What Ever You Are, Be a Good One
Jos unohdetaan kaikki meikäläisen mukamastaiteellinen lahjakkuus, yli kymmenen vuoden ratsastusharrastus, yli kahdenkymmenen vuoden koiraperheessä asuminen sekä jonkinlainen kykyni painaa kameran laukaisijaa ja sillointällöin liikutella koipiani "RUN BITCH RUN"-juoksulistan tahdissa. Nyt paneudutaan niihin asioihin, jossa meikäläinen on oikeasti hyvä.
Ruikutan usein siitä, että en ole oikeasti hyvä missään. Olen hyvä ja ehkä tavallista parempi useassa asiassa, mutta en ole missään harrastuksessani loistava. Ja minähän haluan olla loistava kaikessa mitä teen. En sen vähempää. Juttelin yhtenä iltana erään duunikaverini kanssa hyvinkin henkeviä kaikenlaisesta ja samalla pähkäilin ääneen blogini kanssa painiskelemaani ongelmaa: haluaisin osata kirjoittaa hienoja mielipidekirjoituksia. Ja ennen kaikkea haluaisin omata niitä hienoja ja upeita mielipiteitä.
Minun tavallisesta bloggaustyylistä poikkeavat mielipide- ja ajatustekstit tuntuvat olevan porukan suosiossa ja koska itsekin tykkään kirjoittaa näitä, niin annetaan sitten palaa. Sanoinkin duunikaverilleni kärsiväni jonkinlaisesta bloggari-identiteettikriisistä... Pitäisi varmaankin useammin rupatella jonkun astetta fiksumman ja syvällisemmän tyypin kanssa (KYLLÄ), sillä pieni pääni pursusi erilaisia blogi-ideoita (lue: kaksi ideaa) matkallani kotiin. Tämänkin postauksen idoita oli ihan pakko kirjoittaa ylös puhelimeen, etten vain unohda hienoja lauseitani. Olen vahvasti visuaalinen tyyppi ja usein näenkin päässäni asioita, siksi tekstin kirjoittaminen ja muisaminen on minulle vaikeaa. Keksin aina välillä esimerkiksi lenkillä koiran kanssa jotain todella nasevaa ja fiksua, mutta kotiin päästyäni ajatus on kadonnut. Sensijaan saamani valokuva- tai piirrustusvision muistan, sillä näen kuvan pääni sisällä.
Tämä minun visuaalinen näkötapani (hehe, varmasti täysin oikea tapa kuvata ilmiötä) liittyy myös yhteen asiaan missä olen "oikeasti hyvä". Olen todella hyvä muistamaan tarpeettomia asioita ja yksityiskohtia. Muistan varmaan hamaan hautaani asti, että miekkavalas on ruotsiksi späckhuggare (ja tässä oli kaikki mitä opin yläasteen ruotsintunneilla, sen lisäksi, että katsoimme kaikki abba:n musavideot - niitä en onneksi muista niin hyvin). Näen asioita yleensä päässäni. Kun kuuntelen jotain musiikkikappaletta, saatan nähdä mielessäni miten haluaisin (osata) tanssia biisin mukana. Tai mielikuvitukseni kuvittaa biisin päässäni. Näen ärsyttävän usein tanssikohtauksia.
Vielä lukiossa ollessani, englannin ja ruotsin kurssikokeissa käydessäni koin usein seuraavan tapahtumasarjan: Näen koekysymyksen ja tiedän mikä sana minun pitäisi kirjoittaa vastaukseksi. En muista sanaa. Sen sijaan muistan järisyttävän hyvin millä sivulla sana on, kuinka pitkä se on, mikä sanottiin lauseessa jossa sana esiintyi, mitkä olivat sen vieressä olleet sanat (sekä suomeksi, että vieraalla kielellä), missä kohtaa kirjan sivua sana sijaitsi, mikä kuva kirjan sivulla oli. Mutta itse sana pyöri lohduttoman sumun keskellä. Voin sanoa, että tämä tuntuu yhtä lohduttomalta kuin se, kun istuu lastenneurologian kokeeseen ja lukee ensimmäisen koekysymyksen, eikä muista koskaan kuulleensa tai lukeneensa aiheesta mitään. (Siinä vaiheessa mielessäni pyörii vain lohduton musta tyhjyys, josta yritän epätoivoisesti löytää valoa tai jonkinlaista exit kylttiä). Olen myös lahjakas muistamaan, että "se sana/sen tyypin nimi/se paikka alkoi K:lla" vaikka lopulta selviää, että kyseisen sanan alkukirjain oli M.
