Muutama ajatus
Olen tässä parin viimepäivän aikana kokenut muutaman erittäin hyvän hetken. Toinen liittyy itsensä herättämiseen kesken "pahojen" ja negatiivisten mietteiden ja toinen liittyy siihen, kun vain tietää, että nyt tuli tehtyä oikea ratkaisu ja se on menoa.
Ja on mulla vielä kolmaskin juttu, mutta kerron sen sitten ihan vikana.
MENTAL BITCH SLAP TO MYSELF
On jotain sellaisia asioita, joista ei tykkää ollenkaan. Ja mikä onkaan kamalampaa, kuin saada itsensä kiinni tekemässä juuri sitä asiaa josta muiden tekemänä ei pidä lainkaan. Menikö liian epäselväksi? Okei, oikeasti tämä mun juttuni ei ole niin hieno, kuin mitä annan ymmärtää, mutta mielestäni mainio esimerkki siitä, kuinka suuri valta mielellämme, ajatuksillamme ja asenteellamme on asioihin.
Olin sunnuntaina tallilla. Meillä oli tämän kauden viimeinen tunti, ennen kesätaon alkua. Saavuin tallille ehkä vähän haikein mielin: ensiviikolla tähän aikaan sitä olisi jossain ihan muualla. Pakko olisi varmaankin käyttää viimeisetkin vähät rahani siihen, että otan jonkin kesäkurssin.
Parkkeeraan auton aikalailla vakkaripaikalleni ja suunnistan talliin katsomaan mikä hevonen minulle on tänään annettu ratsukseni. Listalla komeilee nimeni kohdalla se tallin elukka, joka ei ole sielä oman top kymppilistani kärjessä. Mielialani romahti heti. Selailen muut tunnillemme tulevat hevoset läpi ja huomaan sielä mm. oman lempparini. Perkule, kun en saa edes viimeistä tuntia mennä jollain kivalla hevosella. Hiukan ärsyttää ja kiroan jo koko kauden ja sen kuinka viimeinen tuntini menee pilalle ja on muutenkin ihan perseestä. Vien omat tavarani hevosen karsinan eteen ja moikkaan uljasta ratsuani ja mumisen sille (kuitenkin kiltillä ja postiviisella äänellä) siitä, että miksi juuri minä. Haen hevosen varusteet ja harjat ja rupean harjailemaan eläintä.
Sitten tajuan sen, mitä olen viimeiset minuutit tehnyt. Olen manannut, kironnut ja harmitellut tuntia ja hevosta jo ennenkuin olen edes noussut selkään. Olen päästänyt kaikki ennakko odotukseni valloilleni ja käyttäytynyt juuri niin lapsellisesti, kuin mitä inhoan. Mielestäni ei ole kenellekkään, minkä ikäinen onkaan, sopivaa ja hyvää käytöstä inistä ratsastuskoululla siitä hevosesta, joka ratsuksi on sinä päivänä annettu. Jokainen niistä kilteistä ja majesteettisista eläimistä on, samalla tavalla kuin mekin, oma persoonansa ja jokaisella niistä on jotain opetettavaa meille. Tietystikään kaikista ei voi pitää, mutta oma käytökseni sunnuntaina oli niin lapsellista.
Annoin itselleni henkisesti ympäri korvia ja muutin ajatteluani. Me ratsastaisimme tänään niin hienosti. Hevonen olisi niin upea. Tämä olisi viimeinen tunti tältä kaudelta ja se menisi juuri nappiin. Tai jos ei menisi nappiin niin ainakin tekisin kaikkeni, jotta saisin hevosesta rennon, letkeän ja nopean (kyseinen kopukka on siis erittäin hidastempoinen ja rauhallinen, mikä on yksi syy sille, ettei se komeile lempparilistani kärjessä). Vietin pitkän tovin vain rapsuttaessani hevosta kutiavasta paikasta ja tunnille mentäessä jätin satulan keikkumaan kentänlaidalle ja hyppäsin selkään ilman. Rakastan ilman satulaa ratsastamista, ja meillä on siihen onneksi mahdollisuus sillointällöin.
