Lots of Brändöm

Olen aiemminkin kirjoittanut tästä samasta aiheesta, nimittäin Veeti laihdutuskuurista. Tai noh, ehkä sitä ei pidä nimittää virallisesti (enää) laihdutuskuuriksi, vaan ennemminkin oikeaoppiseksi ruokinnaksi sekä elämäntaparemontiksi.  Tämä aihe on taas noussut ajankohtaiseksi ja pohdinnan alle. Veeti on ollut tasaisesti viimeisen vuoden hyvässä mutta hiukan pulleassa kunnossa. Kesän yli kuukauden mummoni luona hoidossa olo aiheutti hiukan takapakkia ikuisuusprojektille. Samoin joulu. Ja ei ole pelkästään mummoa syyttäminen, olen kieltämättä kova lellimään kissaani myös ihan itse. Perheemme Isäntä on onneksi tuon kissan ruokinnan suhteen hiukan tiukempi, joten Veeti on saanut hyviä "täsmälaihdutuskuureja" aina minun ollessani poissa kotoa useamman päivän. Olen siis aiemmin pohtinut blogissakin keinoja kissan laihduttamiseen ( klick ) sekä kirjoittanut eläinlääkärin kanssa käydystä keskustelusta Veetin painoon liittyen ( klick ). Yksin elävä kissa liikkuu huom...

... ja toimistohommia? ( not ) Näin uudenvuoden kynnyksellä voi varmaankin unelmoida, suunnitella ja pohdiskella tulevaa vuotta. Ja elämää ylipääntään. En ole vuosiin tehnyt uudenvuoden lupauksia, mutta uskon siihen, että unelmointi on hyvästä. Lisäksi ääneen sanottu ja ylös kirjoitettu (ja mahdollisesti julkisesti blogissa huudeltu) unelma on lähempänä toteutumista, kuin sellainen, jonka pidämme piilossa itsellämme.  Vaikka jotkut asiat vaikuttavat mahdottomilta ja sellaisilta, mitä "ei voisi koskaan tapahtua", niin on aina hauska nähdä, kuinka kuitenkin huomaamattamme pyrimme kohti unelmiamme.  Ja pian se mahdotonkin saattaa toteutua.  Joten nyt testataan sitä. Tässä on minun unelmiani.  Toivottavasti voin muutaman vuoden päästä palata tämän postauken pariin ja naurahtaa sille, että kaikki unelmani ovat täyttyneet. Tai sitten ne ovat muuttuneet ja kehittyneet toisenlaisiksi,  paremmiksi. Näin valmistumiseni jälken.  Onko lainkaan yllättävää, ...

Otettiin Veetin kanssa yksi päivä tonttukuvia. Satuin olemaan kotosalla samaan aikaan, kun ulkona oli kerrankin valoisaa . (Ei sillä, etten olisi ollut päivivin kotona, mutta valoa ei ole ollut juuri ollenkaan) Alunperin mulla oli suunnitelmissa ottaa upeat, loppuunasti suunnitellut ja hienoilla rekvisiitoilla toteutetut kuvat, mutta Veeti oli asiasta hiukan eri mieltä. Samoin asunnon lopullinen sisälle tuleva valo. Kumpikaan, valo tai Veeti, eivät suostuneet yhteistyöhön. Niinpä sisällä otetut kuvat jouduttiin ottaa salamalla, rekvisiittanani toimineet jouluvalot eivät toimineet kuvissa halutulla tavalla ja Veeti mielestä tonttulakki oli ehkä paskin keksintö ikinä. Et ONX PAKKO?! Lopulta siirrettiin kuvaukset hetkeksi ulos, jossa valo oli hiukan sisätiloja parempi. Kuvaukset kestivät ulkona tosissaan vain hetken, koska kissan mielestä a) ulkona oli liian kylmä ja liikaa lunta ja b) tonttulakki pysyi sen päässä muutaman sekuntin kerttallaan :D  Rakas opinnäytetyöparini Lau...

