tulee. Ja sitä ennen juhlitaan vielä joulu. Marraskuu masennukseen on varmaankin maailman huonoin idea alkaa selailla Thaimaa kuvia.. Hups.