Luukku 13 - Joulutarina

Iita ja Kadonneiden Pipareiden Arvoitus - päivä 4

Iita, Petteri ja Oliver

Kinuski, Kaneli ja Joulukisu

Rusina ja Pulla

He jakautuivat kolmeen ryhmään. Iita, Oliver ja Petteri, jotka tunsivat muut kyläläiset parhaiten, lähtivät kohti kylän keskustaa. Joulukisu, Kaneli ja Kinuski lähtivät kylän pohjoispäätyyn ja poroista viisaimmat (vaikkeivät hekään kovin aikaansaavia ja kunnollisella mittapuulla viisaita olleet) Pulla ja Rusina lähtivät kylän eteläpäätyyn. He yrittivät etsiä kaikenlaisia merkkejä siitä kuka tai mikä olisi voinut piparkakut viedä ja minne!

Petteri hyppi onnessaan heidän vierellään. Viimein hän pääsi mukaan johonkin kunnon joulujuttuun, niin kuin hän itse kuvaili. Iita sipsutti normaaliin tyyliinsä ohuella, lumeen muotoutuneella kinttupolulla
– Miksei ne koskaan tuu ensimmäisen auraamaan tänne? Täällä asuu sentään kylän arvovaltaista väkeä, hän murisi ääneen. Oliver ei ollut sen paremmalla tuulella, ja vannoi ottavansa heti pipareiden löydyttyä yhteyttä kylän aurauspalveluun.
 - Huonoille teille on todella tehtävä jotain, jos täällä sataisi edes vähän enemmän lunta, emme pääsisi pois Talosta!

Kylä oli hiljainen. Ikkunoihin oli sytytetty kynttilöitä ja suurin osa asukkaista pysyi visusti sisällä ja ihaili lumihiutaleiden hidasta leijuntaa lämpimän takkatulen ääreltä. Tuolla mäkin haluaisin olla, Iita ajatteli nyreissään. Ainoastaan lapset olivat ulkona leikkimässä, niin kuin myös Jengi (johon myös Petteri kuului). Jengi teki pahojaan ja pilaili lasten kustannuksella. Lapset olivat laskemassa pulkkamäkeä ja jengiläiset yrittivät jatkuvasti napata lapsosien pulkan. Iita huomasi muutamalla lapsista olevan vain säälittävä muovipussi istuinalustana, heidän vanhempiensa ollessa liian pihejä ostamaan hienoa ja kallista stiigaa. Iita oli ollut aina enemmän niitä muovipussilla laskija koiria. Sellaisellakin härvelillä pääsi oikein käytettynä erittäin kovaa vauhtia! Ja pihinä koirana Iita arvosti kaikkea halpaa. Oliver heilutteli häntäänsä innostuneena laskijoille. Iita tiesi kissan ilmeestä, että sen olisi kovasti tehnyt mieli lähteä mukaan. Hänellä oli itselläkin kova hinku laskemaan.

***

Oliver ei ollut lainkaan yllättynyt, kun lapset ja Jengiläiset saivat heidät ylipuhutuksi ja jäämään pulkkamäkeen heidän kanssaan. Itse asiassa Oliver ei kovinkaan paljoa välittänyt, mitä muut ajattelivat. Hän rakasti pulkkamäkeä! Ja vaikka koirakin esitti nyreää sattuneen tauon takia, Oliver tiesi sen melkein halkeavan innostuksesta. Kaiken lisäksi lapset ja Jengiläiset olisivat vaikka voineet nähdä piparivarkaan, ja he voisivat päästä jopa lähemmäs arvoituksen ratkaisua.

Äkkiä jengiläiset lopettivat jatkuvan, monotonisen mölinänsä: heidän johtajansa oli saapunut paikalle, ja kaikki jengiläiset (Petteriä lukuun ottamatta, hän esitti, ettei kuulunut jengiin, jotta lapset eivät kertoisi muille poroille) odottivat nyt henkeään pidätellen, mitä johtaja sanoisi. Jengin johtaja oli nuori Wallu. Wallu oli kylän paha poika, joka nosti jalkaansa ja töhri graffiteja jokaisen yleisen rakennuksen kulmalle. Ja Wallu oli auttamattoman ihastunut Iitaan. Oliver kuulikin Iitan mutisevan jotain siihen suuntaan kuin perkele, mutta hän ei ollut kovinkaan varma. Wallu tuijotti Iitaa naamallaan se perinteinen olen-niin-rakastunut-sinuun – ilmeensä ja Iita mulkoili nuorta koirannulikkaa alta kulmain. Oliveria nauratti. Hän ei myöskään ymmärtänyt mikä Iitassa oikein miellytti Wallua, hänen mielestään Iita oli aina niin nyrpeän näköinen ja jökötti aina niska jäykkänä ja korvat luimussa.

***

-Hei beibi, onks sulla ollu ikävä mua? Wallu kysyi. Se yritti matkia sellaista möreää, seksikästä pelimiesääntä, mutta epäonnistui (vieläpä aika pahasti).. Mitä muuta voisikaan olettaa hiukan yli vuotiaalta koiralta? Iita murahti ja mulkaisi Wallua vihaisesti
- Jätä mut rauhaan! Etkö sä ymmärrä? Se tiuskaisi.
Wallu piti Iitan vastustelua ja pidättyväisyyttä vain haasteena. Sellaisiahan ne naiset ovat: esittävät vaikeasti tavoiteltavia, mutta kunhan vain yritti tarpeeksi aktiivisesti. Wallu tiesi Iitan heltyvän vielä joskus. Iita huomasi Oliverin hihittävän ja ilmeilevän hänelle. Näkisipä katti itsensä aina kun Siiri (jälleen yksi Iitan kissa ystävistä ja Oliverin ihastus) oli paikalla. Kukas sitä silloin oli niin rakastunut ja epätoivoinen?
- Wallu hei, tiiätkö sä mitään piparkakuista? Iita kysyi nuorelta koiralta. Se oli aina valmis auttamaan häntä. Iita nautti koirapojan pompottamisesta ja juoksuttamisesta.
- Mitä piparkakuista?
- Niin tiedätkö sä mitään, esimerkiksi… kadonneista piparkakuista? Iita jatkoi
- Saatanpa tietää… saatanpa olla tietämättä…
Että Iitaa välillä ärsyttivätkään nuoret, itseään täynnä olevat ja mukamas niin fiksut lapset.
- Jos sä tidät jotain niistä pipareista, niin kerro heti! Tämä on tärkeää Wallu!
- Mä kuulin, että sä olisit syönyt ne piparit ja vaikka olisin kuullut muuta, niin en mä sulle sitä kertoisi. Sä oot välillä niin ilkeä! Huusi Wallu ja hyppäsi jengiläistensä paikalla pitämään pulkkaan ja lähti laskemaan valtaisaa ja kiemurtelevaa mäkeä alas.

Iita karjaisi raivosta. Hän nappasi yhdeltä lapselta stiigan ja lähti laskemaan Wallu perään. Oliver arvasi hänen aikeensa ja kerkesi juuri ja juuri hypätä hänen taaksensa stiigan kyytiin. Petteri joutuisi juosta alas.
Niin he lähtivät laskeman alas Poron Kuperkeikaksi kutsuttua mäkeä. 

Seuraava tarina ilmestyy 16.12. klo 18:00

Aiemmin lots of brändömin joulukalenterissa

• Luukku 9 - Joulutarina - Kolmas osa
• Luukku 7 - Joulutarina - Toinen osa
• Luukku 3 - Joulutarina - Ensimmäinen osa
• Luukku 1 - Joulukalenterin ja -tarinan esittely