Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Niinhän se sanonta kuuluu. Ja osittain sen varmasti on myös totta. 
Hyvällä suunnitelmalla helpottaa huomattavasti elämäänsä ja toimintaansa. Mitä tehdä, milloin tehdä ja miten? Kenen kanssa? Olen itse niitä ihmisiä, jotka tykkäävät tietää mitä pitää tehdä. Pidän selkeistä ohjeista ja suunnitelmista, mutta harvoin vaivaudun kuitenkaan suunnittelemaan omaa toimintaani (paitsi, että rakastan erilaisia listoja). Kun hain lukemaan puheterapiaa (minne siis en päässyt, jostain syystä) minulla oli hieno lukusuunnitelma, mutta todellisuudessa opsikelin aika lonkalta, enkä edes järin intensiivisesti. Hups.

Siinä missä hyvä suunnittelu on toisinaan toiminnan a ja o, toisaalta on hyvä osata inprovisoida ja vetää lonkalta. Mennä intuition mukana. Olen vahvasti sitä mieltä, että parhaat asiat elämässäni eivät ole olleet suunniteltuja saati todellakaan menneet oppikirjojen mukaan.

Tarpeeksi Paulo Coelhon kirjoja lukeneena tiedänkin, että se pieni ääni päässämme, intuitio, on meitä omalle elämänpolullemme, kohti kohtaloamme, ohjaava voima. Olen harmillisen usein joutunut tilanteisiin, jossa olen mukautunut muiden mielipiteeseen, vaikka intuitioni olisi ehdotellut minulle toista tapaa. Lopulta olemme tilanteessa, että minun tapani tehdä asiat olisi ollut oikea. Mitä minä sanoin, bitch. Olen hitaasti mutta varmasti alkanut luottaa intuitiooni yhä enemmän ja enemmän.
Se pikku paskiainen (kaikella rakkaudella kuitenkin) on ärsyttävästi aina oikeassa.

Mutta unohdetaan nyt intuitio ja suuremmat voimat. Joskus sitä pitää vetää vain lonkalta, mennä virran mukana (vaikka joku sanonta meneekin että only dead fish go with the flow) ja elää elämäänsä ihan täysillä. Ja täysillä elämisellä en välttämättä tarkoita maailmanympärimatkaa tai benjihyppyä, vaan sitä, että vain elää. Good things happen for those who wait AND for those who go out and earn it. Mutta kuten aiemmin sanoin, parhaat ja hauskimmat asiat elämässäni ovat todennäköisesti tapahtuneet ilman sen suurempia (toiminta)suunnitelmia.

Hakiessani nykyseen työhöni, ensimmäiseen kunnolliseen työhön (kesätöitä jne ei lasketa) lähetin villisti useaan paikkaan hakemuksia. Yllätyksenä minulle soitettiin seuraavana päivänä, josko tulisin haastatteluun. No meikäläinenhän meni. Olin haastattelussa oma ihana itseni (hehe, joku veljeni saattaisi nauraa edellämainitulle lauseelleni) ja kertoilin itsestäni omaan vuolaaseen tyyliini. Tyyppi kirjoitti juttujani ylös kynä sauhuten. Olin varmaan oikealla tavalla sekopää, joten minulle varattiin uusi haastattelu heti seuraavalle päivälle. (Kyseessä oli siis vuokrafirman kautta tapahtuva rekrytointi. Kävin aluksi vuokrafirman haastattelussa, sen jälkeen minut lähetettiin työpaikan haastatteluun) Yritin jotain vastauksia miettiä haastatteluja varten, mutta loppujen lopuksi molemmat haastattelut menivät aikalailla lonkalta, selitin itsestäni kaikenlaista ja yritin vastata mahdollisimman hyvin minulle esitettyihin kysymyksiin. Mitä pitää vastata kysymykseen; mitkä ovat sinun mielestäsi huonot puolesi? Meikäläinen taisi vastata että ei mussa ole kauheasti mitään huonoja puolia. Jotkut sanoo, että mä puhun likkaa ja kotona porukka varmaan sanois, että olen välillä vähän äkkipikainen... Noh, jostain syystä meikäläisen sekopäisyyteen tykästyttiin ja sain paikan. Pari päivää haastattelun jälkeen minulle soitettiin ja kysyttiin, jos pääsisin aloittamaan seuraavana päivänä. Ja badamm, sillä tiellä ollaan edelleen.

