Saariselkä osa II

Tevetuloa takaisin meidän Saariselän loman osa II. Ensimmäisessä osassa kerroin kahden ensimmäisen riessupäivämme kuulumisia ja tekemisiä. Nyt olisi tarkoitus kertoilla loppureissun puuhailut.

PERJANTAI 17.7.2020 // INARISSA

Alunperin vanhempani olivat suunnitelleet menevänsä Inariin ja majoittuvansa siellä. Näin Inarissa käynnin jälkeen oli erittäin hyvä idea jättää majoittumatta sinne. Saariselällä oli huomattavasti enemmän nähtävää ja koettavaa, koko kylä oli ulkoasultaan kauniimpi. Ja isoimpana Inarin miinuksena oli jäätävä määrä mäkäräisiä, joita Saariselällä ei ollut lainkaan.

Inaripäivämme aikana kävimme ensimmäisenä luontokeskus ja saamelaismuseo Siidassa. Siidaan eivät koirat olleet tervetulleita, joten osa porukasta joutui odotella ulkona. Siida oli hieno paikka. Siellä oli hirmuisesti nähtävää ja etenkin luettavaa. Museossa olisi mennyt pidempikin tovi. Pelkästään tunnissa, tai edes kahdessa, ei museota pysty kunnolla kiertämään, mikäli oikeasti haluaa paneutua siihen, mitä siellä on esillä! Ehdottomasti mielenkiintoisin oli heidän pysyvät perusnäyttelyt, jotka sijoittuivat niin sisälle kuin ulos. Etenkin ulkoilmanäyttely saa minulta isot pisteet. Oli todella mielenkiintoista käydä ihan läheltä katsomassa erilaisten saamelaiskansojen (onkohan tämä edes oikea termi?) erilaisia asutuksia, metsästysmajoja, metsästys ansoja ja ruuansäilytystapoja. Siida sai meidän koko porukalta kehuja. Miinuksena oli tosiaan se, että siellä olisi saanut kulutettua aika paljon aikaa, mitä meillä ei ollut riittävästi.

Olimme nimittäin menossa Inarijärven risteilylle, joka lähti aivan Siidan vierestä. Risteilyt lähtevät näin kesäaikaan joka päivä kello 13 sekä 17. Me menimme kello yhden risteilylle ja laiva oli yllättävän täynnä. Lippuja on mahdollista ostaa niin laivasta, kuin ennakkoon netistä. Nettivaraus ei vain valitettavasti meille toiminut edellisenä iltana kunnolla, joten jännitimme hiukan mahdummeko koko laivaan! Koirat ovat tervetulleita ulos laivan kannelle. Ja meidän lisäksi paikalla olikin ainakin pari muuta koiraporukkaa.

Risteily oli ehkä hiukan pettymys allekirjoittaneelle. Olin jotenkin typerästi kuvitellut, että laiva pysähtyy matkan aikana, joten olin harmissani, kun oletukseni osoittautui vääräksi. Laivasta olisi ollut mahdollista jäädä pois Pielpavuonoon ja sieltä patikoida Pielpajärven erämaakirjolle ja takaisin Inariin. Reitti on vain sen verran pitkä (ja lisäksi meillä oli hirmuinen nälkä!) ettei Uuno olisi sitä jaksanut kulkea.  

 

Uuno ja Ruuti ottivat molemmat risteilyn todella vakavasti, nukkuen. Risteilyn aikana saimme tietoa Inarijärven historiasta ja sen kulttuurisesta merkityksestä. Sää oli mukavan kaunis. 

Risteily kiersi Ukonsaaren (saamelaisittain Äijih) ympäri. Kyseinen saari, joka myös Ukonkivenä tunnetaan oli ulkonäöltään selvästi erilainen, kuin muut järven saaret. Se oli korkea ja kivinen. Saari on saamelaisten pyhä saari, jolla on järjestetty erilaisia palvontamenoja sekä tuotu erilaisia uhrilahjoja. Saari on 30m korkea ja näkyy Inarin kirkonkylälle saakka. Saari on 50 metriä leveä ja 100 metriä pitkä. Olimme yllättyneet, kuinka paljon puita ja muuta kasvustoa saarella olikaan. Oletuksissamme saari oli erittäin karu kivikasa :D

Paluumatkalla saimme nähdä myös Hautuumaasaaret.