Toinen asia, missä olen myös mahdottoman lahjakas on epämääräinen tanssiminen. Ollessani kielikurssilla vuonna 2009 jouduin puhutteluun epämääräisestä tanssimisesta. Eräs duunikaverini (eri tyyppi kuin teksin alussa mainittu) kuivailee tanssimistani mielellään viittauksella eräiden firman pikkujoulujen "tangon hinkkaamiseen". On ollut villejä reivi-iltoja baarissa, kun minun ja kaverini ympärillä on autiota tilaa, kun kukaan muu ei uskalla tulla lähellekään meitä. Useat naureskelevat aina kuullessaan kamalasta tanssistani, mutta trust me, sitä ette halua nähdä - ainakaan selvinpäin. Itse en ole koskaan, en siis koskaan, katsonut yhtäkään kokonaista videota itsestäni tanssimassa. Pieniä pätkiä erinäisitä videoista on (valitettavasti) palanut verkkokalvolleni. Mainittakoon kuitenkin, että pidän ihan hirmuisesti tanssimisestä ja sheikkaamisesta. Siinä missä osa porukasta lähtee baariin mestästämään miestä, meikäläinen lähtee aina valloittamaan tanssilattian (tai karaoken - ei siitä kuitenkaan sen enempää).
Olen tavallista tallaajaa parempi myös syömisessä. Ei sillä, että olisin koskaan osallistunut minkäänlaistiin syömäkilpailuihin (ne ällöttävät minua ja ovat mielestäni todellista ruuan tuhlamista ja syömisen halventamista) todistaakseni kykyjäni. Olen lähestulkoon aina nälkäinen. Ja vaikka en olisikaan nälkäinen, voin siitä huolimatta aina ottaa ainakin pienen palan tai ihan vähän vain. Yksi meikäläisen tunnetuimmista lausahduksista onkin syömiseen ei tarvita nälkää. (ja kaiken tämän jälkeen mietiskelen, miksi mahani ympärillä on erittäin tukeva pelastusrengas...) Jos saisin minkä tahansa supervoiman, haluaisin sen varmaankin olevan "syö, tulematta lihavaksi" (okei, näkymättömyys tai lentäminen voisi olla kanssa aika kiva. Muiden ihmisten ajatuksia en haluaisi koskaan joutua lukemaan, omissakin riittää mietittävää ja setvimistä). Rakastan syömistä. Rakastan hyvää ruokaa. Rakastan hyvää ruokaa ja sen syömistä, hyvässä seurassa.
Ruuan laittamisessa en ole mikään keittiömme Jamie Oliver... Viimeksi hiukan kokkaillessani kotonamme huikkasi veljeni lähtiessään pois kotoa "yritä olla polttamatta taloa". Thanks bro.
Mitäs vielä? Olen todella taitava keksimään tekosyitä puoltaakseni (kuin myös vastustaakseni) jotain ideaa. Jos haluan oikeasti jotain, keksin hervottoman hyviä verukkeita tukemaan päätöstäni, niin että se on mukamas harkittu. (kts edellinen postaus, sieltä löytyy ainakin yksi esimerkki) Samoin, jos en halua tehdä jotain, keskin erittäin helposti ja nopeasti erilaisia verukkeita tai syitä toimimattomuudelleni. Yleisin syyni haluamattomuuteeni jonkin asian tekemiseen/jonnekkin lähtemiseen on se, että minun täytyisi pukea kunnolliset vaatteet päälle. Harkitsen ainakin kahdesti kaikkea, minne en voi tulla lökäreissä tai juoksuhousuissa. Käyn myös päässäni (ja välillä jopa ääneen) itseni kanssa kiivaita keskusteluja ja välillä jopa riitoja siitä mitä minun nyt pitäisi tehdä ja mikä olisi oikea ratkaisu. Sillä kuten aiemmin sanoin, haluan olla loistava kaikessa mitä teen ja haluan kiivaasti löytää oikean, mahdollisimman montaa osapuolta mielyttävän vastauksen ongelmiini.