Ja voin sanoa. Tunti oli mukava. Hevonen oli mukava. Tietystihän hevonen olisi voinut olla vielä hiukan pehmeämpi ja letkeämpi, kantaa itseään hiukan paremmin ja ties mitä kaikkea, mutta olin erittäin tyytyväinen tunnin jälkeen. Ei se ollutkaan hassumpi viimeinen tunti.
(Kuvien hevoset eivät liity juttuun, eikä kumpikaan ole edellämainittu hevonen.)
LOVE AT THE FIRST TRY
Eilen, eli maanantaina sitten taas koin rakkautta ensisilmäyksestä. Tai no, oikeastaan ensikokeilusta. Viimepostauksessa kertomani kameran huollattaminen ei mennyt ihanniinkuin strömsöössä, koska jas tekniikan huoltosetä ei suostunut kertomaan minulle mitään veikkausta siitä mikä vika objektiivissa mahdollisesti olisi, mitä korjauttaminen tulisi maksamaan taikka saataisiinko objektiivia kuntoon viikossa (arvio oli jokaiseen kysymykseen suunnilleen tämmöinen: "ömmhh ööh jaah, ei voi sanoa, en osaa arvioida"). Sanoin sitten kiitti ja kuitti koko paikalle ja kiikutin rikkinäisen objektiivini niin kauas kyseisestä paikasta kuin mahdollista. Veikkaus oli, ettei objektiivia ehdi korjata viikossa ja oma arvioni oli hinnaston perusteella, että korjauttaminen olisi lähtenyt 95 e. Pelkkä huoltoarvio olisi maksanut jo 45 e.
Muutaman päivän pähkäilin eri vaihtoehtojani, jotka olivat seuraavat: ostaa "halpa" uusi ja samanlainen objektiivi, ostaa kallis uusi ja parempi objektiivi, ostaa (kallis) kokonaan uusi kamera perusobjektiivi yhdistelmällä tai lainata tutultamme heidän kamerasta objektiivia reissun ajaksi.
Vaihtoehdoista viimeinen, tutun objektiivin lainaaminen, tippui pois nopeasti ja siitä tulikin ihan viimeinen ja epätoivoisin vaihtoehto. Myös samanlaisen ja huonon (ja halvan) objektiivin vaihtoehto tippui äkkiä pois. Meikäläinen haluaa hyvää ja laadukasta. Ja olen sellainen tyyppi, että kun kuulen paremmasta vaihtoehdosta, niin kiinnostun siitä välittömästi. Niin kävi myös objektiivin kohdalla. Kohta huomasinkin painivani kahden vaihtoehdon välillä: ostaako uusi (kallis) objektiivi vaiko (samalla hinnalla) kokonaan uusi kamera, jossa on hiukan huonompi objektiivi. Uudessa kamerassa houkuttaa myös sen veden ja iskun kestävyys.
Kävin siis eilen Rajala ProShopista ostamassa itselleni uuden.... objektiivin. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin uuden objektiivin hankintaan ja rajalalla käynti vahvisti mielipiteeni. Pääsin nimittäin testamaan sekä kameraa että objektiivia, joita harkitsin. Aluksi näpräsin kameraa, jossa oli kiinni sen mukana tuleva objektiivi. Kamera oli mukava ja objektiivi samantyylinen kuin minun aiempikin. Olisin varmasti viihtynyt kyseisen uuden kameran kanssa (ja sillä olisi voinut ottaa kuvia veden alla). Sitten vaihdoin kameraan sen objektiivin, jota harkitsin - ja zoomasin. Zoomasin tasan kerran ja tiesin, että se on nyt menoa. Olin aivan myyty ja valintani varmistui siltä seisomalta. Tämä olisi minun.
Uuden kameran mukana tullut 11-27,5 mm linssi ei millääntavalla vetänyt vertoja uuden objektiivini 10-100 mm linssille! Tilanne oli sillähetkellä selvä. Tyrmäysvoitto uudelle objektiivilleni. Käskin myyjää pistää uusi vauvani pakettiin ja eikun rahat hiukan visuaalisempaan ja käsinkosketeltavampaan muotoon.
