#ihmisviha

Tämän päivän positiivisuus annos tulee tässä.
Tämä on lista asioista, joita inhoan muissa ihmisissä.
Tämä on lista täynnä valitusta (kts. kohta nro kolme).

Olemme koulussa eräällä kurssilla käsitelleet tiimityöskentelytaitoja, tiimin kriisejä, tiiminjäsenten luonteenpiireitä ja niiden vaikutusta tiimin toimintaan. Kaiken päätteeksi opimme, että pääasiallisin syy tiimin kriisiin on jäsenten huonot käytöstavat. Tässä listassa kuitenkin esitän minun mielestäni muissa kanssaeläjissä ärsyttäviä piireitä. Nämä eivät ole missään erityisessä ärsyttävyys-järjestyksessä.

YKSI: kuorsaaminen ja mässytys
Ylipäätänsä kaikki ihmislähtöiset äänet. Kuorsaaminen, raskas hengitys, niiskutus, mässytys. Istuin eräänä kamalana päivänä bussissa, matkalla kotiin. Takanani istui mies, jolla oli paha flunssa ja hän niiskutti hirmuisesti. Hirmuisen ärsyttävällä ja ällöttävällä tavalla. Tunnen, kuinka hetki hetkeltä hartiani kiristyvät, päätäni alkaa jomottaa. Tulee melkein huono olo. Ahdistaa ja ylleni leijailee erittäin painostava tunne. Tunsin kuinka ärtymys, ällötys ja ahdistus kasvoi ja kasvoi sisälläni, heijastellen kivikovina korviini nousseisiin hartioihini. Minulle tuli matkan aikana niin tukala olo, että olin lähestulkoon hyppäämässä ulos bussista kolme pysäkkiä ennen omaa pysäkkiäni - vain päästäkseni pois tuon ällöttävän, kylmiä väreitä ja inhotusta aiheuttavan äänen luota. Vasta pitkä lenkki Iitan kanssa luonno rauhassa avasi hartiani kestojumituksen.

Ja kuorsaaminen ja mässytys ovat vain ällöttäviä. Molemmat aiheuttavat minulle hirmuisen ahdistuksen ja samanlaisen reaktion kuin ylläolevassa tarinassa.

Siinä missä jotkut eivät kykene nukkumaan esimerkiksi sateen ropistessa, ei meikäläisellä ole mitään ongelmaa.


KAKSI: jalan heilutus
En vain kestä sitä, kun ihmiset vispaavat jalkaa istuessaan paikoillaan. Taikka heiluttelevat varpaitaan niiden ollessa ilmassa. Ällöttävää. Ja voitte vain kuvitella kuinka vihaan niitä näkymättömiä rumpuja soittavia ihmisiä. En ymmärrä, miksi ihmiset eivät voi istua paikoillaan. En tiedä mistä tämä ällötys johtaa juurensa. Huomaan kyseisen liikkeen poikkeuksetta. Se aiheuttaa myös kohdan yksi raktion. Kamalan, ahdistavan ja painostavan tunteen. Kaikista kamalinta tässä "inhotuksessani" on se, ettei yksikään ihminen ole vielä ymmärtänyt, miltä minusta tuntuu muiden heilutellessa jalkojaan. Se tuntuu pahalta. Kamalalta. Inhottavalta. Hirveältä. En osaa kuvailla kyseistä tuntemusta hyvin, sillä en saa "oireita" mistään muusta kuin jalan heiluttamisesta ja ärsyttävistä äänistä (mässytys, kuorsaus, jne.) Ja muut ihmiset vain nauravat ongelmilleni. Se on kuulema naurettava.

Kun kirjoitin ylioppilaaksi 2012, pelkäsin koetilanteessa usean kokeeni - etenkin muistan selvästi englannin kokeen - menevän pilalle pelkästään siitä syystä, että edessäni, vieressäni sekä takaviistosti sivulla oli ihmisiä, jotka heiluttivat jalkojaan. Kun näen kyseisen liikkeen, en vain pysty keskittymään enää lainkaan ja pelkäsin kaikkien kokeideni menevän pilalle. Muistan muunmuassa koko englannin ylioppilaskokeeni pitäneeni kättäni toisella poskellani, jotta se peittäisi näköyhteyteni erääseen jalkaansa takaviistossa heiluttaneeseen tyyppiin. Heti kun peitän näkyvyyden liikkeeseen, ahdistus helpottaa.