Parhaat bailu illat kavereiden kanssa ovat niitä, joita ei suunnitella etukäteen. Kukaan ei tiedä minne mennään, mitä tehdään, ketkä tulevat mukaan. Lopulta koko lössi päätyy ehkä hiukan hämärään baariin, tanssimaan ja laulamaan karaokea pikkutunneille asti, juomaan aivan liikaa salmarishotteja. Best night ever. Oletteko huomanneet, että parhaiksi illoiksi myös päätyvät ne, jolloin piti lähteä "vain parille" tai "ottaa iisisti". Viinipullon jälkeen seuraavan päivän duunivuorot unohtuvat. Yksi punainenkala kiitos!

Pääsin kouluun monen mutkan kautta. Plan B muuttui heittämällä Plan A:ksi. Hylkäsin alkuperäiset suunnitelmani ja sen, minkä kuvittelin olevan "unelmani". Hyppäsin minulle aikalailla tuntemattomaan junaan, jonka päätepysäkki olisi toimintaterapia. En edelleenkään tiedä, mikä minusta tulee ja mitä tulen tulevaisuudessa tekemään. Pääsykokeisiin en pystynyt (onneksi) edes lukea, sillä kouluun ei ollut ennakkomateriaalia. Kokeessa yritin parhaani. Ensimmäisellä kerralla en päässyt sisälle. Toisella kerralla kaikki meni paremmin. Aluksi vastaanotin koululta kirjeen - olin kolmannella varasijalla. Lopulta menetin toivoni koko kouluun pääsystä, kunnes lopulta sain kirjeen, että olen tervetullut aloittamaan. Lykkäsin aloitustani puolella vuodella duunin ja thaimaan matkan takia. Olen vahvasti sitä mieltä, että lykkäys oli hyvä idea: meillä on aivan mahtava luokka (varmasti parempi kuin puolivuotta aiemmin aloittaneiden :D) ja minulle teki hyvää olla "vielä" puolivuotta töissä, sain siitä paljon intoa koulun aloittamiseen.

Kaikki minun ja Essin reissut ovat olleet aikalailla hetken mielijohteen tuloksia. Yhtenä päivänä jompi kumpi meistä saa hienon idean, kertoo sen toiselle ja kohta molemmilla on hirmuinen hinku lähteä jonnekkin. Sitten yhdessä päätetään kohde ja eikun vain menoksi. Irlannin reissullemme meillä oli vaikka mitä puuhaa suunniteltuna (päätimme kuitenkin vasta paikan päällä minne menemme minäkin päivänä ja mitä teemme, ja osa suunnitelmista muuttui lennossa), Thaimaaseen emme olleet suunnitelleet mitään muuta kuin norsuratsastuksen (ja löhöilyn rannalla) ja Lontoonkin to do -listalla oli shoppailu (ylläri) ja muumiomuseossa käynti.

Olen myös huomannut, että asioilla on yllättävä tapa järestyä. Niin epätodennäköiseltä kun se myrskyn silmässä tuntuukin. Pitää olla valmis paiskimaan hommia unelmiensa eteen sen ajan koittaessa, mutta miksi muutoin stressata liikaa? Löysätkää sitä kuuluisaa vyötä, ottakaa vielä yksi (mitä tahansa, vaikka viinilasillinen näin alkuun) ja nauttikaa siitä kyydistä jonka sellainen huvipuistolaite kuin Elämä meille tarjoaa.
....Btw, kyseinen laite on sallittu kaiken ikäisille ja pituisille, eikä siihen edes tarvitse ranneketta ;)

.