(Rahahuoliani sanon kaikille miettiväni myöhemmin... demoni olkapäälläni on antanut niin sievästi turpiin sille minusta huolissaan olevalle enkelille ja käskee vinguttaa visaa)
Ollaan huomenna lähdössä reissuun enkä oikein vieläkään ole käsittänyt sitä kunnolla. Todennäköisesti ymmärrän sen huomenna astellessani lentokentälle. Tai sitten vasta perillä Kroatiassa, missä lämpö ja aurinko, hyvä ruoka, juoma ja loma odottavat meitä.
En ole vieläkään pakannut, aurinkorasva on ostamatta ja rahat vaihtamatta. Kyydistä kentälle ei ole tietoakaan, eikä oikeastaan siitäkään monelta me ollaan kentälle menossa. Onneksi lentomme lähtee vasta päivällä, joten aamusta ei ole mikään kiire, ehtii hyvin (paniikki)pakkailla ja kulkea kentälle vaikkapa bussilla. Kerta se olisi ensimmäinenkin ;)
Ainut mitä olen tehnyt (kameran kunnostamisen reissuvalmiiksi lisäksi) on se, että olen käynyt kirjastossa lainaamassa itselleni reissuluettavaa. Ja on mulla jopa passi etsittynä valmiiksi.
Yritän blogia päivittää ainakin kerran reissun aikana, jos saan Essin Pädin käyttööni (edes kerran :D), mutta itseni tuntien, en lupaile liikoja. Saattaakin hyvin olla niin, että blogi jää vaille yhtäkään päivitystä. Kannattaa kuitenkin napata itsensä instagramini puolelle @julperr ! Toivon hiukan aktiivisempaa päivitystahtia sillä saralla kuitenkin.
Ja mielessäni elää unelma siitä, että saisin aikaiseksi päivittää huomenna aamulla ennen lähtöä vielä yhden postauksen.
Tämä mimmi painuu kohta vaihtelemaan itselleen kroatian kunia ja ostamaan aurinkorasvaa. See ya!
Ja on mulla vielä kolmaskin juttu, mutta kerron sen sitten ihan vikana.
MENTAL BITCH SLAP TO MYSELF
On jotain sellaisia asioita, joista ei tykkää ollenkaan. Ja mikä onkaan kamalampaa, kuin saada itsensä kiinni tekemässä juuri sitä asiaa josta muiden tekemänä ei pidä lainkaan. Menikö liian epäselväksi? Okei, oikeasti tämä mun juttuni ei ole niin hieno, kuin mitä annan ymmärtää, mutta mielestäni mainio esimerkki siitä, kuinka suuri valta mielellämme, ajatuksillamme ja asenteellamme on asioihin.
Olin sunnuntaina tallilla. Meillä oli tämän kauden viimeinen tunti, ennen kesätaon alkua. Saavuin tallille ehkä vähän haikein mielin: ensiviikolla tähän aikaan sitä olisi jossain ihan muualla. Pakko olisi varmaankin käyttää viimeisetkin vähät rahani siihen, että otan jonkin kesäkurssin.
Parkkeeraan auton aikalailla vakkaripaikalleni ja suunnistan talliin katsomaan mikä hevonen minulle on tänään annettu ratsukseni. Listalla komeilee nimeni kohdalla se tallin elukka, joka ei ole sielä oman top kymppilistani kärjessä. Mielialani romahti heti. Selailen muut tunnillemme tulevat hevoset läpi ja huomaan sielä mm. oman lempparini. Perkule, kun en saa edes viimeistä tuntia mennä jollain kivalla hevosella. Hiukan ärsyttää ja kiroan jo koko kauden ja sen kuinka viimeinen tuntini menee pilalle ja on muutenkin ihan perseestä. Vien omat tavarani hevosen karsinan eteen ja moikkaan uljasta ratsuani ja mumisen sille (kuitenkin kiltillä ja postiviisella äänellä) siitä, että miksi juuri minä. Haen hevosen varusteet ja harjat ja rupean harjailemaan eläintä.