 

Risteilyn jälkeen kävimme Inarin kirkonkylällä syömässä. Serkkuni oli iltamenomestana suositellut sellaista paikkaa kuin PaPaNa, jossa on kuulema aivan omanlaisensa tunnelma ja meno, sekä usein eturivin artisteja esiintymässä. Emme valitettavasti menneet kyseiseen paikkaan illalla, saatika yksille, emmekä nähneet yhtäkään esiintyjää. Paikka oli kuitenkin iso, tarjoilija erittäin mukava ja tunnelma rento. Koirat saivat tulla ulos terassille, joka nousi usempaan kerrokseen. Aluksi meitä kiusasi hirmuinen mäkärälauma, mutta vaihdettuamme paikkaa, jättivät nuo pienet pahoilaiset meidät (onneksi) rauhaan. Kerkisivätpä ne pirulaiset kuitenkin syödä koirien mahat, silmäkulmat ja muut hiukan vähäkarvaisemmat kohdat aivan punaisiksi. Koirille myös tarjottiin talon puolesta vettä. Minun pizzani ei ollut mitenkään erityisen speciaali, ihan hyvää, mutta en välttämättä sen perusteella kävisi uudestaan paikassa syömässä.

Ruokailun jälkeen suuntasimme Jäniskoskelle.  Koskelle pääsi esteettömästi kulkemaan leveää tietä pitkin. Reitti koskelle parkkipaikalta oli n. puolen kilometrin mittainen ja kosken pauhun tosiaan kuuli jo parkkipaikalta. Kosken luona on kota sekä huussi. Emme jääneet koskelle erityisen pitkäksi aikaa tutkiskelemaan, mutta tästäkin olisi lähtenyt pidempiä vaellusreittejä kulkemaan ja maasto oli aivan mahdottoman kaunista. Kosken yli kulki mahtava metallinen riippusilta.

 

Kosken pauhuista kruisailimme takaisin kohti Saariselkää, ja pysähdyimme matkalla Karhunpesäkivelle, joka sijaitsee Ivalosta n. 25 km pohjoiseen, kauniin Myössäjärven rannalla. Matkaa parkkipaikalta kivelle on 200 metriä, joka noustaan portaita pitkin. Karhunpesäkivi on siis ontto siirtolohkare. Se on maamme suurin tafoni, eli rappeutumisonkalo. Tafoni on (kiitos Wikipedian!) suureen kiveen, lohkareeseen tai kalliioon onkalorapautumisen seurauksena syntynyt luolamainen syvennys, kolo tai kuopanteiden sarja. Onkalo on synytyt, kun kiven pinta on rapautunut rikki sellaisesta kohdasta, joka on ympäröivää kiviainesta pehmeämpää/heikompaa. Kivi oli sisältä täynnä vähän niin kuin mehiläispesämäisiä kuoppia. Pesän sisällä oli ihanan viileää helteisenä päivänä ja sisälle ryömittiin kiven juuressa olevasta pienestä kolosta. Itse pesän sisällä mahtui hyvin seisomaan. Karhunpesäkiven kerrotaan saaneen nimensä siitä, että lumimyrskyssä eksynyt lappalainen oli mennyt luolaan suojaan ja nukahtanut sinne. Herättyään hän huomasi, että samassa luolassa oli talviuntaan viettävä karhu. Karhu ei onneksi herännyt ja mies pääsi poistumaan luolasta myrskyn laannuttua. Karhuteemaa oli hyödynnetty lähtöpisteessä melkoisesti, mn. erilaisten karhupatsaiden muodossa. 