KOLME: negatiivisuus ja valittaminen
Tässä maailmassa ei ole varmaankaan yhtäkään ihmistä, joka jaksaisi kuunnella valitusta ja nauttisi siitä. En vain jaksa uskoa. On niitä ihmisiä, jotka valittavat kaikesta. Niitä ihmisiä, jotka valittavat mistä vain, milloin vain. Niitä ihmisiä, jotka kaiken hyvän, hauskan ja kivan keskellä näkevät sen kuuluisan hopeareunaisen pilven sisällä rytinällä saapuvan ukkosrintaman. Aina on joko liian kuuma, liian kylmä, liian kuuma tehdä mitään, liian kylmä tehdä mitään. Aina iku huono idea, ruma juttu, tyhmä tyyppi ja kaikki on muutenkin iha perseestä. Se mitä ihmiset tekevät, miten he ovat, mitä he eivät tee ja miten homma pitäisi tehdä ei ole koskaan hyvä.

Pienissä paloissa valitus ei haittaa ja sellainen teitty negatiivisten asioiden huomioiminen ja ääneensanominen on hyvä juttu. Mutta sitten kun sama homma jatkuu tunti ja päivä toisensa jälkeen, eikä tyypillä tunnu olevan mitään hyvää sanottavaa - se ärsyttää. Myös se, että aina näkee ihmisissä vain heidän negatiivisia ominaisuuksiaan, tapahtumien ja toiminnan huonoja puolia ja ylipäätään negatiivinen suhtautuminen elämään - sekin ärsyttää. Jos tiedätte mitä tarkoitan?

NELJÄ: myöhästyminen
Olen itse niitä ihmisiä, jotka ovat yleensä paikalla juuri silloin kun pitää. Lähden aina kotoa, minne vain, hirveällä kiireellä - tuli perseen alla, aikataulun hönkäillessä niskaan. Hoppuilen ja olen aina myöhästymäisilläni, mutta pidän aina sen verran kovaa kiirettä, että ehdin usein sovittun paikkaan silloin kun kuuluukin. Joudun päivittäin juosta bussiin tai etsiä parkkipaikkaa hiki hatussa (tai kesäisin poljen pyörällä tuli perseen alla töihin).

Olen itse niitä ihmisiä, jotka vihaavat odottamista. Tästä syystä vihaan myös jatkuvasti myöhästeleviä ihmisiä. Jos olen sopinut kaverini kanssa näkevämme yhdeksältä, laitan viimeistään kolmea yli viestiä "missä sä oot". Mielestäni jatkuva myöhästely on epäkunnioittavaa. Tulee tunne, ettei toinen ihminen arvosta ja kunnioita minua, vaan antaa minun odottaa itseään. En tällä tarkoita kuitenkaan sitä, että jos kaverini eivät ole sovitussa tapaamispaikassa ennen minua odottamassa/juuri oikealla kellonlyömällä, olisin heille vihainen. Minusta on aina hyvä ilmoittaa liikkeistään, ja jos ennen sovittua tapaamista on pelko siitä, että myöhästyy, niin siitä voi aina ilmoittaa ja kertoa missä on. Kaikista eniten minua ärsyttää jatkuva myöhästely. Eli sellaiset tyypit, jotka tapaamispaikalta soittaessa sanovat että "ahaa, onks kello jo noin paljon. mä lähen just". Aivankuin hän olisi jollaintapaa ylempiarvoinen ja häneltä olisi sallittua saapua sovittuihin tapaamisiin myöhässä, silloin kun huvittaa.

Myöhästely ärsyttää minua myös sen takia, että olen yleensä itse pitänyt hirveää kiirettä ja hutiloinut ehtiäkseni tapaamiseen/tapahtumaan. Ja yleisin syy ihmisten myöhästymiseen taitaakin olla laittautuminen. Ja mielipiteeni siitä voittekin lukea edellisestä postauksestani.

VIISI: hitaus
Tämä tarkoittaa sekä mummoja (ja teinejä) laskemassa viisisenttisiään kassajonossa, sekä ihan ihmistä itseään, hänen tyyliään ja toimintanopeuttaan. Ehkä enemmänkin ihmistä itseään. Olen sen verran hektinen, kiireinen ja nopealuonteinen tyyppi, että vaivaudun välillä hitauden edessä. Etenkin hidas ja monotoninen puhetyyli saa minut hyppimään ripaskaa paikallaan. Esimerkiksi veljeni puhuu usein niin hitaasti, monotonisesti ja tasapaksusti, että hänen päästessään epämääräisen lauseensa loppuun, olen jo unohtanut mitä sen alkuvaiheessa on sanottu. Joudun niin kovasti keskittymään hitaaseen ja passiiviseen puheeseen, siihen missä lauseet ja sanat alkavat ja loppuvat, että lopulta koko lauseen idea menee ohi. Mitä intohimoisemmin, iloisemmin ja nopeammin minulle puhutaan, sitä paremmin ymmärrän - ja jaksan kuunnella. Veljeni on ratkaissut tilanteen puhumalla minulle vain mahollisimman lyhyitä lauseita (lähde tuntematon).