Kun halusin ostaa itselleni tämän macin, tai raybanit tai uuden puhelimen tai ulkomaanmatkan, olen erinomaisen loistava kehittämään jos jonkinmoista tarinaa halujeni tueksi. Olen myös taitava selittämään itselleni asioita "asiat nyt menivät niinkuin menivät koska...."
Olen myös hyvä puhumisessa. Keksin helposti jotain juteltavaa ja olen suomalaisella mittapuulla suhteellisen hyvä small talkissa (vaikka bussipysäkillä en kyllä ala jutella kellekään! Jos meikäläiselle alkaa puhua, niin silloin saatan rupatella vaikka koko loppumatkani helsinkiin). Olen myös erittäin avoin ja kertoilen paljon itsestäni. Minulla on aika usein takataskussa joku tarina kerrottava ties mistä aiheesta, yleensä siitä miten olen toilaillut jossain. Isossa ryhmätilanteessa menen kuitenkin aina lukkoon. En viihdy lainkaan suuressa porukassa ja minun on joskus todella vaikeaa olla esimerkiksi bileissä, isossa koululuokassa tai palaverissa töissä. Tai noh, ei nyt vaikeaa tai ahdistavaa olla, mutta en osaa puhua isossa porukassa. Olen yksinäinen susi, joka viihtyy erinomaisesti yksin (tai yhdessä kaverin kanssa).
Olen pirun taitava kadottamaan tavaroita ja unohtamaan asioita. Minun on pitänyt syyskuusta asti ostaa itselleni koulukirja, mutta olen aina vain onnistunut unohtamaan asian. Jos saisin euron joka kerta kun kadotan tai unohda jotakin, olisin varmaankin miljonääri! Olen niitä ihmisiä, jotka ovat saletissa dementia riskiryhmässä. Unohdan kaiken ihmisten nimistä, tekemisistäni ja sopimistani tapaamisista, työvuorojeni alkamisajasta, iästäni avaimiin sekä talvihanskoihin ja salasanoihin. Minun on pakko pitää tarkkaa kalenteria menoistani ja tapahtumistani, muutoin unohdan kaiken sopimani. En ymmärrä kuinka jotkut ihmiset kykenevät muistamaan asioita kirjoittamatta ylös. Minä unohdan töissä varastosta tavaraa hakiessani kolmesta tavarasta vähintään yhden, jos en kirjoita niitä ylös. En muista kavereideni tai edes vanhempieni syntymäpäiviä, puhelinnumeroita taikka osoitteita. Onneksi facebook muistuttaa minua syntymäpäivistä, puhelinnumerot on tallennettuna puhelimeen ja osoitteet saa kysymällä.
Kalenteriini kirjoitan kaikki päivän pienetkin jutut ylös (joskus jopa jälkikäteen). Minusta on ihana lukea myöhemmin, mitä olen tehnyt ja kenen kanssa, sekä millainen päiväni on ollut. Siinä missä en muista sopimiani tapaamisia jollen kirjoita niitä ylös, muistan ne jälkikäteen erittäin hyvin. Saatan usean vuoden jälkeen selailla vanhaa kalenteriani ja muistaa jonkin ihan pienen jutun, vaikkapa kirjoittamani blogitekstin, sen perusteella mitä olin kirjoittanut kalenteriini.
Olen myös aivan mahdottoman taitava laiskottelemaan. En tarvitse minkäänlaista selitystä tai tekosyytä sille, että vetäydyn omaan rauhaani sohvannurkkaan tee-mukin äärellä katselemaan televisiota perjantai-iltana. En jaksa (heh) keksiä tekosyytä sille, että en jaksa lähteä johonkin tapahtumaan. En ota turhaa stressiä asioista, joihin ei stressaaminen auta. En panosta liikaa asioihin, jotka eivät vaadi suurta työpanostani. Rakastan nukkumista ja löllöämistä. Olen todella hyvä jättämään asioita tekemättä ja myös unohtamaan niiden tekemisen. Miksi siirtää huomiselle asioita, jotka voi yhtä hyvin tehdä vasta ylihuomenna? Miksi mennä siitä mistä aita on matalin, kun voi mennä siitä mistä se on kokonaan kaatunut? Rakastan huolettomia vapaapäiviä, kun mihinkään ei ole kiire ja voi tehdä mitä haluaa, jos jaksaa ja viitsii. Sellaisia päiviä, kun mitään ei ole pakko tehdä (mutta yleensä teen, sillä tylsistyn todella helposti ja tykkään puuhailla kaikenlaista). Olen pirun hyvä myös kannustamaan muita rentoiluun, löysäämään vyötä ja hellittämään vähän tahtia. Olen niitä ihmisiä, joka ei polta itseään loppuun. Niitä ihmisiä, joka ei suostu polttamaan itseään piippuun.
