Pelko
Aina välillä pelkään, että minusta ei ole toimintaterapeutiksi. En ymmärrä mitä toimintaterapeutti tekee. En teidä, mitä minun pitäisi (nyt "jo" tässä vaiheessa, puoli vuotta opiskelleena) osata. (vastaus: ei vielä paljoa mitään) Mikä minusta tulee kun valmistun ja onko tämä se minun juttuni? Mitä sitten jos tämä ei ole minun juttuni?
Laittakaas tämä biisi soimaan taustalle kun luette tätä. Hyvä biisi, jonka sanomaa kannattaa pohdiskella! Mua saa ja mua täytyy valistaa (muutkin mokaa)!
Tänään en pelännyt. Tänään minun piti yrittää selittää muutamalle muulle opsikelijalle, mitä toimintaterapeutti tekee. Hymyilin, naurahdin ja sanoin, etten ole todellakaan varma. Hapuilin jonkin epämääräisen, ympäripyöreän "öö no vähänniinku ja sit niinku kuitenkin.."- tyylisen vastauksen. Ja saman vastauksen antoi koko meidän ryhmä. Ryhmän kanssa pohdittiin asiaa, ja toden totta - vaikka me ollaan opiskeltu sellaista ihmeellisetä ammattiallaa kuin toimintaterapia jo puoli vuotta, olemme me kaikki ihan lapsen kengissä oppipolullamme. Tämä oli erittäin huvittavaa ja myös vapauttavaa (jälleenkerran) tajuta. Huokaisin helpotuksesta: meikäläinen ei olekaan ainoa, jolla ei ole mitään hajua asiasta.
Odotan sitä hetkeä opinnoistamme, kun saamme porukalla kiinni oman toimintaterapeutin orastavan identiteettimme ja löydämme vastauksen kysymykseen "mikä musta tulee". Sillä meistä voi tulla vaikka mitä. Meistä kaikki ajautuvat todennäköisesti eri polulle, reiteille, sivukujille. Meistä ei tule samasta muotista vesitettyjä, vain tietyn tyylistä työtä tekeviä duunareita. Toimintaterapian toimintakenttä on niin laaja, että tällaista pientä, sinisilmäistä nuorukaista välillä ihan pelottaa.
Pelko on alkukantainen tunne, joka pitää meidät elossa. Mutta välillä sitä pelkää ihan tyhmiä asioita. Pelko epäonnistumisesta nakertaa palasia itse suorituksesta. Pelko saa näkemään vääriä asioita. Pelossa ei voi oppia. Pelko käynnistää meidän selviytymisvaistomme ja saa meidät pyrkimään pois tilanteesta (mieluiten heti eikä nyt!) Pelkäämme meille vieraita asioita, sehän on ihan täysin alkukantaista toimintaa. Ehkä me ei loppujen lopuksi ollakaan järin paljon kehittyneet siitä luolamiehestä.. Ainakaan ei siltä välillä vaikuta ;) Miksi minä pelkään sitä, että minusta ei ole toimintaterapeutiksi, jos en oikeasti edes tiedä mitä toimintaterapeutti tekee?
Edellämainittuun kysymykseen toivottavasti löytyy vastaus tässä vuosien mittaan.
Ja näin jälkikäteen ajateltuna en ole edes varma siitä että pelkäänkö vai epäilenkö minä ettei minusta olisi toimintaterapeutiksi. Sillä epäilyhän on ihan eri asia, ja se ansaitsee ihan oman postauksensa.
Ja en minä tulevaisuuttani oikeasti pelkää kovinkaan usein. Tänään teki mieli vain kirjoittaa jotain ja tämä ajatus lennähti sopivasti päähäni.
Ja miten meikäläinen tänään sitten selitti toimintaterapian? Noh, jotenkin näin me se Annin kanssa lopulta lyhyesti parille fyssarille ja osteopaatille selitettiin: Toimintaterapiassa keskitytään ihmiseen ja hänen pärjäämiseen arjen toiminnoissa. Me ei keskitytä niinkään ongelman [esim. jalka poikki] parantamiseen, vaan siihen, kuinka ihminen pystyy elämään arjessaan mahdollisimman täysiä ja tekemään hänelle itselleen mielekkäitä ja tärkeitä asioita [vaivasta huolimatta]. Toimintaterapeutti voi työskennellä lähes missä ja kenen kanssa vain - lapset, aikuiset, vanhukset, mielenterveyspuoli, neurologinen puoli, vankila, päiväkoti, koulu jne. Työ koostuu paljon toimintakyvin arvioinnista.
Kaikenlaista jäi sanomatta meidän tämänpäiväisestä, viiden minuutin infopaketista. Kaikenlaista unohtui myös tästä lyhyestä tiivistelmästä. Mutta siinä kuitenkin meidän ajatus tiivistettynä. Voin vuoden päästä palata takaisin tähän postaukseen ja kertoa taas uudestaan, mitä toimintaterapia mielestäni silloin on, määritelmäni varmasti muuttuu ajan saatossa.
On vaikeaa opiskella alaa, jota ei kykene yhdellä lauseella helposti selittämään. Kysymykseen "mikä susta tulee sitten kun sä valmistut" pitää antaa monisyinen ja -vaihtoehtoinen vastaus. Ja kuule emmävaa tiiä!