Minua myös ärsyttää suunnattomasti hitaasti eteenpäin talsivat ihmiset, hitaasti vaihtuvat valot, hitaasti edessä ajavat autot, hitaasti ajavat bussikuskit...

 
KUUSI: nenänvartta pitkin katsominen
Ylipäätäänsä naissukupuolelle erittäin ominainen toisten vähättely, kateus ja juuri se kuuluisa nenänvartta pitkin katsominen. Liekö tämä johtuu siitä, että meikäläistä astetta nolompana, lyhyempänä, pyöreämpänä ja ehkä vähän hölmömpänä ja välinpitämättömämpänä tyyppinä on usein katsottu kuin halpaa makkaraa. Oikeastaan vihaan kaikkia selkään puukottavia, pahaa puhuvia, ilkeitä ja koppavia tyyppejä, jotka kuvittelevat aina olevansa parempia kuin muut. Piste.

SEITSEMÄN: päälle puhuminen
Meikäläisen oma perisynti, sillä en vain malta olla hiljaa. Meikäläisellä on niin paljon asiaa, että en vain malta pitää sitä sisälläni siihen asti, että toinen on puhunut loppuun. Minulta on myös välillä todella vaikea saada puheenvuoroa. Ei sillä, koska en pidä siitä että minut keskeytetään, pyrin mahdollisimman vähän keskeyttämään muita ja (vaikka ehkä ylemmästä sai erilaisen kuvan) annan kyllä muille puheenvuoron ja kuuntelen mitä heillä on sanottavana. Minulla on kuitenkin ongelma. Saatan kesken hienon keskustelun ja toisen puheenvuoron keksiä jonkin hienon idean ja aiheeseen liittyvän lausahduksen, mutta koska minulla oikeasti on kultakalan muisti, en muista lausettani puolta minuuttia pidempää. Jos en heti kerro sitä ääneen, on se muutaman hetken kuluttua kadonnut.

Teimme esimerkiksi yhtenä päivänä koulussa ryhmätehtävää, ja sanelin kirjurillemme itsereflektio "liibalaabaa" (kuten asian ilmaisin). Suolsin hienoja "koska mä oon bloggari ja handlaan tän liibalaaban"-lausahduksiani. Aina lauseen jälkeen pidin pienen paussin, kun kirjuri sai kirjata ylös hienot lauseeni (ja mahdollisesti muokata niitä). Aina välillä hän kysäisi sitten että "miten se lauseen loppu meni?" Ööööö, ihanniinkuin tällainen taukki olisin sitä enää muistanut. Olihan lauseen sanomisesta jo kymmenen sekunttia.

KAHDEKSAN: kuuntelemattomuus, puhelimen jatkuva näpräys
Koska yleensä selittelen paljon juttuja ja tarinoitani, etenkin perheeni ei yleensä enää edes kuuntele mitä puhun. Ärsyttävää onkin, että olen juuri kertonut aiheeseen liityvän tarinan, niin hetken päästä joku kysyy minulta samaa asiaa uudestaan - vain sen takia, ettei ole vaivautunut kuuntelemaan. Myös jatkuva puhelimessa roikkuminen on ärsyttävää. Eikö sitä kapulaa voi jättää edes hetkeksi kotiin, takintaskuun tai laukkuun? Minusta onkin erittäin ärsyttävää viettää aikaa ihmisen kanssa, joka koko ajan vain tekstailee jollekulle muulle kaverilleen (etenkin poikaystävälle tekstailu kesken "tyttöajan" on erittäin ärsyttävää).

Ja siinä missä on olemassa miljoonittain asioita, joita vihaan kanssaeläjissäni 

On miljoonittain asioita, jotka tekevät muista ihmisistä aina vaan

Niin mielenkiintoisia ja erikoisia ja hauskoja ja ihania.

Sitten on niitä kavereita,

joilta vain aina sietää sitä tekstailua, myöhästymistä ja valittamista.

Sellaista se elämä on. 

Niin ihanaa ja kamalaa

Ja itse sitä on aina lopulta kamalin

Ja tekee juuri niinkuin ei itse tykkää muiden tekevän

Joten note to self: älä valita