Luukku 7 - Joulutarina

Iita ja Kadonneiden Pipareiden Arvoitus - Päivä 2

Iita oli sopinut tapaavansa Oliverin kylän torilla ja hän oli myöhässä, kuten aina kissan kanssa sovituista tapaamisista. Hän tiesi Oliverin jo odottavan itseään, mummomaiseen tyyliin se katti lähti aina tapaamisiin todella aikaisin ja oli paikalla vähintään viisitoista minuuttia ennen sovittua tapaamisaikaa. Todennäköisesti se istui kärsivällisen kärsimättömästi kermaa siemaillen (vaikkei katti oikeasti edes pitänyt kermasta, se vain yritti esittää asiallista, kun hyvänpäiväntutut kulkivat sen ohi). Iita tiesi, että Oliver ei pitänyt odottelusta, mutta Iitan harmiksi kissa peitti kärsimättömyytensä liian hyvin, hänestä olisi niin ihanaa päästä hiukan ilkkumaan tätä.

Iita juoksi loppumatkan. Hiukan ennen torille saapumista se kuitenkin pysähtyi, ravisteli itseään ja tasasi hengityksensä. Hän oli tyylikkäästi vain muutaman minuutin myöhässä. Iita asteli tyynen rauhallisesti torille ja näki kissan istumassa yksinään läheisellä aidanreunalla. Iita oli arvannut oikein: kissa oli saapunut paikalle niin aikaisin, että tällä oli ollut aikaa juoda perinteinen kerma-annoksensa. Kuppia ei näkynyt missään, mutta muutama kermatippa (jotka Iita haistoi monen metrin päähän) kissan viiksissä paljasti Iitan epäilykset oikeiksi. Kissa hyppäsi alas aidalta ja tervehti Iitaa kolealla nyökkäyksellä. He lähtivät yhtä matkaa kävelemään kohti läheistä maalaistalon navettaa, jossa he yleensä pitivät nämä (enemmän tai vähemmän salaiset) kokouksensa.

Iita huomasi Oliverin jättäneen valjaansa kotiin. Voi että, kun kissa oli suuttunut, kun muut olivat ilkkuneet sitä sen kulkiessa valjaissa. Maalla, Pösö-mestarin opissa ollessaan, Oliver oli saanut luvan kulkea ilman valjaitaan, mutta kotona se joutui yleensä käyttämään valjaita ulkoillessaan. Iitaa hiukan nolotti, hänen kulkiessa kissan rinnalla kohti navettaa. Vaikka kylä oli tähän aikaan vuodesta hiljainen, ja suurin osa sen asukkaista oli tähän aikaan päivästä omissa tehtävissään, tuli vastaan silti paljon tuttuja. Hänestä oli noloa kulkea samaa matkaa kissan kanssa. Kaikki tiesivät Iitan ja Oliverin olevan jollaintapaa ystäviä, eikä kukaan uskaltanut pilkata Iitaa kissan kanssa kaveeraamisesta. Kaikki tunsivat Iitan liian hyvin, ja tiesivät, ettei tätä kannattanut suututtaa.

Kun kaksikko saapui navetalle, Iita pujahti äkkiä sisälle ja hyppäsi omalle heinäpaalilleen. Hän tiesi sen olevan paras, pehmein ja mukavin heinäpaali koko navetassa. Ja hän tiesi myös, että jos hän vitkastelisi lainkaan, kissa menisi ja valtaisi sen häneltä. Kissa halusi aina hänen paikkansa, mutta tänään se joutuisi tyytymään navetan toiseksi parhaaseen heinäpaaliin.

Porot ja joulukisu

Tapaaminen navetassa oli salainen. Mutta Iita ja Oliver olivat kuitenkin kutsuneet kylän porot ja joulukisun paikalle, olihan nyt kuitenkin kyseessä joulukriisi, eikä kukaan muu tiennyt niin paljon joulusta kuin porot ja joulukisu. Iita piti joulukisua ovelana huijarina, joka vain otti itselleen kaiken kunnian joulusta. Joulukisu suunnitteli kylän jouluvalmistelut, mutta pisti aina muut toteuttamaan raskaat työt. Iita ei sitä koskaan myöntänyt, mutta joulukisussa oli niin paljon samaa kuin hänessä itsessään, tästä syystä he eivät tulleet kovinkaan hyvin toimeen. Iita kunnioitti huomattavasti enemmän muun muassa juhannuksen ja muut kesän riehat suunnittelevaa (ja toteuttavaa) kesäkoiraa. (Kukaan ei tiennyt kesäkoiran ja joulukisun oikeita nimiä) Kesäisin kylän herrana ja johtajana toimi pääasiassa kesäkoira ja jouluisin tätä virkaa hoiti joulukisu. Ainakin Iita luuli näin, mutta politiikka ja johtaminen eivät sitä kauheasti kiinnostaneet. Muiden piti vain totella, mitä hän käskee. Silloin kaikki meni loistavasti.

Iita havahtui mietteistään kun joulukisu ja porot saapuivat. Poroja oli viisi, ja ne olivat Iitan (ja myös Oliverin) mielestä ehkä tyhmimmät olennot koko maapallolla. Välillä Iita mietti, kuinka joulupukki saattoi käyttää sellaisten yksilöiden serkkuja juhlallisessa reessään. Nämäkin viisi poroa olivat hakeneet pukin jouluporo-koulutusohjelmaan, mutta Iita ei ollut lainkaan yllättynyt, kun ne eivät olleet läpäisseet vaativaa seulaa. Näin ollen nuo viisi hölmöläistä oli lähetetty heidän kyläänsä, joulukisun apulaisiksi. Iita ja Oliver olivat kiitollisia siitä, ettei heidän tarvinnut olla porojen kanssa useinkaan tekemisissä. Poroilla oli kuitenkin perimän, jalostuksen ja iankaikkisen joulupukinapulais-imagonsa takia pettämätön vaisto jouluun liittyvissä asioissa.  Iita oli kerran aikaisemmin puhunut viisaan ja järkevän poron kanssa. Siitä keskustelusta hän oli jopa nauttinut. Poro oli keskustellut asiallisesti ja sivistyneesti, mutta se poro oli sentään kuulunut joulupukin lentojoukkoihin.

Iita ja Oliver huokaisivat. Kokouksesta voisi tulla pitkä, nämä porot eivät nimittäin kyenneet järkevään ja asialliseen keskusteluun.

Seuraava tarina ilmestyy 9.12. klo 18:00

Aiemmin lots of brändömin joulukalenterissa

• Luukku 3 - Joulutarina - Ensimmäinen osa
• Luukku 1 - Joulukalenterin ja -tarinan esittely