Maistiaisia ja surua siitä, etten ole enää Cavtatissa

Olen ihan mahdottoman surullinen siitä, että minun piti jättää kuvankaunis Cavtat ja Kroatia taakseni - vain palatakseni kylmään, harmaaseen ja sateiseen Suomeen.

Kotiin, jossa joudun biksujen ja koko päivän kestävän auringonoton ja kolmen ruokalajin illallisten sijaan pukeutumaan paksuihin (melkeiin talvi)vaatteisiin, pesemään pyykkiä ja syömään kaikkea muuta kuin ravintolassa valmistettua sapuskaa.

Jouduin palaamaan upeasta "unestani" ja paikasta, jossa sieluni lepäsi ja keräsi voimia, tänne kylmyyteen ja karuun todellisuuteen siitä, että olen totaalisen köyhä ja suomen kesä tuntuu esittävänsä minulle vain huonoja puoliaan. Ulkona sataa. Viimeisenä aamunamme Kroatiassa, eilen, satoi myös ja ukosti, mutta sitä oli niin ihana katsella herkullista ja runsasta aamupalaa syödessä, Cavtatin "sataman" avatuessamme kauniina edessämme. Ja kyllä, merellinen maisema oli kaunis sateesta huolimatta. Kaksi tuntia ukkoskuuron jälkeen taivat oli pilvetön ja söimme jäätelöä ja heiluttelimme jalkojamme lämpimässä, kirkaassa ja niin upeassa vedessä.

Rakastuin Cavtatiin ensi hetkestä, kun näin lahden. Rakastan pienen kaupunkin rauhallista menoa ja meinkinkä, kuinka ihmiset (me mukaan lukien) käyskentelivät rantakadulla rauhassa, oli hiljaista, seesteistä ja kaunista. Vietimme useita tunteja vain katsellen. Cavtat on paikka, josta haluan isona ostaa kesähuvilan itselleni.

Iso osa sielustani ja palanen sydämestäni jäi jäljessäni tuohon ihanaan paikkaan.

Mutta täytyy lähteä, voidakseen palata takaisin.

DSC_7728 DSC_7941 DSC_8201 DSC_8332


Seuraavalla kerralla kerron lisää hotellistamme ja lisää siitä, kuinka menetin sydämeni tuolle paikalle. Ja lisää kuvia, sillä niitähän riittää. (Ylläolevissa kuvissa ylärivissä kaksi kuvaa Cavtatista ja alarivissä kaksi kuvaa reissultamme Dubrovnikiin. Ps. Viimeinen kuva vääristää rusketustani ihan pirusti)

Olen viettänyt juuri ehkä parhaan lomani koskaan, ja vaikka virkistynyt, levännyt ja hiukan ruskettunut olenkin, en olisi halunnut vielä tulla takaisin.

Huomenna lähdetään juhannuksen viettoon mökille, joten joudutte varmaankin odottamaan seuraavaa postausta sunnuntaihin/ensiviikkoon saakka.

Kommentit

  1. Mä niin tiedän Julle sun tunnelmat!!! Niin päätin minäkin, kun aikoinaan tein retken Cavtatiin Dubrovnikista käsin joskus vuonna (en muista), että tähän paikkaan palaan joskus uudelleen... Lähetinkin muistaakseni jollekulle kortin, jossa kerroin että jos me suomalaiset olemme saaneet kauniin maan, niin on myös kroatialaisia siunattu ihanalla maalla... Joko ruvetaan Julle säästämään siihen lomaosakkeeseen?? Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkä käytänkin mun asuntosäästötilin roposet siihen kesähuvilaan ja muutan pysyvästi tuonne.... ;) kaikki sukulaiset ja tutut tietysti tervetulleita kylään!

      Poista

Lähetä kommentti