Uuno 3 kk edustuskuvat

Heissuliveissuli. Pennulle tuli eilen täyteen 3 kk. Sen kunniaksi meidän eläintenhoitokeikan jälkeen lähdettiin Emilian ja Tuiskun kanssa lenkille ja Emilia auttoi ottamaan pennusta 3 kk edustuskuvat. Uuno pääsee tällä viikolla siis toimimaan pikku avustajana, kun hoidan M:n isän luona lampaita, kanoja, kissoja ja koiria. Lampaat on pikkusessestä tosi jänniä ja mielenkiintoisia. Valitettavasti kyseiset päkäpäät ovat melko arkoja, joten koirat saavat niitä katsella vain aidan takaa. Kanoille ne ovat antaneet muutaman kerran lähdöt, mutta melko nätisti saavat kotkottajatkin kulkea pihalla. Etenkin tänään Uuno otti omatoimiretkiä kanoja kiusaamaan, joten pitää katsoa, täytyykö sitä jatkossa pitää kanoja tavatessa kiinni. Luoksetulokutsut tai ei:t kantautuvat kuuroille korville, kun pakoon kipittävä kananen on näköpiirissä. Vaikka nuo Uunon höröttimet aika massiiviset ovatkin, kykenee se silti erinomaisesti ignoorata kaikki kutsut tarvittaessa ;) Eläimiä hoitaessa tulee myös autossa odottamista harjoiteltua mukavasti, kun olen sisällä hoitamassa kissat ja koirat.

DSC_4249 DSC_4261

Lenkilläkin pentu jaksaa melko hyvin painaa automatkapäikkäreiden jälkeen, vaikkakin nyt kotona lepää melko raukea mustavalkoinen otus. Lähdimme matkanpäälle kahden jälkeen ja palasimme kotiin reilusti yli kuusi. On siinä pennulla taas sulateltavaa. Kokeilimme tänään myös Ruutin kanssa kontissa matkustamista, mikä sujui tosi hyvin. Uuno asettui konttiin pötköttelemään, eikä Ruutin "ollaanko jo perillä"-sekoilutkaan sitä haitanneet. Taidan siitä huolimatta yhä kuljettaa pentua pääsääntöisesti (ja etenkin yksin) vielä omassa kopassa takapenkillä.

DSC_4336

Eilen kävimme hoitokeikan jälkeen kaupungilla ottamassa autosulkeisia, sillä ohiajavat moottoriajoneuvot saavat nyt aikaan peräänhyppimistä, mitä kaksijalakainen akka ei arvosta lainkaan. Etenkin tässä meidän tiellä, missä kuljetaan "samaa kaistaa" autojen kanssa, ovat reaktiot ja autojen perään lähteminen todella voimakkaita. Kaupungilla taas autot saivat mukulakivilläkin ajella aivan ohi, ilman sen kummempia reaktioita. Samalla tehtiin katsekontakti ja ohitustreenejä sekä tutustuttiin erilaisiin alustoihin, esim. ritiliköt, liukuovet ja kuramatot, jne. Kävimme myös kauppakeskuksessa istuskelemassa, rapsuteltavana (Uuno, en onneksi minä) sekä harjoittelemassa rauhoittumista. 

Portintakana treenit sujuvat jo pääsääntöisesti todella hyvin, pentu asettuu makoilemaan ja odottamaan omaa vuoroaan. Hiukan on välillä istumista, aitaa vasten nousemista tai vikinää, mutta Uuno ei enää hauku saatika sekoile, kuten aiemmin. Autossa olokaan, kun Ruuti puuhaa auton ulkopuolella muuta, ei enää aiheuta niin suuria tunnontuskia, kuin mitä aiemmin. Ja autoon se jopa jää yksin odottelemaan ihan mukavasti. Etenkin Ruutin kanssa autossa odottaessa sillä ei ole mitään ongelmia ja se asettuukin sinne pötköttelemään. Sunnuntaina viimeistään kokeillaan seuraavan kerran autossa oloa siten, että me oikeasti kunnolla treenataan Ruutin kanssa. 

DSC_4250

Tällä viikolla olisi tarkoitus vielä jossain vaiheessa käydä treenihallilla keskenämme vähän tutustelemassa paikkoihin, harjoitella häkissä oloa Ruutin tehdessä ja sitten pikkuista pentutreeniä: leikkimistä, katsekontaktia, mahdollisesti seisomista ja paikallaolon alkeita. Katsotaan onko vieras paikka liian iso haaste "paikkis" treeniin.

Ja tässäpä vielä muutama lyhyesti ilmaistu juttu mitä muuta Uuno on puuhaillut:
- on harjoitellut yksinoloa
- on syönyt raakoja kanansiipiä sekä kuivattuja kananjalkoja. Ja ties mitä kaikkea muuta hyvää herkkua maisteltu. Masu tykkää, eikä mitään ongelmia ruokien kanssa ole onneksi ollut!
- käynyt ensimmäisillä rokotuksilla. Hyvin meni ja sai paljon kehuja. Namien edessä ei edes huomannut piikkiä. Hienosti jaksaa odottaa ja rauhoittua vieraassa paikassa. Keskittyy myös ihmisen kanssa tekemiseen erilaisissa ympäristöissä mukavasti.
- kävi leikkimässä taas Haikun luona
- kävi Mustissa ja Mirrissä taas tutkailemassa paikkoja
- kävi leikkimässä anopin Moskun kanssa
- kävi leikkimässä anopin naapurin ihanan labradoodle pennun kanssa
- on käynyt alustatreenailemassa erilaisilla pinnoilla
- kävi hississä ensimmäistä kertaa, oli peace of cake.

Kaiken kaikkiaan sanottava, että Uuno on hirmuisesti reipastunut, rohkaistunut, tasoittunut ja kasvanut tässä kuukauden aikana. Uusiin asioihin suhtaudutaan varovaisen uteliaasti, ja etenkin Ruutin siivellä kaikkea mennään kokeilemaan äärettömän rohkeasti ja reippaasti. Vauhti lisääntyy päivä päivältä ja nyt Uunon kanssa pystyy jo ns. keskipitkiä lenkkejä tekemään. Tänään se kulki vaivatta noin 4 km lenkin meidän kanssa, vaikka Ruutin perässä urpo juoksee varmaankin vähintään samamoisen matkan.

Näissä seisotuskuvissa ilmenee kivasti yksi Uunon ihanimmista puolista: se rakastaa puuhata ihmisen kanssa, oli kyse mistä vain. Ja sen häntä vispaa koko ajan <3 Tuota seisomista pitää ehdottomasti vielä harjoitella lisää ja paljon, mikäli näyttelyihin mielitään. Lisäksi ryhmäkuvan aikana hoksasin, että paikallaolon vahvistaminenhan on meille se seuraava thing to do!

DSC_4247 DSC_4253 DSC_4251 DSC_4255 DSC_4356 DSC_4355 DSC_4350 DSC_4358 DSC_4341 DSC_4339 DSC_4338 DSC_4334

Kommentit