Siinä, missä olen toisaalta ihan pirun laiska, olen toisaalta hirmuinen duracellpupu joka ei malta olla kahta päivää putkeen sisällä, vaan tylsistyy jo ensimmäisen aikana. Haluan tehdä kivoja asioita, nähdä ja kokea. Nautin siitä, kun minulla on ne kuuluisat kymmenen rautaa tulessa, siinä missä oikea määrä olisi maksimissaan kolme. Omaan varmaan tarpeeksi uneliaan asenteen vaatimuksille ja päälle puskevalle paineelle, jotten ota siitä liian suurta stressiä ja panikoi - ja lopulta polta itseäni loppuun. Olen sen verran laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen, että liian raskaassa tilanteessa jätän kärkkäästi liian kuormittavat tekijät toimintani ulkopuolelle (niiden pariin palataan sitten kun aika on oikea). Jos nyt ymmärrätte mitä tarkoitan?
Minun tavallisesta bloggaustyylistä poikkeavat mielipide- ja ajatustekstit tuntuvat olevan porukan suosiossa ja koska itsekin tykkään kirjoittaa näitä, niin annetaan sitten palaa. Sanoinkin duunikaverilleni kärsiväni jonkinlaisesta bloggari-identiteettikriisistä... Pitäisi varmaankin useammin rupatella jonkun astetta fiksumman ja syvällisemmän tyypin kanssa (KYLLÄ), sillä pieni pääni pursusi erilaisia blogi-ideoita (lue: kaksi ideaa) matkallani kotiin. Tämänkin postauksen idoita oli ihan pakko kirjoittaa ylös puhelimeen, etten vain unohda hienoja lauseitani. Olen vahvasti visuaalinen tyyppi ja usein näenkin päässäni asioita, siksi tekstin kirjoittaminen ja muisaminen on minulle vaikeaa. Keksin aina välillä esimerkiksi lenkillä koiran kanssa jotain todella nasevaa ja fiksua, mutta kotiin päästyäni ajatus on kadonnut. Sensijaan saamani valokuva- tai piirrustusvision muistan, sillä näen kuvan pääni sisällä.
Tämä minun visuaalinen näkötapani (hehe, varmasti täysin oikea tapa kuvata ilmiötä) liittyy myös yhteen asiaan missä olen "oikeasti hyvä". Olen todella hyvä muistamaan tarpeettomia asioita ja yksityiskohtia. Muistan varmaan hamaan hautaani asti, että miekkavalas on ruotsiksi späckhuggare (ja tässä oli kaikki mitä opin yläasteen ruotsintunneilla, sen lisäksi, että katsoimme kaikki abba:n musavideot - niitä en onneksi muista niin hyvin). Näen asioita yleensä päässäni. Kun kuuntelen jotain musiikkikappaletta, saatan nähdä mielessäni miten haluaisin (osata) tanssia biisin mukana. Tai mielikuvitukseni kuvittaa biisin päässäni. Näen ärsyttävän usein tanssikohtauksia.
