Fun (while Running)
Ihmismieli on siitä jännä juttu, että se muodostaa meille ajatuksia, oletuksia ja ennakkoluuloja asioista joita olemme nähneet, kuulleet ja kokeneet. Yksikin huono kokemus saattaa saada aikaan erittäin voimakkaat ennakkoluulot, jotka juurtuvat syvälle kuin voikukat nurmikolle.
Minulla tällaisia "voikukkia" on ollut ainakin nämä kaksi, jotka nyt tässä postauksessa esittelen.
Kuten olen ehkä joskus aiemmin saattanut mainita, en ole aina pitänyt liikunnasta edes siinä määrin mitä nyt. En ole koskaan ollut se himourheilija taikka muutoinkaan urheilullinen tyyppi. Syöminen, lukeminen, elokuvat, piirtäminen, valokuvaus ja koiran kanssa metsälenkkeily (sekä ratsastus) on aina ollut enemmän meikäläisen juttu.
En edelleenkään pidä mistään pallopeleistä (lähestulkoon pelkään erilaisia kohti lentäviä palloja) tai joukkueurheilusta. Olen henkeen ja vereen yksilösuorittaja. Nuoruuden liikuntavihani rajautui lähestulkoon kaikkiin muihin lajeihin paitsi ratsastukseen ja hiitämiseen (sekä mökillä uimiseen ja koiran lenkitykseen). Vielä muutamia vuosia sitten minun saattoikin kuulla sanovan, että "mä vihaan juoksemista" tai "en kyllä koskaan rupea käymään salilla".
Nykyisin rakastan juoksemista ja haluaisin vain juosta loputtomiin, jos vain jalat sen kestäisivät. Juoksumatkojen pidentyessä ja innostuksen kasvaessa lisääntyivät myös jalkaongelmat. Mutta se ei ole lainkaan vähentänyt juoksurakkauttani, päinvastoin. Tätä rakkautta kasvattaa joka kerta myös ihanat juoksukengät sekä juoksuhousut. (Koska materialisti olen...)
Nykyisin myös kuntosali tuntuu ihan kotoisalta paikalta ja ajatus raudan nostamisesta ei ole niin vieras ja outo. Salilla on kivaa ja sen jälkeen on hyvä fiilis.
Tykkään asettaa itselleni pieniä haasteita ja tavoitteita. Ne motivoivat eteenpäin. Olen kuitenkin realisti ja koulussa tavoitteiden tekoa harjoitelleena tavoitteen täytyykin olla konkreettinen ja tavoitettavissa oleva!
Tällähetkellä kuntosalitavoitteena onkin viimein saada tehtyä (edes) yksi leuanveto!
Olen jo joskus aikoja sitten, ennen juoksuinnostukseni alkamista sanonut, että "(jos tykkäisin juosta niin) haluaisin joskus juosta maratonin". En kuitenkaan ollut lämmennyt juoksemiselle, joten puheet unohtuivat. Aloitettuani MidnightRuniin ilmoittautumisen inspiroimana juoksutreenaamisen vuonna 2013 oli tämä unelma jäänyt täysin taka-alalle. Se kymppikin tuntui niin pitkältä. Jo ennen toista MidnightRunia vuonna 2014 rupesi kymppi tuntumaan jo liian helpolta: Tilannehan oli jo pitkään ollut niin, että saatoin ihan huvikseni pikku iltalenkkinä juosta sen kybän ilman ongelmia. Rupseinkin taas puhelemaan maratonista, mutta ensin pitäisi valloittaa se puolikas. Juostuani viime syksynä Malmille ja takaisin (linkki blogipostaukseen tässä) rupesin oikeasti ajattelemaan, että kyllä ne rahkeet riittäisi siihen puoli maratoniin, vaikka tuskaisen vaikeaahan se oli.
Minua on aina pidätellyt se, että usein puolikkaat juostaan aina näin keväällä ja jotenkin olen tuntenut oloni epävarmaksi juoksemaan keväällä, kun ei ole päässyt niin hyvin ulos treenaamaan ja juoksemaan. Syksyllä juostavaan puolikkaaseen olisi ehtinyt kesällä valmistautua...
Tässä vähän aikaa sitten huomasin instagramissa O'Learysin ilmoituksen, jossa he hakivat juoksutiimiinsä lisää juoksijoita pinkomaan HelsinkiCityRunin! Ja meikäläinen päätti osallistua tähän skabaan, jossa olisi palkintona lippu juoksutapahtumaan sekä pre-run illanvietto juoksutiimin kesken.
Pääseeköhän tällaisella ilmoittautumisella sisään?
Jos pääsee, niin PUOLIKAS TÄÄLTÄ TULLAAN!