Sitten tajuan sen, mitä olen viimeiset minuutit tehnyt. Olen manannut, kironnut ja harmitellut tuntia ja hevosta jo ennenkuin olen edes noussut selkään. Olen päästänyt kaikki ennakko odotukseni valloilleni ja käyttäytynyt juuri niin lapsellisesti, kuin mitä inhoan. Mielestäni ei ole kenellekkään, minkä ikäinen onkaan, sopivaa ja hyvää käytöstä inistä ratsastuskoululla siitä hevosesta, joka ratsuksi on sinä päivänä annettu. Jokainen niistä kilteistä ja majesteettisista eläimistä on, samalla tavalla kuin mekin, oma persoonansa ja jokaisella niistä on jotain opetettavaa meille. Tietystikään kaikista ei voi pitää, mutta oma käytökseni sunnuntaina oli niin lapsellista.
Annoin itselleni henkisesti ympäri korvia ja muutin ajatteluani. Me ratsastaisimme tänään niin hienosti. Hevonen olisi niin upea. Tämä olisi viimeinen tunti tältä kaudelta ja se menisi juuri nappiin. Tai jos ei menisi nappiin niin ainakin tekisin kaikkeni, jotta saisin hevosesta rennon, letkeän ja nopean (kyseinen kopukka on siis erittäin hidastempoinen ja rauhallinen, mikä on yksi syy sille, ettei se komeile lempparilistani kärjessä). Vietin pitkän tovin vain rapsuttaessani hevosta kutiavasta paikasta ja tunnille mentäessä jätin satulan keikkumaan kentänlaidalle ja hyppäsin selkään ilman. Rakastan ilman satulaa ratsastamista, ja meillä on siihen onneksi mahdollisuus sillointällöin.
Ja voin sanoa. Tunti oli mukava. Hevonen oli mukava. Tietystihän hevonen olisi voinut olla vielä hiukan pehmeämpi ja letkeämpi, kantaa itseään hiukan paremmin ja ties mitä kaikkea, mutta olin erittäin tyytyväinen tunnin jälkeen. Ei se ollutkaan hassumpi viimeinen tunti.
(Kuvien hevoset eivät liity juttuun, eikä kumpikaan ole edellämainittu hevonen.)
LOVE AT THE FIRST TRY
Eilen, eli maanantaina sitten taas koin rakkautta ensisilmäyksestä. Tai no, oikeastaan ensikokeilusta. Viimepostauksessa kertomani kameran huollattaminen ei mennyt ihanniinkuin strömsöössä, koska jas tekniikan huoltosetä ei suostunut kertomaan minulle mitään veikkausta siitä mikä vika objektiivissa mahdollisesti olisi, mitä korjauttaminen tulisi maksamaan taikka saataisiinko objektiivia kuntoon viikossa (arvio oli jokaiseen kysymykseen suunnilleen tämmöinen: "ömmhh ööh jaah, ei voi sanoa, en osaa arvioida"). Sanoin sitten kiitti ja kuitti koko paikalle ja kiikutin rikkinäisen objektiivini niin kauas kyseisestä paikasta kuin mahdollista. Veikkaus oli, ettei objektiivia ehdi korjata viikossa ja oma arvioni oli hinnaston perusteella, että korjauttaminen olisi lähtenyt 95 e. Pelkkä huoltoarvio olisi maksanut jo 45 e.
Muutaman päivän pähkäilin eri vaihtoehtojani, jotka olivat seuraavat: ostaa "halpa" uusi ja samanlainen objektiivi, ostaa kallis uusi ja parempi objektiivi, ostaa (kallis) kokonaan uusi kamera perusobjektiivi yhdistelmällä tai lainata tutultamme heidän kamerasta objektiivia reissun ajaksi.