 

 

 Kapusimme pesältä eteenpäin, lisää rappusia, noin 300 metrin verran. Päädyimme Karhunpesävaaran huipun näköalatasanteelle. Näkymät olivat hiukan metsäiset, mutta kauniit. Takaisin alas palattuamme joimme kaffet parkkipaikan viereisessä ravintola/kahvila/matkamuistomyymälä Karhu Tuvassa, joka nyt ei mitenkään erikoinen paikka mielestäni ollut.

 

Usein päivän ohjelman jälkeen mökissä oli tällainen meno. Kylläkin vain hetken. Uuno nauratti meitä usein omituisilla nukkuma-asennoillaan.

LAUANTAI 18.7.2020 // KIILOPÄÄTÄ VALLOITTAMASSA

Kiilopään parkkipaikka sijaitsee Saariselältä reippaat __km etelään. Kiilopäästä lähtee useita erilaisia reittejä Urho Kekkosen kansallispuistoon ja aluetta itseään kiertää muutama erimittainen teemareitti. Itse Kiilopään huipulle (546 metriä merenpinnan yläpuolella) nousee 2 km mittainen polku. Tältä polulta jos eksyy, niin jo on! Nousu oli melkoinen, mutta matkalla oli onneksi useita levähdyspisteitä, mikäli alkoi liikaa huohotuttaa. Jopa koirilla hidastui matkanteko hihnoissa ylämäessä!

Itse huipulta oli aivan mahtavat maisemat. Ja pitkästä aikaa, huipulla istuessani, minut valtasi tyyni ja rauhallinen olo. Tuntui, ettät tuolla useammassa sadassa metrissä, maalliset murheet todellakin jäivät sinne alas maan pinnalle. Siellä oli rauhallista, kaunista, ihanaa. Valitettavasti maallisen maailman murheet odottivat sitten taas alhaalla, mutta saipahan sielu lepoa edes hetkeksi. 

 

Kiilopäältä laskeuduimme alas rengasreittiä pitkin, erittäin kivikkoista mäenrinnettä. Alamäessä koirilta löytyikin sitten taas hönkää painaa :D Alhaalla parkkipaikan viereisessä ravintola-kahvilassa nautimme kahvit ja kävimme tulentekopakalla paistamassa makkarat. Kesken makkaranpaistoni alkoi kuitenkin melko kova sade, joten päätimme lähteä takaisin "kotiin", jossa pidimme pikkuisen lepohetken. 

Illalla kävimme äitin kanssa sitten lenkillä ja kiertelimme pikku poluilla Urho Kekkosen Kansallispuistossa, melkein eksyen, mutta onneksi itsenäisesti takaisin löytäen. Lenkistä tuli yllättävän pitkä, mutta erittäin mukava seikkailu. Tämän jälkeen jätimme koirat yksin mökkiin ja kävimme syömässä  ravintola Kaltiossa. Nam, ai että oli hyvää! Jälkkäriksi otin leipäjuustoa, joka oli aivan taivaallista! Tämän jälkeen painelimme Panimon terdelle yksille. Toiminnallisen päivän jälkeen väsytti mukavasti, vaikkakin nautin mökissä vielä Netflixin tarjonnasta sekä ihan kaupan juomista.

SUNNUNTAI 19.7.2020 // KOTIINLÄHTÖ

Kotiinlähdön aika koitti sunnuntaina. Pakattiin kimpsut, kampsut, käytettiin sesset pikku lenkillä, siivottiin kämppä ja pakattiin itsemme autoon. Paluumatkalla pysähdyimme Tankavaaran kultakylässä, syömässä Sodankylässä (koirat olivat tervetulleita terdelle) sekä kahvilla Napapiirillä. Takaisin kotiin päästyämme oli vuorossa paljuilua, ja johan sitä jo kymmenen aikaan illalla nukutti. 

Maanantaina porukat lähtivät kotiin, mutta käytiin ennen sitä pitkällä aamulenkillä ja siitä eteenpäin ovat koirat saaneet melkolailla "vetää lonkkaa". Pari päivää otettiin vähän iisimmin, vaikka Ruutille nyt olisi riittänyt puoli päivää iisiä! Se pääsi kuitenkin maanantai iltana nosetreeneihin, ja ai että se teki taas hyvin!