Sneak Peek #5

tub island
Chicken Islandin yheydessä on pieni saarikaksikko "Tub Island" jonne pääsee laskuveden aikaan kävelemään hiekkatörmää pitkin, nousuveden aikaan matka täytyy uida tai (jos vesi ei ole vielä noussut korkeimmalle) kahlata. Oltiin aikalailla ensimmäisiä ihmisiä paikalla, silloin puoli 9 aikaan aamulla. Ihan kuin oltaisiin oltu autiolla saarella!


Niin se aika vain rientää, enää pari päivää niin meidän on aika jättää lämpöinen ja aurinkoinen thaimaa taaksemme. Oltiin eilen Chicken Islandilla ja reissu ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa.

Matkalla saarelle ei päästy pitkähäntäveneellä rantaan asti, kun se juuttui laskuveden takia koralleihin. Jes. Kahlattiin sitten loppumatka. Siinä rytäkässä osuin sitten jonkun kalan kotipesän kohdalle, ja vihainen sintti PURI meikäläistä KAHDESTI. Olin sitten myöhemmin menossa eri paikasta snorklailemaan, kun tämän sintin yhtä ilkeä ja agressiivinen serkku tuli ja puri meikäläistä jälleen (stä ennen se oli kahdesti purrut erästä ukkoa).

Lähdettiin reissuun todella aikaisin aamusta. (joku essin hieno idea.. se halusi chickenille jo aikaisin aamusta, ja kyllähän se meikälle passaa!). Aamu meni ihan hyvin, mutta puolen päivän tienoilla meikäläiselle iski hiukan huono olo. Koko aamun mulla oli ollut sellainen tosi turvottava fiilis. Veikkasin kyllä, että aamupala sielä vaan turvottaa. No, tämä turvottava olo ei hellittänyt missän vaiheessa ja olo rupesi jossain vaiheessa olemaa todella epämukava. Sitten iski heikko ja todella huono olo. Oksetti. 

Kärvistelin rannalla sitten ylhäisessä yksinäisydessäni varjossa, lukien kirjaa ja juoen vettä. Huono olo ei mennyt ohi. Oksentelin myös. Yh. Ällöä. Onneksi päästiin sitten takasin hotellille, ja meikäläisen olokin rupesi sitten jossain vaiheessa helpottamaan.

Tänään veto on ehkä ollut hiukan veks. Mutta ollaankin vaan lepäilty. Essille iski eilen illalla samallatavalla superhuono olo, eikä se ole oikein vieläkään helpottanut. Meikäläisellä onneksi pyyhkii jo hyvin! Oltiin altaalla ottamassa aurinkoa ja rentoutumassa. Kävin myös vähän ostoksilla. Härregyys. Ja tajusin taas kuinka nuuka olen. En vain tykkää mistään. (ainakaan sen jälkeen kun sovitan sitä)

Vielä pitäisi hoitaa tuliaisten ostelu, mutta se taidetaan hoitaa lauantaina. (Ja joo, myönnetään: kyllä meikäläinen ehkä jotain muutakin haluaa itselleen kuin vain ydet bikinit ja kaksi paitaa)

Ainiin, ja jotta tämä tarina saisi lisää traagisia käänteitä, voin kertoa, että loukkasin varpaani muutamia päiviä takaperin ollessamme Phra Nang Beachilla. Iskin sen terävään kiveen ja siihen tuli haava. Nyt varvaskin rupeaa kuitenkin olemaan jo parempaan päin.

Ja se meikäläisen matkalaukku: päädyin nyt siihen ratkaisuun, että aion tuon rämän ja repsottavan kapistuksen kanssa matkustaa kotisuomeen asti. Pitää tehdä vain sellainen jesarioperaatio. Ja lentokentällä on kuulema joku kelmutusmahdollisuus. JEE ELMUKELMUA!

Kommentit