En tänävuonna lähettänyt kenellekään joulukortteja, joten tämä blogin "kortti" saa ajaa asian ;) Erittäin ihanaa, lämpöistä ja ruuantäytteistä joulunaikaa teille kaikille Sekä Onnellista, räiskyvää ja menestyksekästä uuttavuotta 2018! Me pakataan kimpsut ja kampsut ja lähdetään reissuun sunnuntaina : lähdetään koko konkkaronkan voimin Vantaalle mun valmistujaisiin . Me jäädään Veetin kanssa huudeille pyörimään vielä jouluksi ( yhyy , kun tuo yks vatipää ♥ joutuu lähteä takaisin eikä olla jouluna kimpassa mutta wohoo , kun saan pitkästä aikaa vähän paremmalla ajalla nähdä kavereita, sukulaisia ja tuttuja - onhan mulla jopa yli viikko aikaa! Ja joulu ♥ han on vaan parasta mitä tiedän!) Joulun jälkeen tullaan sitten takaisin kotiin ja vietetään täälä tapanina pikkuporukalla Joulu2 :nen, a.k.a Joulujudu.  ♥ Ja tammikuussa alkaa sitten ihan kunnolla työt ! Jeij! Mulla on tosi hyvä fiilis ja pöhinä työjuttujen suhteen! Kiva päästä oikeasti kunnolla hommiin ja tek...

Kuten eräässä  aiemmassa postauksessa selitin, siivosin hiukan blogia ja sitä kautta kävin läpi vanhempia postauksia. Löysinkin aikaisemmin täälä blogissa kirjoittamani tekstin ( KLICK KLICK! ). Ja se ei saanut muuta kuin hymyn huulilleni. Voi kumpa olisi tyttö tiennyt...  Kyseinen teksti, josta nyt olen muutaman lainauksen liittänyt tähän tekstiin, on kirjoitettu hiukan vajaa kolme vuotta sitten. Sen on kirjoittanut kaksikymmentäyksivuotias, puoli vuotta sitten opintojaan aloittanut toimintaterapeutin alku, jolla ei ollut todellakaan mitään käryä siitä, mihin elämä tulee häntä kuljettamaan. Ja nyt niihin vastaa kohta valmistunut, kolme ja puoli vuotta opintojaan käynyt, kaksikymmentäneljävuotias edelleen toimintaterapeutin alku. Jolla ei edelleenkään ole mitään käryä siitä mihin elämä häntä tulee kuljettamaan, vaikka se on jo kuljettanut hänet kauas kotoa. Mutta nyt hänellä on jo suunnitelmia omalle ammatilliselle uralleen ;) Tämä postaus liippaa aiheeltaan ja teemalta...

Meikäläinen tirautti tänään muutaman kyyneleen, kun Skypen välityksellä juttelin tutor-opettajalleni, kun meillä oli valmistumiskeskustelu . Jotenkin itselleni tuli yllärinä koko tunnereaktio, koska koko valmistumiskeskustelu oli kieltämättä mielestäni vähän turha ja olisin (yllättävää) ollut mieluummin vielä nukkumassa, kun koneen ääressä istumassa aamulla. Yleensäkin olen kaikkiin noihin koulukeskusteluhin suhtautunut kevein ja hyvillä mielin. Niin myös tähän. Mutta jokin siinä sitten iski. Ja se jokin oli se, että tässä oikeasti pikkuhiljaa alkaa sisäistää sitä, että me valmistutaan ihan just . Tarkalleen ottaen 18 päivän päästä. Sen jälkeen meidät potkitaan ulos koulusta, emmekä enää pääse edes sähköpostiimme. Joka on ehkä yksi top5 käytetyimmiästä sivustosta, jota koneellani avaan: facebookin, henkilökohtaisen sähköpostin, bloggerin ja koulun toisen sivuston lisäksi. Valmistumisen jälkeen se kaikki tuttu ja turvallinen jää taakse ja meidän on hypättävä pelottavaan työelämään ....

Pitkä ja piinaava opinnäytetyöprosessi alkaa olla pikkuhiljaa takanapäin. Tai no, tarkalleen ottaen se on takanapäin. Päätettiin viime lauantaina, että työ on valmis. Saatiin viimeiset kriittisimmät korjauskohdat tehtyä. Hirmuisestihan työtä olisi edellen voinut vääntää, kääntää ja säätää . Oltaisiin voitu tarkastella vielä sitä, tätä ja tuota ja kirjoittaa lisää aiheista x, y ja z . Mutta jossain vaiheessa se on vain pakko sanoa että nyt riittää ja lopettaa. Meillä se hetki siis koitti lauantaina.  Jonka jälkeen mukavasti kävin kahden kaveri kanssa yksillä, nauttimassa illasta ja pelaamassa yatsia. Ja pakko myöntää, en ole koskaan aiemmin pelannyt yatsia. Hauska peli, koska siinä ei ole oikeasti mitään tekemistä osaamisen ja nopanheittokykyjen kanssa. Ainakaan meillä. Ja kotiin saavuttuani avasin toisen siiderin – sellaisen, jonka sain kiitoslahjana, kun keväällä autoin kaveriani hänen opinnäytetyön valmistumisessa tehdessäni hänen opinnäytetyöhönsä kuvitukset! – ja karkk...