Ylistys ystävälle

Heräsin tänään aamulla ihan super aikaisin, vaikka suhteellisen vapaata viikkoa saankin tällähetkellä viettää. Heräsin pirteänä joskus puoli seitsemän aikaan ja ensimmäinen asia minkä huomaan on se, että Essi on merkannut meikäläisen seuraavaan kuvaan instagramissa:


Kuva on meidän kahden vuoden takaisesta, ihanan aurinkoisesta ja muutenkin hulvattomasta ja muistojentäyteisestä reissusta Irlantiin. Ja kyseinen kuva sijoittuu vielä aurinkoiseen Galwayhin, jossa käytiin Cliffs of Moherien reissun yhteydessä pyörähtämässä.

Tulin kuvan ja tekstin näkemisestä jollaintapaa ihan mahdottoman onnelliseksi ja iloiseksi. Viikko vielä, niin ollaan uudestaan reissussa ja tälläkertaa aurinkoisessa kroatiassa ottamassa varaslähtöä kesän brunaan! Olen ihan pirun kiitollinen kaikille ystävilleni ja sukulaisilleni, jotka ovat aina paikalla kun heitä tarvitsen. Minut on siunattu ihan pirun hyvillä ja rakkailla ystävillä.

Tämä postaus onkin ylistyslaulu yhdelle heistä, reissukaverilleni Essille, jonka kanssa ollaan tehty enemmän tai vähemmän hölmöjä juttuja, saatu aina vain tyhmempiä ideoita ja oltu vielä tyhmempiä toteuttaessamme suunnitelmamme. Olemme Essin kanssa kierrelleet maailmaa. Kaikista tärkeinpänä pidän kuitenkin sitä, että minulla on ihminen, ystävä, jolle voin soittaa milloin vain, mistä ja miksi vain. Ihminen joka oikeasti toteuttaa hölmöjä ja hullunkurisia juttuja kanssani. Ihminen jonka kanssa saamme nauraa niin paljon kuin sielu sietää. Ihminen, kenen kanssa olla ihan täys sekopää ja heittää niin paskaa läppää, ettei oikeastaan kukaan muu kuin me kyseisiä vitsejä ymmärrä. Ihminen jonka bileseuraan voin aina luottaa, tyyppi joka lähtee kanssani tanssimaan, snägärille tai ottamaan vielä yhdet.

Hyvää aamun ja loppupäivän jatkoa teille kaikille. Pitäkää hauska ja hulvaton päivä.
Tämä mimmi polkaisi seitsemän jälkeen salille ja nyt olisi ehkä aika sapuskalle.
Loppupäivä meneekin helsingin puolella, kun kiikutan kameran huoltoon (ja näen myös yhtä kaveriani ja olen suunnitellut meille leffatreffit), jos joku huoltosetä tai -täti saisi sen korjattua ennen reissua. Sormet ristiin ja onnea toivottamaan.

a3 100_6304 100_6466 100_6711 100_6770 DSC_0107 DSC_0993 DSC_1555 2013-07-04 (11) 2013-07-08 (49) 00 a1

Minulla on myös pirun huonosti blogin puolella kuvia kenestäkään kavereistani, sillä pyrin pitämään blogin aikalailla "kaverivapaana" ja täällä silloin tällöin mainittavat kaverini suhteellisen anonyymeinä tyyppeinä, sillä "tällaisessa paikassa" (eli blogissa ja muissa ns. julkisissa paikoissa) on aina mahdollista saada myös negatiivista huomiota, vaikkei blogini mikään suosittu olekaan.. Tämä on kuitenkin minun blogini ja olen vastuussa kirjoituksistani ja julkaisemistani kuvista.

Ylläolevat kuvat ovat reissuilamme irlannista, lontoosta ja thaikuista sekä (19 tai 20 v?) synttäreiltäni (oikea alakulma).

Aika kuluu nopeasti ja välillä on vaikeaa ymmärtää sitä, että ollaan essin kanssa tavattu vasta lukion alussa, vasta kuusi vuotta sitten - vaikka tuntuu, kun oltaisiin tunnettu aina. Meille sillointällöin sanotaankin, että vaikutamme siltä, kuin olisimme tunteneet pienistä pennuista asti. 



Ylläolevia kuvia katsellessa tulee hiukan ikävä tuota otsatukallista hiustyyliä.. Jos vaikka kasvattaisin siihen takaisin?

Kommentit