Tosirakkaus ei kuihdu

Haa, pelästytimpäs teidät! Saatoin jo tuntea, kuinka suurimman osan teistä sydän hyppäsi kurkkuun - eikai mitään rakkauslässytystä! No ei todellakaan! Voitte siis huokaista helpotuksesta, sillä meikäläinen pitää (edelleen) lupauksensa siitä, että tästä blogista ei koskaan tule ihmissuhdeblogi, missä jaarittelen postauskaupalla tunteistani. Ei, tämä on ja pysyy, enemmän tai vähemmän pinnallisena valokuvausblogina.

Otsikosta voisi kuitenkin vetää villin aasinsillan tuohon ulkona näkyvään hiukan kuihtuneeseen luontoon, valokuvaukseen, sekä intohimoiseen ja palavaan rakkauteeni tuota macroa (täällä kotopuolessa sitä kutsutaan sisäpiirivitsinä markoksi, muutaman virheellisen otsikonlukemisen seurauksena...) kohtaan. En ymmärrä kuinka paljon voin edellen nauttia kaiken pienen kuvaamisesta. Kaikesta tulee huomattavasti mielenkiintoisempaa, kunhan vain pääsee tarpeeksi lähelle. (Ja naapureillakin taitaa olla ihan hauskaa katsellessa meikäläisen pyllistelyjä keskellä pihaa -- eikun mä kuvaan vaan tota sammalta ku siinä on tosi kiva tommonen hapsu...) En siis voi muuta sanoa kuin: että oli hyvä ostos!

Macrossta voisin taas vetäistä aasinsillan siihen, että tämä (siis juuri tämä) postaus on tämän blogin kahdessadas (200) postaus! On siis parempi kuin hyvä, että tämän blogin kahdessadas postaus on valokuvapostaus. Ollaan siis palattu juurille. Siihen alkuperäiseen syyhyn miksi aloin pitämään tätä blogia. Halusin päästää villit ajatukseni valloilleen ja kirjoittaa, ylläpitää jotakin - mutta ennen kaikkea halusin jakaa kuviani (vaikkeivat ne nyt aina niin erikoisia olekaan)

Ohhoh, huomasin aloittaneeni pienen romaanin (no jollei ihan romaanin, niin novellin ainakin) kirjoittamisen tähän "alkutekstiksi".. Mutta jostain syystä, tätä tekstiä nyt vain irtoaisi. Itsellä on hyvä fiilis, sää on aivan fantastinen (lue: aurinko paistaa), ilma on kirpsakka, mikä saa pirteäksi. Käytiin koiran kanssa mukavalla, rauhaisalla, aamulenkillä ihanassa säässä. Koira on muutenkin saanut nyt kunnon lenkkejä, kun säät ovat olleet niin hyviä. Ollen joka päivä ollut sen kanssa lenkkeilemässä vähintään sen tunnin.
Tuo koira on vain hiukan outo: aamulenkeillä se on aina ihan ok ja käyttäytyy normaalisti, mutta aina illemmalla kun lähdetään lenkille se muuttuu jostain syystä vastahakoiseksi, laahustaa hitaasti perässä tai kävelee kantapäillä ja yrittää koko ajan ehdotella josko nyt tästä mentäisiin jo kotiin? En tiedä mistä se johtuu, sillä aina aamuisin koira on ihan fine, mutta iltapäivällä tai illalla se muuttuu vastahakoiseksi. Liekö sillä kylmä, vai pelottaako pimeä, mutta keskisormea lenkkeilylle näyttävän koiran kanssa ei ole kovinkaan mukava lenkkeillä :D
Tällaista on nyt siis ollut muutaman päivän ajan, muuten koira on ihan kunnossa, joten ei sillä kyllä kipuja pitäisi olla - kaamosmasennusta? Noh, sitä on liikkeellä yhdellä jos toisella.

Menin Iitan kanssa ulos, heittelin sille palloa ja syötin herkkuja, ja näpsin siitäkin hiukan kuvia, jotka olivat kaikki aika tylsiä ja samantyylisiä. Sitten innostuin kuvailemaan kaikkea pientä, ja näin siinä sitten kävi:

Tästä otin lähempiäkin kuvia, mutta Iita tuli häiritsemään kuvausta, ja änkesi koko ajan katsomaan että mitä siellä oikeen on, kun omistaja kokoajan kyykkii siinä vieressä, joten jään kuvaaminen keskeytyi...

Kaunis sää saa väkisinkin hymyn huulelle. Mieli on ihanan kirkas ja keveä. Ei maailma aina olekaan niin synkkä paikka, kuin välillä tuntuu! :)

"mitä täällä on muka niin kiinnostavaa et sä kuvaat sitä" mietti iita kun kuvailin jäätä ja kukkasia.

Tämä on yksi meikäläisen lempikuvista koko kuvauskerralta :)

Tänään olen myös vähän siivoillut. Sitten pitäsi vielä jaksaa keskittyä fysiologiaan ja anatomiaan. Fysiologian ja anatomian lisäksi olen lueskellut kirjastosta lainaamaani Anne Hietasen kirjoittamaa kirjaa 'Kehosi Kieli', joka kertoo siitä, kuinka kehomme mitkäkin osat kervovat ja viestivät meille kesken jääneistä teoista, stressistä, peloista sekä epävarmuudesta, kuin myös siitä, kuinka me vain toimimalla ja tekemällä oikein (niinkuin me itse haluamme ja on meille hyväksi), voimme vaalia kehoamme ja pitää sen terveenä. Keho oireilee omien ongelmiemme tähden ja yrittää kertoa meille omasta pahasta olostamme...
Vaikka virallisia vastauksia ja ratkaisuja kirja ei erilaisiin kipuihin ja niiden parantamiseen anna, antaa se kuitenki osviittaa siitä mistä kipumme tietyssä osaa ruumista voivat johtua ja mihin osiin elämässä kannattaa kiinnittää huomiota.
Olen vatsa puolivälissä, mutta meikäläisestä kirja on kyllä ihan hyvä. Seuraavaksi aion lainata kirjan kehonkielestä, eli niistä pienistä merkeistä jota ihminen huomaamattaankin antaa itsestään! (myönnettäköön: aluksi luulin, että tämä kirja olisi kertonut kehonkielestä ja lainasin sen siksi, mutta on tämäkin aihe ihan mielenkiintoinen!)

... todellisuudessahan fakta on se, että meikäläisen pitäisi juuri tälläkin hetkellä olla siivoamassa ja lukemassa tuota fysiologiaa... Jostain syystä tämän blogin kirjottaminen on niiin kivaa! Mutta jos meikäläisen pitäisi jokin juttu tähän keksiä missä olen hyvä, se olisi ehdottomasti: vastuun (ja etenkin tehtävien) pakoilu!

Tällainen oli tämä kahdessadas postaus.
Ajattelin tehdä joulukuussa tänne blogiin joulukalenterin, eli jos teillä lukijoilla on minkäänlaisia ideoita joulukalenteriin, niin otan niitä mielelläni vastaan.