Ruuti, Uuno ja Aava leikkimässä

Kävimme viime viikon perjantaina poikain kanssa treffaamassa ihanaa Aava labradoria. Aavan äitiä ei voitu ottaa leikkeihin mukaan, sillä Ruuti olisi varmaankin kauniille naiselle ehdotellyt säädyttömyyksiä, vaikkakin h-hetki onkin jo ohi :D Aavakin tuoksuu Ruutin mielestä taivaalliselta. En tiedä johtuuko se nuorukaisen alfanarttu persoonasta vai emänsä juoksuista, vai mistä. Onneksi perheeseen kuuluu myös mahtimummo, joka varmasti seuraavalla treffikerralla pistää pyllyjen kanssa liian läheisiin tunnelmiin halajavan pikkupojan ruotuun. Eilen nosework treeneissä vitsailimmekin kyseisen kaverini kanssa, että "yksi turpiinveto tilattu" ;) Ruuti on pirun röyhkeä kaikkien tyttöjen kanssa. Mikäli nartulla ei ole pokkaa sille heti kättelyssä sanoa, että minuahan kohdellaan kunnioittavasti, niin se on kyllä jatkuvasti tyrkyllä kalastelemassa mahdollisuuksia (huoh, sijoita tähän se fasepalm-emoji)

Aava on ihana 5kk ikäinen käyttölinjainen labradorinnoutaja. Nuoresta iästä huolimatta se käyttäytyy, hiukan rauhoituttuaan, pikkumies-Uunon kanssa tosi nätisti ja sievästi. Ja Uuno taas osoitautuu isomman kaverin kanssa todelliseksi sisupussiksi. Se juoksee tahallaa isompia päin, härppii niitä, ylijuoksun koettuaan juoksee kahta kauheammin takaisin päälle :D Uuno paineli metsässä isompien perässä aivan onnessaan, mutta aina kun isommat kääntyivät juoksemaan kohti, tuli Uunolle sellainen "shit shit shit"-ilme ja pinkoi se äkkiä koiravyöryä pakoon meidän ihmisten jalkoihin. Ajoittain meno oli isompien kanssa hiukan raisua, eikä Aava (saatika Ruutikaan) ole oikeasti se paras leikkikaveri Uunolle, mutta hyvin se jaksoi, eikä onneksi ota sen kummemmin pikku tälleistä ja pyörähdyksistä nokkiinsa.

DSC_0708 DSC_0709 DSC_0731 DSC_0729

DSC_0761
Uuno koetti olla näppäräketterä ja zoomailla Aavan tainnoksiin. Ihan se ei aina onnistunut, mutta kurvissa se kääntyi kyllä isompaa kaveria nopeammin ja pienemmällä kaarella. Jollin saattoi tapahtua...
DSC_0755
... Kaverin muksahdus nenälleen.

  DSC_0757 DSC_0758 DSC_0766 DSC_0767 DSC_0769 DSC_0771 DSC_0773 DSC_0776 DSC_0778 DSC_0779 DSC_0782 DSC_0787 DSC_0788 DSC_0789 DSC_0791 DSC_0799 DSC_0808 DSC_0809 DSC_0825 DSC_0827 DSC_0831 DSC_0832 DSC_0833 DSC_0840 DSC_0841 DSC_0852 DSC_0855 DSC_0857 DSC_0859 DSC_0861 DSC_0888 DSC_0900 DSC_0906 DSC_0911 

Islanninlammaskoira urokset Rekikielin Eldur Erosson "Ruuti" 2,5 vuotta, Linur "Uuno" 11 viikkoa sekä labradorinnoutaja narttu Metsähyrrän Aava "Aava" 5 kuukautta.

DSC_0915 DSC_0917 DSC_0920 DSC_0921 DSC_0924

Kommentit