Vaihtoehdoista viimeinen, tutun objektiivin lainaaminen, tippui pois nopeasti ja siitä tulikin ihan viimeinen ja epätoivoisin vaihtoehto. Myös samanlaisen ja huonon (ja halvan) objektiivin vaihtoehto tippui äkkiä pois. Meikäläinen haluaa hyvää ja laadukasta. Ja olen sellainen tyyppi, että kun kuulen paremmasta vaihtoehdosta, niin kiinnostun siitä välittömästi. Niin kävi myös objektiivin kohdalla. Kohta huomasinkin painivani kahden vaihtoehdon välillä: ostaako uusi (kallis) objektiivi vaiko (samalla hinnalla) kokonaan uusi kamera, jossa on hiukan huonompi objektiivi. Uudessa kamerassa houkuttaa myös sen veden ja iskun kestävyys.
Kävin siis eilen Rajala ProShopista ostamassa itselleni uuden.... objektiivin. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin uuden objektiivin hankintaan ja rajalalla käynti vahvisti mielipiteeni. Pääsin nimittäin testamaan sekä kameraa että objektiivia, joita harkitsin. Aluksi näpräsin kameraa, jossa oli kiinni sen mukana tuleva objektiivi. Kamera oli mukava ja objektiivi samantyylinen kuin minun aiempikin. Olisin varmasti viihtynyt kyseisen uuden kameran kanssa (ja sillä olisi voinut ottaa kuvia veden alla). Sitten vaihdoin kameraan sen objektiivin, jota harkitsin - ja zoomasin. Zoomasin tasan kerran ja tiesin, että se on nyt menoa. Olin aivan myyty ja valintani varmistui siltä seisomalta. Tämä olisi minun.
Uuden kameran mukana tullut 11-27,5 mm linssi ei millääntavalla vetänyt vertoja uuden objektiivini 10-100 mm linssille! Tilanne oli sillähetkellä selvä. Tyrmäysvoitto uudelle objektiivilleni. Käskin myyjää pistää uusi vauvani pakettiin ja eikun rahat hiukan visuaalisempaan ja käsinkosketeltavampaan muotoon.
(Rahahuoliani sanon kaikille miettiväni myöhemmin... demoni olkapäälläni on antanut niin sievästi turpiin sille minusta huolissaan olevalle enkelille ja käskee vinguttaa visaa)
VIELÄ YKSI AJATUS
Ollaan huomenna lähdössä reissuun enkä oikein vieläkään ole käsittänyt sitä kunnolla. Todennäköisesti ymmärrän sen huomenna astellessani lentokentälle. Tai sitten vasta perillä Kroatiassa, missä lämpö ja aurinko, hyvä ruoka, juoma ja loma odottavat meitä.
En ole vieläkään pakannut, aurinkorasva on ostamatta ja rahat vaihtamatta. Kyydistä kentälle ei ole tietoakaan, eikä oikeastaan siitäkään monelta me ollaan kentälle menossa. Onneksi lentomme lähtee vasta päivällä, joten aamusta ei ole mikään kiire, ehtii hyvin (paniikki)pakkailla ja kulkea kentälle vaikkapa bussilla. Kerta se olisi ensimmäinenkin ;)
Ainut mitä olen tehnyt (kameran kunnostamisen reissuvalmiiksi lisäksi) on se, että olen käynyt kirjastossa lainaamassa itselleni reissuluettavaa. Ja on mulla jopa passi etsittynä valmiiksi.
Yritän blogia päivittää ainakin kerran reissun aikana, jos saan Essin Pädin käyttööni (edes kerran :D), mutta itseni tuntien, en lupaile liikoja. Saattaakin hyvin olla niin, että blogi jää vaille yhtäkään päivitystä. Kannattaa kuitenkin napata itsensä instagramini puolelle @julperr ! Toivon hiukan aktiivisempaa päivitystahtia sillä saralla kuitenkin.
Ja mielessäni elää unelma siitä, että saisin aikaiseksi päivittää huomenna aamulla ennen lähtöä vielä yhden postauksen.
Tämä mimmi painuu kohta vaihtelemaan itselleen kroatian kunia ja ostamaan aurinkorasvaa. See ya!
Kommentit
Lähetä kommentti