Vielä lukiossa ollessani, englannin ja ruotsin kurssikokeissa käydessäni koin usein seuraavan tapahtumasarjan: Näen koekysymyksen ja tiedän mikä sana minun pitäisi kirjoittaa vastaukseksi. En muista sanaa. Sen sijaan muistan järisyttävän hyvin millä sivulla sana on, kuinka pitkä se on, mikä sanottiin lauseessa jossa sana esiintyi, mitkä olivat sen vieressä olleet sanat (sekä suomeksi, että vieraalla kielellä), missä kohtaa kirjan sivua sana sijaitsi, mikä kuva kirjan sivulla oli. Mutta itse sana pyöri lohduttoman sumun keskellä. Voin sanoa, että tämä tuntuu yhtä lohduttomalta kuin se, kun istuu lastenneurologian kokeeseen ja lukee ensimmäisen koekysymyksen, eikä muista koskaan kuulleensa tai lukeneensa aiheesta mitään. (Siinä vaiheessa mielessäni pyörii vain lohduton musta tyhjyys, josta yritän epätoivoisesti löytää valoa tai jonkinlaista exit kylttiä). Olen myös lahjakas muistamaan, että "se sana/sen tyypin nimi/se paikka alkoi K:lla" vaikka lopulta selviää, että kyseisen sanan alkukirjain oli M.
Toinen asia, missä olen myös mahdottoman lahjakas on epämääräinen tanssiminen. Ollessani kielikurssilla vuonna 2009 jouduin puhutteluun epämääräisestä tanssimisesta. Eräs duunikaverini (eri tyyppi kuin teksin alussa mainittu) kuivailee tanssimistani mielellään viittauksella eräiden firman pikkujoulujen "tangon hinkkaamiseen". On ollut villejä reivi-iltoja baarissa, kun minun ja kaverini ympärillä on autiota tilaa, kun kukaan muu ei uskalla tulla lähellekään meitä. Useat naureskelevat aina kuullessaan kamalasta tanssistani, mutta trust me, sitä ette halua nähdä - ainakaan selvinpäin. Itse en ole koskaan, en siis koskaan, katsonut yhtäkään kokonaista videota itsestäni tanssimassa. Pieniä pätkiä erinäisitä videoista on (valitettavasti) palanut verkkokalvolleni. Mainittakoon kuitenkin, että pidän ihan hirmuisesti tanssimisestä ja sheikkaamisesta. Siinä missä osa porukasta lähtee baariin mestästämään miestä, meikäläinen lähtee aina valloittamaan tanssilattian (tai karaoken - ei siitä kuitenkaan sen enempää).
Olen tavallista tallaajaa parempi myös syömisessä. Ei sillä, että olisin koskaan osallistunut minkäänlaistiin syömäkilpailuihin (ne ällöttävät minua ja ovat mielestäni todellista ruuan tuhlamista ja syömisen halventamista) todistaakseni kykyjäni. Olen lähestulkoon aina nälkäinen. Ja vaikka en olisikaan nälkäinen, voin siitä huolimatta aina ottaa ainakin pienen palan tai ihan vähän vain. Yksi meikäläisen tunnetuimmista lausahduksista onkin syömiseen ei tarvita nälkää. (ja kaiken tämän jälkeen mietiskelen, miksi mahani ympärillä on erittäin tukeva pelastusrengas...) Jos saisin minkä tahansa supervoiman, haluaisin sen varmaankin olevan "syö, tulematta lihavaksi" (okei, näkymättömyys tai lentäminen voisi olla kanssa aika kiva. Muiden ihmisten ajatuksia en haluaisi koskaan joutua lukemaan, omissakin riittää mietittävää ja setvimistä). Rakastan syömistä. Rakastan hyvää ruokaa. Rakastan hyvää ruokaa ja sen syömistä, hyvässä seurassa.
Ruuan laittamisessa en ole mikään keittiömme Jamie Oliver... Viimeksi hiukan kokkaillessani kotonamme huikkasi veljeni lähtiessään pois kotoa "yritä olla polttamatta taloa". Thanks bro.
Mitäs vielä? Olen todella taitava keksimään tekosyitä puoltaakseni (kuin myös vastustaakseni) jotain ideaa. Jos haluan oikeasti jotain, keksin hervottoman hyviä verukkeita tukemaan päätöstäni, niin että se on mukamas harkittu. (kts edellinen postaus, sieltä löytyy ainakin yksi esimerkki) Samoin, jos en halua tehdä jotain, keskin erittäin helposti ja nopeasti erilaisia verukkeita tai syitä toimimattomuudelleni. Yleisin syyni haluamattomuuteeni jonkin asian tekemiseen/jonnekkin lähtemiseen on se, että minun täytyisi pukea kunnolliset vaatteet päälle. Harkitsen ainakin kahdesti kaikkea, minne en voi tulla lökäreissä tai juoksuhousuissa. Käyn myös päässäni (ja välillä jopa ääneen) itseni kanssa kiivaita keskusteluja ja välillä jopa riitoja siitä mitä minun nyt pitäisi tehdä ja mikä olisi oikea ratkaisu. Sillä kuten aiemmin sanoin, haluan olla loistava kaikessa mitä teen ja haluan kiivaasti löytää oikean, mahdollisimman montaa osapuolta mielyttävän vastauksen ongelmiini.