(ja vaikka ei pääsisi, pitää varmaan siitä huolimatta ilmoittautua, olen jotenkin niin kikseissä ajatuksesta, että pääsisin juoksemaan tuon puolikkaan)
Minulla tällaisia "voikukkia" on ollut ainakin nämä kaksi, jotka nyt tässä postauksessa esittelen.
Kuten olen ehkä joskus aiemmin saattanut mainita, en ole aina pitänyt liikunnasta edes siinä määrin mitä nyt. En ole koskaan ollut se himourheilija taikka muutoinkaan urheilullinen tyyppi. Syöminen, lukeminen, elokuvat, piirtäminen, valokuvaus ja koiran kanssa metsälenkkeily (sekä ratsastus) on aina ollut enemmän meikäläisen juttu.
En edelleenkään pidä mistään pallopeleistä (lähestulkoon pelkään erilaisia kohti lentäviä palloja) tai joukkueurheilusta. Olen henkeen ja vereen yksilösuorittaja. Nuoruuden liikuntavihani rajautui lähestulkoon kaikkiin muihin lajeihin paitsi ratsastukseen ja hiitämiseen (sekä mökillä uimiseen ja koiran lenkitykseen). Vielä muutamia vuosia sitten minun saattoikin kuulla sanovan, että "mä vihaan juoksemista" tai "en kyllä koskaan rupea käymään salilla".
Nykyisin rakastan juoksemista ja haluaisin vain juosta loputtomiin, jos vain jalat sen kestäisivät. Juoksumatkojen pidentyessä ja innostuksen kasvaessa lisääntyivät myös jalkaongelmat. Mutta se ei ole lainkaan vähentänyt juoksurakkauttani, päinvastoin. Tätä rakkautta kasvattaa joka kerta myös ihanat juoksukengät sekä juoksuhousut. (Koska materialisti olen...)
Nykyisin myös kuntosali tuntuu ihan kotoisalta paikalta ja ajatus raudan nostamisesta ei ole niin vieras ja outo. Salilla on kivaa ja sen jälkeen on hyvä fiilis.
Tykkään asettaa itselleni pieniä haasteita ja tavoitteita. Ne motivoivat eteenpäin. Olen kuitenkin realisti ja koulussa tavoitteiden tekoa harjoitelleena tavoitteen täytyykin olla konkreettinen ja tavoitettavissa oleva!
Tällähetkellä kuntosalitavoitteena onkin viimein saada tehtyä (edes) yksi leuanveto!
Olen jo joskus aikoja sitten, ennen juoksuinnostukseni alkamista sanonut, että "(jos tykkäisin juosta niin) haluaisin joskus juosta maratonin". En kuitenkaan ollut lämmennyt juoksemiselle, joten puheet unohtuivat. Aloitettuani MidnightRuniin ilmoittautumisen inspiroimana juoksutreenaamisen vuonna 2013 oli tämä unelma jäänyt täysin taka-alalle. Se kymppikin tuntui niin pitkältä. Jo ennen toista MidnightRunia vuonna 2014 rupesi kymppi tuntumaan jo liian helpolta: Tilannehan oli jo pitkään ollut niin, että saatoin ihan huvikseni pikku iltalenkkinä juosta sen kybän ilman ongelmia. Rupseinkin taas puhelemaan maratonista, mutta ensin pitäisi valloittaa se puolikas. Juostuani viime syksynä Malmille ja takaisin (linkki blogipostaukseen tässä) rupesin oikeasti ajattelemaan, että kyllä ne rahkeet riittäisi siihen puoli maratoniin, vaikka tuskaisen vaikeaahan se oli.
Minua on aina pidätellyt se, että usein puolikkaat juostaan aina näin keväällä ja jotenkin olen tuntenut oloni epävarmaksi juoksemaan keväällä, kun ei ole päässyt niin hyvin ulos treenaamaan ja juoksemaan. Syksyllä juostavaan puolikkaaseen olisi ehtinyt kesällä valmistautua...
Tässä vähän aikaa sitten huomasin instagramissa O'Learysin ilmoituksen, jossa he hakivat juoksutiimiinsä lisää juoksijoita pinkomaan HelsinkiCityRunin! Ja meikäläinen päätti osallistua tähän skabaan, jossa olisi palkintona lippu juoksutapahtumaan sekä pre-run illanvietto juoksutiimin kesken.
Pääseeköhän tällaisella ilmoittautumisella sisään?
Jos pääsee, niin PUOLIKAS TÄÄLTÄ TULLAAN!
(ja vaikka ei pääsisi, pitää varmaan siitä huolimatta ilmoittautua, olen jotenkin niin kikseissä ajatuksesta, että pääsisin juoksemaan tuon puolikkaan)
Kommentit
Lähetä kommentti