.

.

Ja nyt kun olen jälleen kadottanut tekstini punaisen langan (hehe, jos kirjoitan yli kolme kappaletta, näin käy aina) ajattelin kertoa teille meikäläisen suunnitelmista tälle vuodelle. Vuoden alussa eletään vielä vahvasti edellisen vuoden tapahtumissa, muistellaan menneitä. Tehdään lupauksia (tai sitten ei). Minä teen suunnitelmia (ja varmaan niitä kuuluisia to do-listoja, jotka tunnetaan niin töissä kuin kaveriporukassakin). Ja tässä on niistä muutama.

Haluan vuoden 2015 aikana muuttaa omaan asuntoon. Minulla on kämppähakemus "vierimässä" (lue: junnaa paikoillaan) ja toivottavasti kuulen asunnon saamisestani mahdollisimman pian. Ei sillä, onneksi mikään hirmuinen tulipalokiire pois kotoa ei vielä ole. Mutta mahdollisimman nopeasti kuitenkin, mieluiten ihan kohta! :D Jahka joskus pääsen muuttamaan, toteutan yli viiden vuoden haaveeni omasta kissasta. Aina säännöllisin väliajoin kiusaan itseäni ja etsiskelen myynnissä olevia kissanpentuja.

Olen myös alkanut suunnitella reissua Kroatiaan (tai vaikka jonnekkin muuallekin). Mikä on aika huolestuttavaa, sillä minulla ei ole rahaa ihan mahdottomissa määrin ja se vähäinen mitä töistä saan, pitäisi laittaa säästöön. Pienenä lisänä tähän soppaan vielä tämä: mehän ei olla Essin kanssa edes vielä maksettu meidän Lontoon hotellia edes... Hups. Vietän kuitenkin mahdottomasti liikaa aikaa selailemalla erilaisia hotelleja. Vielä en ole sentään katsellut Kroatian nähtävyyksiä. Puollustuksen puheenvuorona mainittakoon, että puhuttiin kyllä Essin kanssa Kroatiaan lähdöstä jo vuosi sitten, mutta silloin ei vaan päästy (ja kesälomamme säästä tuli niin superhieno, ettei meillä ollut mitään tarvetta lähteä omia kesämökkejämme piemmälle ruskettumaan). Elikkä, kaiken (olemattoman) päätelmän mukaan ollaan siis suunniteltu riessua lähestulkoon jo vuosi - eli eihän tämä nyt niin puskista tullut idea edes ollut. Enkös olekin hyvä perustelemaan juttuja itselleni.

Haluan vuoden 2015 aikana lukea paljon kirjoja. Ja mahdollisimman erilaisia kirjoja. Ei pelkästään fantasiaa. Tajusin viime vuonna, että maailmassa saatta olla myös muitakin hyviä kirjoja, kuin fantasiakirjoja. Haluan kuitenkin lukea myös paljon omaa lempigenreäni. En halua lupailla tai haastaa itseäni lukemaan jotain x määrää kirjoja, mutta toivon lukevani mahdollisimman paljon. Työ ja koulukombinaatio vain yleensä tappaa vapaa-aikani lukuinnostuksen (ja jaksamisen).

Aion myös katsoa paljon elokuvia (tänäkin vuonna, katsotaan saanko viime vuoden määrän rikottua, olisiko tämä haaste?). Tämän vuoden leffalista on aloitettu elokuvalla Kaameat Pomot 2. Seuraavaksi vuoroaan odottaa Paddington.