Laittakaas tämä biisi soimaan taustalle kun luette tätä. Hyvä biisi, jonka sanomaa kannattaa pohdiskella! Mua saa ja mua täytyy valistaa (muutkin mokaa)!
Tänään en pelännyt. Tänään minun piti yrittää selittää muutamalle muulle opsikelijalle, mitä toimintaterapeutti tekee. Hymyilin, naurahdin ja sanoin, etten ole todellakaan varma. Hapuilin jonkin epämääräisen, ympäripyöreän "öö no vähänniinku ja sit niinku kuitenkin.."- tyylisen vastauksen. Ja saman vastauksen antoi koko meidän ryhmä. Ryhmän kanssa pohdittiin asiaa, ja toden totta - vaikka me ollaan opiskeltu sellaista ihmeellisetä ammattiallaa kuin toimintaterapia jo puoli vuotta, olemme me kaikki ihan lapsen kengissä oppipolullamme. Tämä oli erittäin huvittavaa ja myös vapauttavaa (jälleenkerran) tajuta. Huokaisin helpotuksesta: meikäläinen ei olekaan ainoa, jolla ei ole mitään hajua asiasta.
Odotan sitä hetkeä opinnoistamme, kun saamme porukalla kiinni oman toimintaterapeutin orastavan identiteettimme ja löydämme vastauksen kysymykseen "mikä musta tulee". Sillä meistä voi tulla vaikka mitä. Meistä kaikki ajautuvat todennäköisesti eri polulle, reiteille, sivukujille. Meistä ei tule samasta muotista vesitettyjä, vain tietyn tyylistä työtä tekeviä duunareita. Toimintaterapian toimintakenttä on niin laaja, että tällaista pientä, sinisilmäistä nuorukaista välillä ihan pelottaa.
Pelko on alkukantainen tunne, joka pitää meidät elossa. Mutta välillä sitä pelkää ihan tyhmiä asioita. Pelko epäonnistumisesta nakertaa palasia itse suorituksesta. Pelko saa näkemään vääriä asioita. Pelossa ei voi oppia. Pelko käynnistää meidän selviytymisvaistomme ja saa meidät pyrkimään pois tilanteesta (mieluiten heti eikä nyt!) Pelkäämme meille vieraita asioita, sehän on ihan täysin alkukantaista toimintaa. Ehkä me ei loppujen lopuksi ollakaan järin paljon kehittyneet siitä luolamiehestä.. Ainakaan ei siltä välillä vaikuta ;) Miksi minä pelkään sitä, että minusta ei ole toimintaterapeutiksi, jos en oikeasti edes tiedä mitä toimintaterapeutti tekee?
Edellämainittuun kysymykseen toivottavasti löytyy vastaus tässä vuosien mittaan.
Ja näin jälkikäteen ajateltuna en ole edes varma siitä että pelkäänkö vai epäilenkö minä ettei minusta olisi toimintaterapeutiksi. Sillä epäilyhän on ihan eri asia, ja se ansaitsee ihan oman postauksensa.
Ja en minä tulevaisuuttani oikeasti pelkää kovinkaan usein. Tänään teki mieli vain kirjoittaa jotain ja tämä ajatus lennähti sopivasti päähäni.
Ja miten meikäläinen tänään sitten selitti toimintaterapian? Noh, jotenkin näin me se Annin kanssa lopulta lyhyesti parille fyssarille ja osteopaatille selitettiin: Toimintaterapiassa keskitytään ihmiseen ja hänen pärjäämiseen arjen toiminnoissa. Me ei keskitytä niinkään ongelman [esim. jalka poikki] parantamiseen, vaan siihen, kuinka ihminen pystyy elämään arjessaan mahdollisimman täysiä ja tekemään hänelle itselleen mielekkäitä ja tärkeitä asioita [vaivasta huolimatta]. Toimintaterapeutti voi työskennellä lähes missä ja kenen kanssa vain - lapset, aikuiset, vanhukset, mielenterveyspuoli, neurologinen puoli, vankila, päiväkoti, koulu jne. Työ koostuu paljon toimintakyvin arvioinnista.
Kaikenlaista jäi sanomatta meidän tämänpäiväisestä, viiden minuutin infopaketista. Kaikenlaista unohtui myös tästä lyhyestä tiivistelmästä. Mutta siinä kuitenkin meidän ajatus tiivistettynä. Voin vuoden päästä palata takaisin tähän postaukseen ja kertoa taas uudestaan, mitä toimintaterapia mielestäni silloin on, määritelmäni varmasti muuttuu ajan saatossa.
On vaikeaa opiskella alaa, jota ei kykene yhdellä lauseella helposti selittämään. Kysymykseen "mikä susta tulee sitten kun sä valmistut" pitää antaa monisyinen ja -vaihtoehtoinen vastaus. Ja kuule emmävaa tiiä!
 |
| Pienellä lisäkoulutuksella toimintaterapeutti voi harjoittaa eläinavusteista terapiaa - käyttäen esimerkiksi hevosia (tai koiria) työssään. Toimintaterapian tavoitteena voisi myös olla meikäläisen saaminen takaisin satulaan jonkin onnettomuuden jälkeen tai jopa hevospelkojen työstäminen (jälkimmäiseen saattaa myös tarvita esimerksiki psykoterapian lisäkoulutusta). (kuvan tapaus ei millääntavoin liity toimintaterapiaan) |
Kommentit
Lähetä kommentti