Luukku 9 - Joulutarina

Iita ja Kadonneiden Pipareiden Arvoitus - päivä 3

Oliver kihisi edelleen raivosta. Se samperin koria oli jälleen tullut myöhässä. Ja valtasi vielä navetan parhaan heinäpaalin. Lisäksi paikalle sattui meluava, hihittävä ja kiljuva porolauma ja maailman itsekeskeisin kissa. Mitä juhlaa. Lisäksi joulu oli vain muutaman päivän päässä, piparit olivat kadonneet ja osa jouluvalmisteluista tekemättä. Oliver epäilin Iitan syöneen kaikki piparit, mutta tämä ainakin väitti olevansa täysin syytön.

Kinuski

- Noniin, no niin, rauhoitutaanpas, hän yritti huutaa metelin yli.
Poroja oli viisi: tyttöporot Kinuski ja Rusina, poikaporot Pulla ja Kaneli, sekä katraan nuorimmainen, pikku- Petteri. Petteri oli saanut nimensä ikivanhalta joulupukin lentojoukkoihin kuuluvalta porolta. Taikauskoisina porot kuvittelivat hyvän ja lupaavan nimen takaavan kantajalleen hyvän tulevaisuuden. Tähän mennessä Petterin tilanne ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta. Se kuului (vaikkakin muille poroille kertomatta) kylän pahimpaan jengiin, oli reputtanut kaikki porokoulun kokeet, sarvipuskun erikoiskurssia lukuun ottamatta.

Rusina

Viimein porot hiljenivät. Joulukisu kuunteli Oliveria tarkkaavaisen välinpitämättömänä, ja Iita oli kaikkea muuta kuin kiinnostunut keskustelusta, se nuoli tassuaan erittäin intohimoisesti. Oliver tiesi, että jos joku vihasi joulukisua vielä häntäkin enemmän, se olisi Iita.

Niinpä Oliver jatkoi puhettaan
- Meidän täytyy ratkaista kadonneiden pipareiden arvoitus. Iita, milloin sinä viimeksi näit ne piparit. Ja oletko aivan varma, ettet ole syönyt niitä itse?
- Mä en todellakaan ole syönyt niitä pipareita. Kai mä nyt muistaisin jos mä olisin ne syönyt? Me tehtiin ne toissapäivänä, kai sä nyt sen muistat. Ennen kun mä menin nukkumaan, mä söin niistä muutaman.. Mutta niitä jäi kyllä ihan tosi paljon sinne vielä. Ja kun mä seuraavana aamuna heräsin, ne oli poissa! En mä tiedä minne ne on voinu kadota!

Pulla

- Onko joku varastanut piparit? Kysyi poroista ehkäpä järkevin, Pulla.
- Todennäköisesti, Oliver myönsi.

Kaikki olivat pitkää hiljaa ja lopulta joulukisun pehmeä ääni rikkoi hiljaisuuden
- Oliko siellä.. öhm… rikospaikalla jotain todisteita siitä, että joku olisi käynyt varastamassa piparkakut?
- Paikalla oli epämääräisiä tassunjälkiä, jotka voisivat yhtä hyvin olla Iitan, sekä piparinmuruja, jotka johtivat ulko-ovelle. Muuta emme löytäneet. Vastasi Oliver.
- Ne piparit ovat varmasti jossain, täällä hyvin lähellä. Minulla on sellainen tunne. Sanoi Rusina.

Kaikki uskoivat Rusinan vaistoa. Hän ei ollut koskaan väärässä jouluasioiden suhteen, hän jatkoi: - Uskon, että meidän on aloitettava etsiminen sieltä, missä piparit viimeksi nähtiin. Voimme vielä löytää varkaan jäljet. Minä vihaan sitä, kun joku yrittää pilata minun jouluni!

***

Kokouksesta ei ollut oikeastaan mitään hyötyä. Tai noh, Iita oli nukahtanut kesken kokouksen. Hän oli herännyt vasta kokouksen loppuvaiheessa, kun he olivat päättäneet joukolla lähteä Talolle ja sitä kautta jäljittää varkaan. Iitalle oli täysin sama mitä he tekisivät. Hän halusi vain, että piparit löytyisivät ja hän pääsisi syömään. Lisäksi hän oli vihainen siitä, että Oliver syytti häntä pipareiden varastamisesta ja luuli hänen syöneen ne. Kai hän itse tietäisi, jos olisi syönyt ne piparit? Eikö vain? Hänen toissapäiväinen iltansa oli hiukan hämärän peitossa. Sen jälkeen, kun hän oli ystävänsä Axun kanssa osallistunut yhteisiin piparinleivonta kekkereihin, he olivat illan pimetessä naukkailleet hiukan terästettyä glögiä. Axun lähdettyä Iita oli kyllä syönyt muutaman piparin, mutta sitten hän oli nukahtanut… Ja seuraavana aamuna piparkakut olivat olleet poissa.

Iita laahusti joukon hännillä Petteri poron kanssa. Petteri oli niitä ainaisia hölöttäjiä. Ei uskoisi, että se osaisi pitää salaisuutena laumaltaan sitä, että se kuului jengiin. Iitalle se oli nimittäin kertonut heti liityttyään. Petteri kertoi ainaisen huonosta porokoulu menestyksestään ja siitä, mitä kolttosia he olivat jengin kanssa nyt tehneet. He olivat muun muassa heitelleet vanhaa ja äksyä mummokoiraa lumipalloilla, mikä huvitti Iitaa suuresti. Hän ei pitänyt mummokoirasta, niin kuin ei oikeastaan kenestäkään muustakaan elävästä olennosta, ja nautti suuresti muiden ollessa pilkan ja ivan kohteena. Itseensä kohdistuvaa pilkkaa hän ei kestänyt lainkaan. Petteri hölisi ja valitti ongelmistaan jatkuvalla syötöllä koko matkan Talolle. Iita ei vain ymmärtänyt, kuinka Petterin kaltainen nuori poronkloppi pystyisi auttamaan heitä pipareiden etsimisessä. Petteri oli sitä tyyppiä, joka onnistui jopa kadottamaan itsensä koulumatkalla.

Petteri

Talolle päästyä porot sotkivat puolet keittiöstä, joulukisu tiputteli valkoisia karvojaan joka paikkaan ja pitkän mietinnän jälkeen he päättivät hajaantua. Sisältä talosta pipareita ei löytyisi, vaan heidän oli lähdettävä ulos.

Ja ulkona alkoi sataa lunta. Suuret ja pehmeät lumihiutaleet leijailivat hiljalleen alas taivaalta. Jos emme löydä pipareita, joulu on pilalla. Tämä olisi meidän ensimmäinen joulumme ilman piparkakkuja, Iita huomasi ajattelevansa jopa hiukan masentuneena.

Seuraava tarina ilmestyy 13.12 klo 18:00

Aiemmin lots of brändömin joulukalenterissa

• Luukku 7 - Joulutarina - toinen osa
• Luukku 3 - Joulutarina - ensimmäinen osa
• Luukku 1 - Joulukalenterin ja joulutarinan esittelyä