Kuten yhdessä aiemmassa postauksessa myös kirjoitin, toivottavasti bloggailen mahdollisimman paljon tänä vuonna. Voisin myös yrittää petrata ihan vain kirjoittamisen suhteen. Tulisiko musta sittenkin mielipidebloggaaja? *huutonaurua* ehkä seuraavassa elämässä. Jos nyt elän elämäni hyvin, niin ehkä kehityn seuraavassa elämässäni kirjoittajaneroksi, tai sitten vain lehmäksi. En osaa sanoa, kumpi olisi kivempi. Aika hyvin mulla on tämä vuosi näiden kirjoitteluiden suhteen alkanut kuitenkin: tämä on jo ties muinka mones pälinäteksti ja pari on suunnitteilla.
Myös erilaiset taiteiluproggikset olisi kiva ylläpitää. Ja valokuvaus. Jos vaikka onnistuisin päästämään luovuuteni valloilleni. Jos vaikka ottaisin kaksi kertaa niin paljon kuvia, kun viimevuonna? Ja jos vaikka piirtäisin ainakin pari kertaa. Yhtenä päivänä aloitin piirtelyn, mutta lopulta päädyin vain suttaamaan kaiken. Inspiraatiota odotellessa. Tällähetkellä kaikki inspiraatio näyttää uponneen näihin "pälinäteksteihin".

Aion jälleen, vuonna 2015, pyrkiä kohti sitä perfect bikinibodyä, joka on ollut proggiksena nyt puolitoista vuotta. Aion jatkaa salilla käyntiä (ehkä noin kerran viikossa?) ja sitten kun lumet sulavat, pääsen taas juoksemaan! Kuten olen blogissa aiemminkin julistanut, on juokemisesta tullut minulle uusi, ihana harrastus. Ihminen, joka on enennen vihannut juoksemista, on nykyisin surullinen kun ei pääse juoksemaan. Niin se elämä ja kokemukset muuttavat ihmistä. Joskus vielä pääsen kirjoittamaan postauksen siitä kuinka minä onnistuin operaatiossani. Se aika ei kuitenkaan ole vielä, katsotaan onko se tämän vuoden aikana vai milloin.

Aion jatkaa mahdottoman huonojen juttujeni kertomista, toilailua ja pelleilyä myös vuonna 2015. Aion hauskuuttaa kanssaeläjiäni tyhmillä jutuillani, nolata heitä tekemisilläni ja käyttäytyä kaikintavoin ikääni sopimattomalla tavalla. Olen avoimin mielin kaikenlaiselle romantiikalle ja rakkaudelle ja toivon, että elämääni ratsastaa (hevosella) prinssi uljas (tai no, jos se nyt edes tulisi pyöräillen tai bussilla, eikä sen tarvisisi edes olla prinssi, eikä välttämättä edes järin uljas) mutta en ole kuitenkaan tehnyt minkäänlaista tinderin valloitus toimintasuunnitelmaa taikka ruksannu todennäköisimpiä saalistusalueita miehenmetsästysaluekarttalta. En ole myöskään vielä niin epätoivoisessa tilanteessa, että alkaisin kehitellä erilaisia metsästysansoja taikka -aseita - ehkä sen aika koittaa vielä armon vuona 2015. Jonkinlaiselle loukulle voisi olla tarvetta, mutta en tiedä pitäisikö meikäläisen sitten mennä syötiksi vähintään alasti.... Jooh, taas meni juttu astetta oudommaksi.

Ehkä minulla olisi jotain muitakin suunnitelmia tämän vuoden varalle, mutta koska en juuri nyt saa niitä päähäni, jääkööt loput loppuvuoden suunnitelmani salaisuudeksi ;)





ps. en olisi yhtään paskempia esimerkkejä voinut keksiä pitkin teksitä. Voi meikäläistä. Lähettäkää joku hyviä ideoita ja taitoa kirjoittaa, kiitos.
pps. mun pitäisi innostua ottamaan itsestäni uusia kuvia, musta on niin huonosti uutta kuvamateriaalia sen jälkeen kun leikkautin tukkani superlyhyeksi - en vain osaa katsoa itseäni kuvista tämän tukan kanssa...