Kun halusin ostaa itselleni tämän macin, tai raybanit tai uuden puhelimen tai ulkomaanmatkan, olen erinomaisen loistava kehittämään jos jonkinmoista tarinaa halujeni tueksi. Olen myös taitava selittämään itselleni asioita "asiat nyt menivät niinkuin menivät koska...."
Olen pirun taitava kadottamaan tavaroita ja unohtamaan asioita. Minun on pitänyt syyskuusta asti ostaa itselleni koulukirja, mutta olen aina vain onnistunut unohtamaan asian. Jos saisin euron joka kerta kun kadotan tai unohda jotakin, olisin varmaankin miljonääri! Olen niitä ihmisiä, jotka ovat saletissa dementia riskiryhmässä. Unohdan kaiken ihmisten nimistä, tekemisistäni ja sopimistani tapaamisista, työvuorojeni alkamisajasta, iästäni avaimiin sekä talvihanskoihin ja salasanoihin. Minun on pakko pitää tarkkaa kalenteria menoistani ja tapahtumistani, muutoin unohdan kaiken sopimani. En ymmärrä kuinka jotkut ihmiset kykenevät muistamaan asioita kirjoittamatta ylös. Minä unohdan töissä varastosta tavaraa hakiessani kolmesta tavarasta vähintään yhden, jos en kirjoita niitä ylös. En muista kavereideni tai edes vanhempieni syntymäpäiviä, puhelinnumeroita taikka osoitteita. Onneksi facebook muistuttaa minua syntymäpäivistä, puhelinnumerot on tallennettuna puhelimeen ja osoitteet saa kysymällä.
Kalenteriini kirjoitan kaikki päivän pienetkin jutut ylös (joskus jopa jälkikäteen). Minusta on ihana lukea myöhemmin, mitä olen tehnyt ja kenen kanssa, sekä millainen päiväni on ollut. Siinä missä en muista sopimiani tapaamisia jollen kirjoita niitä ylös, muistan ne jälkikäteen erittäin hyvin. Saatan usean vuoden jälkeen selailla vanhaa kalenteriani ja muistaa jonkin ihan pienen jutun, vaikkapa kirjoittamani blogitekstin, sen perusteella mitä olin kirjoittanut kalenteriini.
Olen myös aivan mahdottoman taitava laiskottelemaan. En tarvitse minkäänlaista selitystä tai tekosyytä sille, että vetäydyn omaan rauhaani sohvannurkkaan tee-mukin äärellä katselemaan televisiota perjantai-iltana. En jaksa (heh) keksiä tekosyytä sille, että en jaksa lähteä johonkin tapahtumaan. En ota turhaa stressiä asioista, joihin ei stressaaminen auta. En panosta liikaa asioihin, jotka eivät vaadi suurta työpanostani. Rakastan nukkumista ja löllöämistä. Olen todella hyvä jättämään asioita tekemättä ja myös unohtamaan niiden tekemisen. Miksi siirtää huomiselle asioita, jotka voi yhtä hyvin tehdä vasta ylihuomenna? Miksi mennä siitä mistä aita on matalin, kun voi mennä siitä mistä se on kokonaan kaatunut? Rakastan huolettomia vapaapäiviä, kun mihinkään ei ole kiire ja voi tehdä mitä haluaa, jos jaksaa ja viitsii. Sellaisia päiviä, kun mitään ei ole pakko tehdä (mutta yleensä teen, sillä tylsistyn todella helposti ja tykkään puuhailla kaikenlaista). Olen pirun hyvä myös kannustamaan muita rentoiluun, löysäämään vyötä ja hellittämään vähän tahtia. Olen niitä ihmisiä, joka ei polta itseään loppuun. Niitä ihmisiä, joka ei suostu polttamaan itseään piippuun.
Missä sinä olet aivan loistava?
Kommentit
Lähetä kommentti